Lastensuojelun laitospalvelujen pilottia on syytä laajentaa – 2,5 miljoonaa euroa ei riitä väkivaltaisten lasten kuntoutukseen
Väkivaltaisille lapsille ehdotetaan uutta suljettua laitospalvelua, jonka perustamiseen on varattu 2,5 miljoonaa euroa. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää palvelua tärkeänä, mutta perustamiseen varattua summaa aivan liian pienenä. Apua saisi vain murto-osa sitä tarvitsevista lapsista.
- Ehdotamme, että aiheen yhteiskunnallisen merkittävyyden takia rahoitus nelinkertaistetaan 10 miljoonaan euroon ja laitospalvelujen pilotti laajennetaan kolmeen koulukotiin. Näin saadaan aikaan riittävä vertailu ja arviointi sekä tutkimusasetelma, sanoo Talentian erityisasiantuntija Alpo Heikkinen.
Ehdotus väkivaltaisille lapsille koulukodin yhteyteen suunnitellusta kuntouttavasta laitospalvelusta on osa lastensuojelulain uudistusta, jonka hallitus toteuttaa vaiheittain.
Ensimmäisessä uudistusvaiheessa hallitus antaa syksyllä esityksen, joka sisältää ehdotukset vakavaa väkivaltaa käyttäneiden lasten integroidusta ja suljetusta kuntoutuspalvelusta. Esityksessä säädettäisiin myös keinoista puuttua lasten luvattomiin poissaoloihin eli ”hatkoihin” lastensuojelulaitoksista sekä täsmennykset virka-apuun ja rajoitustoimenpiteiden toimivaltaan.
Talentia pitää hyvänä ehdotusta, jonka mukaan sosiaalipäivystysten yhteyteen perustettaisiin etsintätiimi hatkalaisia varten.
- Tiimien tulisi kuitenkin olla lainsäädännössä velvoitettuja. Ne eivät synny ja kestä vapaaehtoisesti, Heikkinen sanoo.
Lisäksi on varmistettava, että päivystyspalveluja on riittävästi ja niissä tarpeeksi sosiaalihuollon ammattilaisia. Päivystys voi vain soveltuvin osin olla moniammatillinen.
- Vaikuttavia sosiaalipalveluita ei synny tyhjästä, vaan niihin vaaditaan tarpeeksi rahaa ja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, Heikkinen painottaa.
Lastensuojelulain toisessa uudistusvaiheessa vuonna 2026 tarkoituksena on selkiyttää ja uudistaa lain rakenne ja sisältö.
Painotusta pitäisi viedä ehkäiseviin palveluihin
Talentia pitää nurinkurisena, että samaan aikaan hallitus leikkaa sosiaalipalveluista 100 miljoonaa euroa.
- Ensin sosiaalipalveluista otetaan isolla kauhalla, sitten annetaan pikkulusikalla takaisin. Leikkauksista seuraa, etteivät esimerkiksi lapset ja nuoret saa ajoissa apua ja ongelmat pahenevat. Sitten tarvitaankin jo lastensuojelun laitospalveluiden kaltaisia raskaita ja kalliita palveluita, Heikkinen sanoo.
Talentiaa huolestuttaa suunta, johon hallitus on leikkauksillaan viemässä sosiaalihuoltoa. Riskinä on, että jatkossa paino siirtyy raskaampiin palveluihin ja esimerkiksi lastensuojelun avohuollon palvelut saavat yhä vähemmän rahaa. Painopisteen pitäisi ennemmin olla ehkäisevissä palveluissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alpo HeikkinenErityisasiantuntija
Sosiaalihuollon ammatinharjoittaminen ja vaikuttamistoiminta ammatillisissa asioissa, erityisesti lastensuojelussa, sekä ammattietiikka, työhyvinvointi ja työsuojelu
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia: Hyvinvointialueiden säästökuuri vaarantaa asiakasturvallisuuden12.2.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on huolissaan hyvinvointialueiden jatkuvista ja laajamittaisista yhteistoimintaneuvotteluista ja varoittaa, että ennaltaehkäisevien palveluiden leikkaukset lisäävät yhteiskunnan pitkän aikavälin kustannuksia.
Sosiaalipalvelujen priorisointi vaatii tarkkuutta – virheet tulevat kalliiksi10.2.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Sosiaalihuollon palvelujen on vastattava asiakkaiden tarpeisiin ja tuotettava hyvinvointia pitkällä aikavälillä, korostaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisusta selkänoja sosiaalialan ammattilaisten päätöksenteolle ristiriitatilanteissa6.2.2025 08:27:20 EET | Tiedote
Useilla hyvinvointialueilla on Talentian käsityksen mukaan talouspaineiden vuoksi pyritty sisäisten ohjeistusten keinoin karsimaan asiakkaille myönnettäviä palveluja. Menettely estää asiakkaita saamasta heille lain perusteella kuuluvia palveluja, ja tilanne on asiakkaan päätöksenteosta vastaavalle työntekijälle vaikea.
Ammattihenkilölain viivästymisellä on sekä hyviä että huonoja puolia24.1.2025 07:49:00 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistus siirtyy eteenpäin. Hallituksen esityksen on tarkoitus tulla eduskuntakäsittelyyn ensi vuonna. Alun perin tavoitteena oli, että laki olisi tullut voimaan jo vuoden 2026 alusta.
Toimeentulotukeen suunnitellut muutokset rikkovat ihmisoikeuksia ja perustuslakia15.1.2025 14:24:58 EET | Tiedote
Toimeentulotuen kokonaisuudistus herättää syvää huolta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentiassa. Nyt tehdyt esitykset uhkaavat pahimmillaan sekä ihmisoikeuksia että sosiaalihuollon ammattilaisten mahdollisuuksia tehdä työtään eettisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme