Muhkun comeback: Vaasan tuo hittisämpylän takaisin
Vaasan on tuonut kauppoihin uuden, entistä ehomman version 2000-luvun taitteen kaivatusta hittituotteesta, Vaasan Muhku -sämpylästä. Alun perin vuonna 2002 lanseerattu Muhku valloitti nopeasti suomalaisten sydämet ja mullisti kauppojen sämpylävalikoiman. Nyt, yli 20 vuotta myöhemmin, Vaasan Muhku palaa kahdella uutuusversiolla, valmiina hurmaamaan uuden sukupolven leivänsyöjät. Uuden tulemisen myötä Muhku kumartaa 2000-luvun alun ruoka- ja populaarikulttuurille, ja siksi lanseerauksen tukena kuullaan 25-vuotisjuhlavuottaan viettävän Daruden miksaus Vaasanin omasta tunnuskappaleesta.

Helmikuun alussa kauppoihin palaava Vaasan Muhku vastaa nykykuluttajien toiveisiin: koko perheen sämpylöissä korostuvat herkullinen maku ja pehmeys, ja ne on pakattu pienempään, neljän sämpylän pussiin. Makuvaihtoehdot ovat Vaasan Muhku Kauraisa sämpylä ja Vaasan Muhku Pottuisa sämpylä.
”Muhku oli aikanaan todellinen innovaatio, joka paitsi mullisti suomalaisten leipäkorit myös nosti Vaasanin markkinajohtajan asemaan. Pakatuissa sämpylöissä ei ole Muhkun jälkeen tapahtunut vastaavaa mullistusta, joten uskomme, että Muhkun uusi tuleminen piristää koko sämpylähyllyä ja houkuttelee aivan uusia leivänsyöjiä sämpylöiden pariin”, iloitsee Senior Category Manager Mikko Kaijansinkko Vaasanilta.
Päivitetty resepti ja moderni pakkaus
Muhkun paluussa nostalgia yhdistyy moderniin leivontateknologiaan. Vantaalla kotimaisesta viljasta leivotut sämpylät saavat makunsa lempeästä kaurasta ja mehevästä perunasta, ja niiden reseptiä ja leivontatekniikkaa on kehitetty vastaamaan nykykuluttajien tottumuksiin. Uuden ilmatäytteisen pussin ansiosta Muhku säilyttää muhkean muotonsa ja pehmeän, tuoreen koostumuksensa koko matkan leipomolta kotiin. Pieni, neljän sämpylän pakkaus auttaa myös vähentämään leipähävikkiä kotona.
Nollarinostalgiaa ja Darude
Muhkun paluun tuomaa 2000-luvun alun nostalgista fiilistä nostattaa osaltaan myös Muhkun mainosfilmissä cameo-roolissa nähtävä Darude. Elektronisen tanssimusiikin suurin suomalaislegenda on myös miksannut uuden version Vaasanin Siinä maistuu hyvä -tunnuskappaleesta, jonka voi kuunnella täältä.
”Nollarin paluu näkyy nyt kaikkialla sisustuksesta muotiin ja musiikkiin. Kukapa veisi tunnuskappaleemme aikakauden tunnelmiin paremmin kuin legendaarinen Darude. Hän on nollarin äänimaailman ikoni, ja Sandstorm on tänäkin päivänä kaikkien aikojen kuunnelluin suomalainen kappale”, hehkuttaa Marketing Strategist Katja Willberg Vaasanilta.
Jo neljännesuosisadan ajan maailman tunnetuimpiin suomalaisiin kuulunut Darude juhlistaa tänä vuonna kansainvälistä taiteilijauraansa laajalla maailmankiertueella. Storm 25 -kiertue starttaa maaliskuun lopussa Australiasta ja Uudesta-Seelannista.
”Vaasanin idea tuoda 2000-luvun alun hitti takaisin leipähyllyihin oli innostava lähtökohta yhteistyölle – etenkin, kun itsekin aloitan keväällä Storm 25 -maailmankiertueen, jonka keikoilla soi vanhoja biisejäni uusina versioina. Vaasanin oma tunnuskappale on alunperinkin hauska idea, ja ennen minua sitä ovat versioineet Vesa-Matti Loiri ja Robin. Pääsin siis hyvään seuraan ja uskon, että 2000-luvun alun klubikansa löytää helposti tutut vibat sekä biisistä että leivästä”, Darude fiilistelee.
Kaksi makuvarianttia kaupoissa
Kaivattu Muhku on nyt palannut kauppojen hyllyille, ja valittavissa on kaksi herkullista vaihtoehtoa: Vaasan Muhku Kauraisa sämpylä ja Vaasan Muhku Pottuisa sämpylä.
Vaasan Muhku Kauraisa sämpylä, ainesosat
VEHNÄJAUHO, vesi, TÄYSJYVÄKAURA (jyvä, jauho), VEHNÄGLUTEENI, hiiva, VEHNÄRASKIJAUHE, jodioitu suola, kasviöljy (rypsi, rapsi), emulgointiaine (E 471, E 481), säilöntäaine (sorbiinihappo) ja jauhonparanne (askorbiinihappo).
Täysjyväkauraa 19 % leivän viljasta ja 12 % leivän painosta.
Vaasan Muhku Pottuisa sämpylä, ainesosat
VEHNÄJAUHO, vesi, perunahiutale (EU) 7,0 %, hiiva, TÄYSJYVÄRUISJAUHO, sokeri,
VEHNÄGLUTEENI, VEHNÄRASKIJAUHE, jodioitu suola, kasviöljy (rypsi, rapsi), emulgointiaine (E471, E 481), säilöntäaine (sorbiinihappo) ja jauhonparanne (askorbiinihappo).
Vaasan Oy on suomalainen leipomoalan yritys, joka työllistää Suomessa noin 520 henkilöä. Yhtiön historia ulottuu aina vuoteen 1849, mikä tekee meistä Suomen vanhimman valtakunnallisen leipomoalan toimijan. Leivomme suomalaisten rakastamia leipiä neljässä leipomossa eri puolilla maata, rikkaan suomalaisen leipäkulttuurin edistämiseksi. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat Vaasan Ruispalat ja Vaasan Kauratyynyt. Suomen lisäksi leivomme myös Baltian maissa. Omistajamme Lantmännen Unibaken kautta olemme osa ruotsalaisten maanviljelijöiden omistamaa Lantmännen-monialakonsernia, joka on yksi Euroopan suurimpia toimijoita bioenergia-, kone-, maatalous- ja elintarviketoimialalla. vaasan.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Pyykkö, Vaasan Oy, Viestintäpäällikkö, 040 826 8254, anni.pyykko@vaasan.com
Samuel SorainenPR Boutique Wolfcom Oy
Puh:+358400579653samuel.sorainen@wolfcom.fiKuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Finnjävel tuo röpörieskan Helsingin parhaalle aamiaiselle15.4.2025 12:07:44 EEST | Tiedote
Ainutlaatuisista hotelleistaan tunnettu NH Collection juhlistaa 10-vuotista taivaltaan maailman metropoleissa. Suomeen korkeatasoinen hotelliketju saapui 2024, kun Seurahuoneen ja Uuden ylioppilastalon historiallisiin kiinteistöihin avautui NH Collection Helsinki Grand Hansa. Kymmenen NH Collection -hotellia Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa tuo juhlavuoden kunniaksi aamiaiselleen paikallisen huippuravintolan luoman annoksen. Helsingissä juhla-annoksesta vastaa maailman ainoa suomalaisesta ruokaperinteestä ammentava Michelin-tähtiravintola Finnjävel.
Kupoli on Suomen paras uusi cocktailbaari – tähtää maailman huipulle1.4.2025 15:06:46 EEST | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin kupolitornissa sijaitseva, pohjoisesta luonnosta ja sesongeista ammentava Kupoli on nopeasti noussut ilmiöksi cocktail-piireissä. Tunnustuksena erottuvasta konseptista, uniikista ympäristöstä sekä taidokkaista cocktaileista on Kupoli nimetty Suomen parhaaksi uudeksi cocktailbaariksi pohjoismaisessa Bartenders’ Choice Awards -kilpailussa.
Seitsemän poikkeuksellista yöpymiselämystä Virossa28.3.2025 09:59:42 EET | Tiedote
Virolaisten kekseliäisyys ja kädentaidot näkyvät myös naapurimaan majoitustarjonnassa. Eri puolille Viroa syntyy jatkuvasti uusia, jännittäviä majoituspaikkoja, jotka tarjoavat unohtumattomia kokemuksia lomalaisille. Päänsä voi painaa tyynyyn esimerkiksi luksushotellista tutuin mukavuuksin varustellussa puumajassa, teltassa, lasimökissä, kelluvassa talossa tai päreiglussa. Karut rannat, villit rämeet ja luonnontilaiset metsät kutsuvat helmaansa täydelliseen irtiottoon arjesta. Kokosimme esimerkkejä erikoisista majapaikoista, jotka tarjoavat ikimuistoisia elämyksiä.
Usva by Terhen Spa tuo ikiaikaiset hoitoperinteet osaksi modernia hyvinvointia26.3.2025 14:35:31 EET | Tiedote
NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin Usva by Terhen Spa yhdistää ikiaikaiset suomalaiset hoitoperinteet – saunaterapian sekä luonnonyrttien ja hierontojen yhdistelmän – moderniin hyvinvointikokemukseen. Ylellisessä spassa suomalainen kulttuuriperintö ja kiireinen nykyaika sulautuvat yhteen kokonaisvaltaisella tavalla.
Metallin ja klassisen musiikin yhdistävä Bright & Black Finlandia-taloon 17.5.14.3.2025 09:37:07 EET | Tiedote
Bright & Black rikkoo metallin ja klassisen musiikin raja-aidat ennen kuulemattomalla tavalla – ylistetty konserttikiertue saapuu toukokuussa Suomeen. Kapellimestari Kristjan Järven johtama Nordic Pulse Orchestra ja soolosellisti Eicca Toppinen tuovat lavalle ainutlaatuisen musiikillisen kokonaisuuden, jossa metallimusiikin raskaat riffit kohtaavat klassisen musiikin orkestraalisen loiston. Konsertti Helsingin Finlandia-talossa lauantaina 17. toukokuuta 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme