Ideakilpailu: Nuoret suunnittelijat loihtivat monipuolisia ratkaisuja Pirkkalan Vähäjärven alueen kehittämiseksi
Pirkanmaalla sijaitseva Pirkkalan kunta haki tuoreita näkemyksiä Vähäjärven alueen virkistys- ja kuntoilumahdollisuuksien kehittämiseksi yhdessä Lappset Group Oy:n kanssa järjestetyssä rakennetun ympäristön ideakilpailussa. Maisema-arkkitehtuurin ja -suunnittelun opiskelijat loihtivat monikäyttöisiä ja monipuolisia ehdotuksia kilpailun tuomariston ja pirkkalalaisten arvioitavaksi. Parhaana ehdotuksena 3 000 euron palkinnolla palkittiin Maria Koskelaisen, Anna Sundströmin ja Laura Veijalaisen työ nimeltään Linnunrata.

Palkintoraati arvioi voittajatyötä visuaalisesti näyttäväksi suunnitelmaksi, jossa on monipuolisesti erilaisia toimintoja ja rohkeita ratkaisuja.
”Layout on upea ja muotokieli kulkee läpi koko työn. Erilaisten teemojen omat kartat selkeyttävät suunnitelman sisältöä. Myös havainnekuvat ovat hienot,” palkinnon perusteissa todetaan.
Toiseksi kilpailussa sijoittui Anna Anderssonin ja Kirsi Hihnalan käsialaa oleva ehdotus Kotikulma.
Kolmannen palkinnon nappasi ehdotus Vehreä Vire, jonka taustalla ovat Maria Arminen, Vilja Hiltunen, Tau Lehto ja Ilona Vihiniemi.
Tänä vuonna kaikki palkitut ehdotukset olivat Hämeen ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön koulutusalan opiskelijoiden käsialaa. Ideakilpailuun jätettiin yhteensä 12 opiskelijoiden tekemää työtä raadin arvioitavaksi.
Palkintoraadin mukaan kaikissa suunnitelmissa oli oivalluksia tai hienoja yksityiskohtia.
Haasteita suunnittelulle aiheuttivat luonnonsuojelualueen käsittely, koirapuiston sijoitus, ylenpalttisen suuret laiturirakenteet ja julkisen taiteen tavoitteiden toteutuminen osana ympäristöä.
Palkittuja töitä yhdisti selkeä esitystapa ja varmaotteisuus. Jokaisessa oli useampi hyvä nosto tai oivallus ja kaikki palkitut olivat myös olennaisilta osiltaan realistisia sekä toteutuskelpoisia, raati totesi perusteluissaan.
Yleisöäänestys innosti pirkkalalaisia
Yleisöäänestyksen voiton vei Loikka-ehdotus, joka keräsi 31 % netissä annetusta lähes 600 äänestä. Urbaanista sykkeestä loikalla luonnon keskelle -teemalla tehdyn työn taustalta löytyy neljän opiskelijan tiimi: Laura Itälä, Laura Kanerva, Dina Karppinen ja Senja Niemi.
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteiden opiskelijoiden varjoraati arvioi vuosittain pidettävän ideakilpailun ehdotuksia liikunnan ja kuntoilun näkökulmasta. Varjoraadin suosikiksi valikoitui työ nimeltä Jalussolmu, jonka suunnitteli Annina Vahera-Chibnik.
Yleisöäänestyksen ja liikuntatieteiden opiskelijoista koostuvan varjoraadin palkinnot ovat 700 euroa.
Lappset Group Oy on järjestänyt rakennetun ympäristön ideakilpailuja yhteistyössä kuntien ja kaupunkien kanssa 48 vuoden ajan liikuntaneuvos ja leikkijohtaja emeritus Risto Ikäheimon aloitteesta. Kilpailu on osa yrityksen korkeakoulu- ja yliopistoyhteistyötä ja yhteiskunnallista vastuullisuutta.
Lisätietoja:
- Miia Terämä, Kunnanpuutarhuri, Pirkkalan kunta, puh. 050 564 4801,
- miia.terama@pirkkala.fi
- Aarni Mertala, konseptipäällikkö, Lappset Group Oy, puh. 0400 328 481, aarni.mertala@lappset.com
Yhteyshenkilöt
Arto Lahtela, ToimitusjohtajaLappset Group Oy
Puh:+358 40 752 3055Puh:+358 40 752 3055arto.lahtela@lappset.comKuukasjärvi IrmaViestintäpäällikköLappset Group Oy
Lappset Group Oy:n konsernin viestintäpäällikkö, KTM. Mediasuhteet.
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lappset Group Oy on yli 50 vuoden ajan omistautunut leikin ja liikkumisen edistämiseen. Lappset suunnittelee ja valmistaa innovatiivisia, inklusiivisia ja kestäviä leikki- ja liikuntapaikkavälineitä, teemapuistoja sekä puisto- ja kadunkalusteita. Rovaniemeläinen perheyritys työllistää lähes 400 eri alojen asiantuntijaa kahdeksassa eri maassa. Tuotantoa sillä on Suomessa, Virossa ja Alankomaissa, ja sen kansainvälinen jakeluverkosto ulottuu yli 60 maahan. Lappset-konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli noin 66 miljoonaa euroa, ja liikevoitto 3,5 miljoonaa euroa.
Tehtaita on kolmessa maassa, joista Suomessa Rovaniemellä valmistetaan leikki- ja liikuntapaikkavälineitä puusta, Viron tehtaalla Tallinnassa tuotetaan metallisia tuotesarjoja ja metalliosia sekä Alankomaissa valmistetaan interaktiiviset leikki- ja liikuntapaikkatuotteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lappset Group Oy
Lappset-konsernin strategia palkittiin kansainvälisellä kuntatekniikan kehittämispalkinnolla3.10.2024 11:05:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen kuntatekniikan liitto palkitsi suomalaisen Lappset-konsernin vuoden 2024 IFME-palkinnon (International Federation of Municipal Engineering) kehittämisen huippuosaamisesta. Palkinto annettiin Lappsetin strategiasta vahvistaa yli miljardin ihmisen sydämen sykettä vuoteen 2030 mennessä ja se luovutettiin Utrechtissa 25. syyskuuta liiton kansainvälisen konferenssin yhteydessä.
Mikko Tanskanen Joensuusta valittiin vuoden 2024 liikuntapaikkamestariksi3.10.2024 10:26:53 EEST | Tiedote
Joensuun kaupungilla työskentelevä Mikko Tanskanen valittiin kolmen finalistin joukosta vuoden 2024 liikuntapaikkamestariksi. Valinnan suoritti Suomen Liikunnan Ammattilaiset -yhdistyksestä, liikuntaopistojen ja Lappset Group oy:n edustajista koostuva raati. Liikuntapaikkamestareiden ammattitaitoa kunnioittava, vuosittain jaettava palkinto annettiin nyt neljännen kerran 2. lokakuuta pidetyn olosuhdeseminaarin yhteydessä.
Suomalaiset lahjoittivat jo toisen leikkipuiston Ukrainaan30.5.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Hartwallin perheen perustama Joy of Play-hyväntekeväisyyshanke, Lappset Group Oy ja Reima Group Oy lahjoittivat jo toisen leikkipuiston Ukrainaan. Kiovaan rakennettu eri-ikäisille lapsille suunniteltu leikkipuisto valmistui toukokuussa Shuliavkan puistoon. Sen avajaisia vietettiin 24. toukokuuta Kiovassa järjestetyssä tilaisuudessa, johon osallistui Kiovan kaupungin edustajia ja Suomen Ukrainan suurlähettiläs Jaakko Lehtovirta, lahjoituksen tehneiden yritysten edustajien lisäksi. Helmikuusta 2022 lähtien, kun sota Ukrainassa kärjistyi, kokonainen sukupolvi lapsia on kokenut väkivaltaa, pelkoa, menetyksiä ja tragedioita. Joy of Play-aloitteen tavoitteena on luoda ilon hetkiä sekä toivoa ja tulevaisuuden uskoa Ukrainan lapsille Avajaispuheissa korostui lasten oikeus lapsuuteen sodasta huolimatta, ja että aikuisten tehtävä on tehdä kaikkensa tämän eteen. Ensimmäinen leikkipuisto lahjoitettiin ja avattiin Lviviin viime vuoden kesäkuussa.
Lappset-konsernin tulostiedote vuodelta 20238.3.2024 09:46:14 EET | Tiedote
Rovaniemeläisen leikki- ja liikuntapaikkavälineitä, teemapuistoja sekä puisto- ja kadunkalusteita valmistavan Lappset Groupin vuoden 2023 tulos jäi odotettua vaisummaksi. Inflaatiopaineet lieventyivät loppuvuonna mutta korot pysyivät edelleen korkealla, viivästyttäen talouden elpymistä. Tämä heijastui selkeästi eri markkina-alueilla ja asiakassegmenteissä, aiheuttaen merkittäviä eroja yksittäisten maiden välillä.
Lappset Group Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Arto Lahtela13.12.2023 12:00:00 EET | Tiedote
Leikki- ja liikuntapaikkavälineitä valmistavan Lappset Group Oy:n hallitus on nimittänyt Arto Lahtelan toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 29. tammikuuta 2024 toimipaikkanaan Rovaniemi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme