Tampereen yliopistoon investointituotteiden ja teknologiapalveluiden myynnin professuuri elinkeinoelämän tuella
Teknologiaosaaminen on Suomessa hyvällä tasolla, mutta usein myynti takkuaa yrityksissä. Tampereen yliopisto alkaa kouluttaa diplomi-insinöörejä myyntiosaajiksi, kun se perustaa investointituotteiden ja teknologiapalveluiden koulutus- ja tutkimuskokonaisuuden. Yritysyhteistyössä parannetaan myyntiosaamista suomalaisissa teknologia- ja teollisuusyrityksissä ja edistetään yritysten kansainvälistä kasvua.

Investointituotteiden tai teknologiapalveluiden myyntiä ei juuri opeteta tai tutkita suomalaisissa yliopistoissa. Tampereen yliopisto tarttuu tarpeeseen käynnistämällä elinkeinoelämän rahoituksella teollisen myynnin koulutus- ja tutkimustoiminnan.
Ensivaiheessa hankkeessa avataan hakuun määräaikainen työelämäprofessuuri. Myöhemmin palkataan apulaisprofessori yliopiston urapolulle, jossa tieteentekijä voi edetä työssään pysyvään professorin tehtävään. Tampereen yliopiston ja rahoittajien verkoston tavoitteena on, että teollisen myynnin osaaminen kasvaa suomalaisyrityksissä diplomi-insinöörikoulutuksen kattaessa myyntiä ja markkinointia.
Teollisen myynnin hanketta on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Tampereen kauppakamarin kanssa.
Teollinen myynti on keskeistä teollisuus- ja teknologiayritysten liiketoiminnassa, kun tavoitellaan kasvua ja kansainvälistymistä. Teknologiateollisuus ry:n mukaan Suomen teknologiateollisuuden yritysten viennin arvo on yli 40 miljardia vuosittain.
– Aloitteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus nousee siitä, että Tampereen yliopisto kehittää yhdessä elinkeinoelämän kanssa yritysten myyntiosaamista, menestystä ja kasvua. Poikkeuksellista on se, miten suuri joukko yrityksiä ja muita elinkeinoelämän toimijoita on lähtenyt tukemaan hanketta. Se kertoo aloitteen merkityksellisyydestä, Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen sanoo.
TT Gaskets suunnittelee, valmistaa ja myy teollisuuden älykkäitä tiivisteratkaisuja 50 maahan. Kolmannen polven perheyrityksen toimitusjohtaja Aleksi Arpiainen korostaa yliopiston ja teollisuuden yhteistyötä Suomen ja erityisesti Pirkanmaan teollisen menestyksen takana. Teollisuuden kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn haasteena on kuitenkin ollut vaihteleva kyky uudistaa myynnin keinovalikoimaa, ennakoida ja ymmärtää muuttuvia asiakastarpeita ja toimintaympäristöä.
– Esimerkiksi digitalisaatio etenee vauhdilla ja haastaa niin myynnin tekemistä kuin sen johtamista. Samalla teollinen myynti on muuttunut entistä haastavammaksi laajojen projektitoimitusten ja markkinoille tuotavien palveluinnovaatioiden muodossa. Myynti on nykyään monipuolisemman joukon yhteissuoritus, eikä yksilösuoritus kuin joskus aikaisemmin. Siksi myös sen johtamiseen tulee kehittää uutta kyvykkyyttä entistä kansainvälisemmässä toimintaympäristössä, Arpiainen toteaa.
Teollisen myynnin tutkimusryhmä tavoittelee johtavaa kansainvälistä tasoa
Hankkeessa koulutetaan diplomi-insinööriopiskelijoita erityisesti johtamisen ja talouden tiedekunnan tuotantotalouden yksikössä mutta myös laajemmin. Valmistuneille, jo yrityksissä työskenteleville osaajille järjestetään täydennyskoulutusta yritysten kanssa.
Teollinen myynti edellyttää insinööriltä sekä taloudellista että teknistä asiantuntemusta. Myyjän on ymmärrettävä, miten teollinen investointi tai teknologiaratkaisut luovat arvoa asiakkaalle. Myytävät tuotteet kuten teollisuuden järjestelmät, ohjelmistot tai asiantuntijapalvelut räätälöidään aina asiakkaan tarpeisiin, mikä vaatii myyjältä keskustelu- ja neuvottelutaitoa.
– Pureudumme suomalaisen teollisuuden perushaasteeseen. Teknistä osaamista insinööreillä kyllä on, mutta myynnin asiantuntemusta tarvitaan rutkasti lisää. Yrityskenttä kiinnostui aloitteesta ja on jo nyt laajasti rahoittamassa hanketta, kertoo tuotantotalouden yksikön päällikkö, professori Tuomas Ahola Tampereen yliopistosta.
– Vaikka koulutuksella on tässä aloitteessa keskeinen rooli, panostamme myös vahvasti aihealueen korkeatasoiseen tutkimukseen, Ahola muistuttaa.
Hankkeen toteuttajaksi perustetaan teollisen myynnin tutkimusryhmä. Tampereen yliopiston tavoitteena on kansainvälisesti toimiva tutkimusryhmä, joka rahoittaa myöhemmin valtaosin toimintansa tutkimushankkeidensa avulla.
Koulutusta tarjotaan lukuvuodesta 2025–2026 alkaen, ja uusi teollisen myynnin pääaine on tarkoitus käynnistää vuonna 2027. Lisäksi uudella kandidaattiopintojen kurssilla opiskelijat pääsevät kuulemaan työelämän kokemuksia yritysten asiantuntijoilta.
Mukaan tukemaan suomalaisen teollisuuden menestystä
Teollisen myynnin hanke on kerännyt viime vuodesta lähtien rahoitusta ja rakentanut kumppaniverkostoa. Seuraavat verkoston jäsenet ovat yhdessä lahjoittaneet jo yhteensä yli miljoona euroa: Ata-Gears Oy, Comatec, Despro Engineering Oy, Dynaset Oy, Esko Ollilan säätiö, Fastems Oy Ab, Ilkka Kaikuvuo, Janne Viinikkala, Linjateräs Oy, Metso, OP Tampere, Purso Group Oy, Sacometal Oy, Sandvik, Tampereen kaupunki, Tampereen Kauppayhdistyksen sr, Tampereen Konepajat Oy, Tasowheel Oy, Tampereen teknillisen yliopiston tukisäätiö sr, Teknikum, TT Gaskets ja Würth.
Muitakin lahjoittajia on lupautunut mukaan. Kumppaniverkosto täydentyy kevään aikana. Hankkeen tukijaksi ja kumppaniksi on edelleen mahdollista lähteä mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Tuomas Ahola
Professori, teollisuustalous, erityisesti toiminnan uudistaminen projektiliiketoiminnassa
tuomas.ahola@tuni.fi, 050 3016 203
Antti Lönnqvist
Dekaani, johtamisen ja talouden tiedekunta
antti.lonnqvist@tuni.fi, 040 544 6288
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Pasi Toivonen Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessoriksi16.4.2025 13:07:09 EEST | Tiedote
Toimittaja ja tuottaja Pasi Toivonen on valittu Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessoriksi lukuvuodelle 2025–2026. Pitkän uran Yleisradiossa tehnyt Toivonen aloittaa tehtävässä elokuussa 2025.
Biologinen ikä ennustaa sydän- ja verisuonitauteihin sairastumista sekä niihin liittyvää kuolleisuutta16.4.2025 12:35:15 EEST | Tiedote
Sydän- ja verisuonitautiin sairastumisen ja niihin kuolemisen riskiarviosta tulee tarkempi, kun perinteisten riskimittareiden – SCORE-2 ja Framinghamin riskipisteytyksen – lisäksi huomioidaan samalla tutkittavan biologisen vanhenemisen vaihe eli toisin sanoen biologinen ikä. Tieto käy ilmi juuri julkaistussa Jyväskylän, Tampereen ja Helsingin yliopistojen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Karoliinisen instituutin yhteistyönä toteuttamassa monikeskustutkimuksessa.
KORJAUS: Varhainen vanhemmuuden tuki voi parantaa vanhemman hyvinvointia ja suhdetta lapseen15.4.2025 11:15:58 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus tarjoaa arvioita siihen, miten tehokkaita vauvaperheiden tukipalvelut ovat parantamaan vanhemman hyvinvointia ja vanhempi–lapsi-suhdetta.
Varhainen vanhemmuuden tuki voi parantaa vanhemman hyvinvointia ja suhdetta lapseen15.4.2025 09:15:44 EEST | Tiedote
Perinataaliajalla eli raskausajalla ja lapsen ensimmäisellä elinvuodella on merkittäviä vaikutuksia niin vanhempien hyvinvointiin kuin lapsen kehitykseenkin. Tutkimusten mukaan 10–15 % äideistä kärsii raskausaikaisesta tai synnytyksenjälkeisestä masennuksesta, ja äidin mielenterveysongelmat voivat lisätä myös vanhempi–lapsi-suhteen vaikeuksia ja lapsen kehityksen riskejä. Tuore tutkimus tarjoaa arvioita siihen, miten tehokkaita vauvaperheiden tukipalvelut ovat parantamaan vanhemman hyvinvointia ja vanhempi–lapsi-suhdetta.
Väitös: Kasvis- ja gluteeniton ruokavalio eivät lisää raskauden tai vastasyntyneen komplikaatiota15.4.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Lääketieteen lisensiaatti Johanna Reijonen selvitti väitöstutkimuksessaan ravintokuidun yhteyttä raskauden ennusteeseen sekä yleisiin raskausajan ruoansulatuskanavan oireisiin, kuten pahoinvointiin, närästykseen ja ummetukseen. Lisäksi hän tutki kasvisruokavalion ja gluteenittoman ruokavalion yhteyttä raskauden kulkuun ja ennusteeseen. Tulosten mukaan ravintokuidulla on suotuisia vaikutuksia raskauteen ja kasvis- ja gluteeniton ruokavalio ovat turvallisia raskausaikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme