Parannamme yhteyden saamista ja hoitoon pääsyä Helsingin terveysasemilla
Helsingin terveysasemilla on vuosittain lähes kaksi miljoonaa asiointia. Sähköinen asiointi on lisääntynyt, mutta myös puheluja tulee paljon. Olemme ottaneet käyttöön uuden takaisinsoittojärjestelmän, joka auttaa puhelujen hallinnassa. Lisähenkilöstöä on tulossa niille terveysasemille, joilla odotusajat ovat pisimmät. Myös omatiimimalli laajenee kaikille terveysasemille. Valtaosa terveysasemilla asioineista on tyytyväisiä saamaansa palveluun.

Helsingin terveysasemille saa yhteyden sähköisesti, puhelimitse tai tulemalla paikan päälle. Terveysasemien puhelinpalvelussa on käytössä takaisinsoitto, ja joulukuussa 2024 vastasimme soittoihin keskimäärin neljässä ja puolessa tunnissa. Osa terveysasemista soitti asiakkaille takaisin alle tunnissa, muutamilla terveysasemilla takaisinsoittoajat ovat olleet keskimääräistä pidempiä.
Esimerkiksi maanantaina 3.2. soitimme saman päivän aikana takaisin kaikille muille paitsi yhden terveysaseman asiakkaille. Tavoitteenamme on soittaa kaikille takaisin saman päivän aikana.
Sähköisesti terveysasemilla voi asioida chatin, Omaolon tai Maisa-asiakasportaalin kautta. Näistä chat ja Omaolo sopivat kiireelliseen asiointiin, sillä vastauksen saa nopeasti. Maisa on tarkoitettu kiireettömille viesteille. Maisan kautta saamamme kiireettömät viestit pyrimme käsittelemään 2 arkipäivässä. Viime vuonna käsittelimme kaksi kolmasosaa Maisa-viesteistä tavoiteajassa.
Kiireelliseen hoitoon pääsee Helsingin terveysasemilla samana päivänä. Kiireettömissä asioissa tavoitteenamme on, että hoitajan vastaanotolle pääsee 14 vuorokaudessa ja lääkärin vastaanotolle 30 vuorokaudessa. Kiireettömien hoitajavastaanottojen tavoitelukemaan pääsi joulukuussa kymmenen terveysasemaa ja kiireettömien lääkärivastaanottojen tavoitteeseen kuusi terveysasemaa.
”Terveysasemiemme välillä on tällä hetkellä eroja sekä takaisinsoittoajoissa että kiireettömään hoitoon pääsyssä. Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Otimme loppuvuodesta käyttöön uuden takaisinsoittojärjestelmän, joka auttaa puhelujen hallinnassa. Olemme myös hankkimassa lisähenkilöstöä niille terveysasemille, joissa odotusajat ovat pisimmät, sanoo terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
Omatiimimalli laajenee kaikille terveysasemille, omalääkärit paljon palveluja tarvitseville
Kun asiakas ottaa yhteyttä terveysasemalle, arvioimme hänen tilanteensa ja ohjaamme hänet tilanteen edellyttämälle ammattilaiselle.
Osa terveysasemistamme palvelee jo omatiimimallin mukaisesti, ja vuoden 2025 aikana otamme omatiimimallin käyttöön kaikilla terveysasemillamme. Moniammatilliseen omatiimiin kuuluu lääkäri, hoitaja ja muita ammattilaisia, kuten sosiaalityöntekijä ja fysioterapeutti. Omatiimissä asiakkaalle määritellään vastuutyöntekijä, joka voi olla myös hoitaja. Hän koordinoi potilaan hoitoa ja ohjaa tämän tarvittaessa myös muihin palveluihin. Uudessa takaisinsoittojärjestelmässämme puhelut ohjautuvat suoraan asiakkaan omalle tiimille, jolloin hänen asiaansa päästään hoitamaan nopeammin. Näin varmistamme myös asiakkaan hoidon jatkuvuuden.
Paljon palveluja tarvitsevilla asiakkaille nimeämme myös omalääkärin. Omalääkäreitä on ollut Helsingissä jo pitempään, ja tällä hetkellä jo joka kolmannella helsinkiläisellä on omalääkäri.
Palvelua saaneet asiakkaat ovat tyytyväisiä
Suuri osa terveysasemilla asioineista helsinkiläisistä on tyytyväisiä saamaansa palveluun. Terveysasemien keskimääräinen suositteluindeksi oli joulukuussa 63 (asteikko on -100 – +100, suositteluindeksiä 50 pidetään erinomaisena tuloksena).
Parhaat terveysasemamme pääsevät huippuarvioihin ja suositteluindeksi on yli 75. Joulukuussa näitä olivat Paloheinä, Jakomäki, Lauttasaari, Suutarila, Kivelä ja Maunula.
Hoitoonpääsyn tilastot korjataan alkuvuonna 2025
THL julkaisee kaikkien hyvinvointialueiden hoitoonpääsytilastoja. Potilastietojärjestelmän vaihdoksen vuoksi Helsingin luvuissa on ollut laajoja puutteita vuodesta 2021 alkaen. Hoitoonpääsy Helsingissä on näyttäytynyt tilastoissa selvästi heikommalta kuin todellisuudessa on ollut. Yhteistyössä THL:n kanssa Helsingin tietoihin on nyt tehty takautuvasti korjauksia. Korjatut tiedot julkaistaan alkuvuonna 2025. THL:n tilastot
”Nyt näyttää siltä, että pitkään jatkunut virhetilanne on saatu korjattua ja tiedot siirtyvät jatkossa oikein Helsingistä THL:ään. Virheen korjaus parantaa merkittävästi Helsingin lukuja”, Leena Turpeinen sanoo.
Tilastoja terveysasemilta
Helsingissä on 23 terveysasemaa. Näistä on 21 on Helsingin kaupungin omaa toimintaa ja kahdella terveysasemalla kokeillaan ostopalvelua yksityiseltä yritykseltä.
Terveysasemillamme oli lähes 2 miljoonaa asiointia vuonna 2024:
- 540 000 lääkärin ja hoitajan vastaanottoa
- 880 000 asiakaspuhelua
- 360 000 Maisa-viestiä asiakkaalle
- 85 000 Omaolon oirearviota
- 8 000 chat-keskustelua.
Lisätiedot
Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen, p. 09 310 52481
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaPalvelu- ja henkilöstöviestintäpäällikkö
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 22.4. kokouksen ennakkotiedote17.4.2025 15:40:15 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla on kokous tiistaina 22. huhtikuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa asunnottomien asumispalvelujen hankintaa ja avustusten myöntämisen kriteereitä.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut pääsiäisenä 202516.4.2025 09:03:02 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut myös pääsiäisenä.
2 miljoonaa asiointia terveysasemilla ja muita poimintoja vuodelta 202410.4.2025 13:38:51 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen vuosi 2024 sisälsi miljoonia kohtaamisia helsinkiläisten kanssa. Sekä asiakkaat että henkilöstö antoivat toiminnastamme erittäin hyvän arvion. Palvelut uudistuivat, talouden muutosohjelma tuotti tulosta ja asukkaiden ääni kuului entistä vahvemmin. Tutustu vuoden 2024 toimintakertomukseen ja asukaskyselyn tuloksiin.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 25.3.202525.3.2025 17:55:16 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontui tiistaina 25. maaliskuuta 2025. Kokouksen päätöstiedote on luettavissa kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 25.3.2025 kokouksen ennakkotiedote21.3.2025 12:52:18 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla kokous on tiistaina 23. maaliskuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa toimialan vuoden 2024 tilinpäätöstä ja asunnottomien asumispalvelujen hankintaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme