HUSin neurokirurgialla tehtiin 2024 ennätysmäärä leikkauksia – leikkausjono saatu hallintaan
HUSin neurokirurgialla on saatu purettua leikkausjonoa merkittävästi. Vuonna 2024 tehtiin ennätysmäärä leikkauksia, ja yhä useampi leikkaus tehdään päiväkirurgisesti.

Neurokirurgisten potilaiden hoitoonpääsyä on saatu parannettua HUSissa merkittävästi.
Tällä hetkellä yli hoitotakuun eli yli kuusi kuukautta leikkausta odottaneita potilaita on enää 13, kun syksyllä 2023 heitä oli yli 600.
Kaikkiaan hoitotakuun piirissä neurokirurgista leikkausta odottaa nyt 346 potilasta, kun elokuussa 2023 määrä oli 1 350.
”Jonotilanteemme on nyt parantunut huomattavasti ja arviomme mukaan maaliskuuhun mennessä kenenkään ei enää tarvitse odottaa leikkaukseen yli hoitotakuuajan ”, neurokirurgian linjajohtaja, ylilääkäri Mika Niemelä Neurokeskuksesta kertoo.
Suurin osa pitkään odottaneista potilaista tarvitsee selän jäykistysleikkausta.
Neurokirurgian leikkausmäärät kasvoivat ennätyksellisesti vuonna 2024.
”Viime vuonna teimme historiamme eniten leikkauksia, yhteensä 3 850 toimenpidettä. Näihin sisältyvät myös lasten neurokirurgiset toimenpiteet ja suonensisäiset toimenpiteet”, Niemelä kertoo.
Päiväkirurgiaa lisätty, osaston toiminta tehostunut
Päiväkirurgisten toimenpiteiden määrä on kasvanut 70 prosentilla.
”Kaularankapotilaistamme leikataan nyt 50 prosenttia päiväkirurgisesti ja ei-päivystyksellisistä lannerankapotilaistamme 60 prosenttia. Päiväkirurgian lisääminen ja osaston toiminnan tehostuminen sekä hoitoaikojen lyhentyminen ovat olleet ratkaisevassa roolissa jonotilanteen parantamisessa”, Niemelä kertoo.
Neurokirurgian leikkausten hoitoonpääsy heikkeni koronapandemian aikana sekä vuoden 2022–2023 vaihteessa. Siltasairaalan avautuessa 2023 alussa neurokirurgisille leikkauksille saatiin suunnitelluista kuudesta leikkaussalista käyttöön aluksi vain kolme hoitajavajeen takia.
Leikkausjonotilanteen korjaaminen otettiin vuoden 2024 ykköstavoitteeksi.
“Panostimme merkittävästi hoitotyön ammattilaisten rekrytointiin ja koulutukseen, ja saimme yhteistyössä Leikkaus- ja tehohoitokeskuksen kanssa neurokirurgian leikkaussaleihin ja osastolle lisää henkilökuntaa. Neurokirurgimme olivat yhdessä leikkaussalihenkilökunnan kanssa valmiita käyttämään kaiken leikkaussaliajan mahdollisimman tehokkaasti, ja leikkausten peruutuksia vältettiin kaikin keinoin. Myös osastomme henkilökunta pystyi toimintaa kehittämällä vastaamaan kasvavaan kysyntään”, kertoo Neurokeskuksen toimialajohtaja Nina Forss.
Nyt neurokirurgisia potilaita leikataan Siltasairaalassa kuudessa leikkaussalissa. Lisäksi leikkauksia tehdään huhtikuuhun saakka Ortonin tiloissa. Lasten leikkaukset tehdään Uudessa lastensairaalassa.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe ja aatot klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika NiemeläNeurokirurgian linjajohtaja, ylilääkäri, Neurokeskus
mika.niemela@hus.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS försöker uppnå förbättrad produktivitet7.4.2025 12:22:02 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade verksamheten och ekonomin för januari–februari och beslutade om åtgärder inriktade på en förbättring av produktiviteten.
HUS tavoittelee tuottavuuden parannusta7.4.2025 12:22:02 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli tammi–helmikuun toimintaa ja taloutta sekä päätti tuottavuuden parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä.
Förhandsmeddelande: HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 april3.4.2025 15:19:49 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder för att behandla bland annat verksamheten och ekonomin under januari–februari samt en förbättring av produktiviteten.
Ennakkotiedote: HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.4.3.4.2025 15:19:49 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu käsittelemään mm. tammi-helmikuun toimintaa ja taloutta sekä tuottavuuden parantamista.
Rekordår för medicinskt assisterade befruktningar på HUS26.3.2025 09:06:49 EET | Pressmeddelande
Antalet remisser, mottagningsbesök och medicinskt assisterade befruktningar ökade tydligt från i fjol. Antalet behandlingar med donerade spermier ökade med över 42 procent. Det råder brist på äggcellsdonatorer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme