Pirkanmaan ELY-keskus

ELY-keskuksen kautta Pirkanmaalle 149 miljoonaa euroa elinkeinoihin, liikenteeseen ja ympäristöön vuonna 2024

Jaa

Pirkanmaan ELY-keskuksen kautta ohjattiin viime vuonna maakunnan kehittämiseen kaikkiaan lähes 149 miljoonaa euroa. Rahoituksesta reilu 81 miljoonaa kohdistui työllisyyteen ja yritysten kehittämiseen. Liikenteeseen käytettiin noin 60 miljoonaa euroa ja ympäristöhankkeisiin 7,5 miljoonaa euroa.

Pirkanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Juha Sammallahti (vas.), ympäristö ja luonnonvarat vastuualueen johtaja Mari Rajala, elinkeinot, työvoima ja osaaminen vastuualueen johtaja Mika Sievi-Korte.
Pirkanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Juha Sammallahti (vas.), ympäristö ja luonnonvarat vastuualueen johtaja Mari Rajala, elinkeinot, työvoima ja osaaminen vastuualueen johtaja Mika Sievi-Korte. Kuva Pirkanmaan ELY-keskus, Eeva Osa.

Viime vuoden toimintaa leimasivat etenkin ympäristövalvontaan liittyvät tehtävät, teiden päällystykseen saatu lisärahoitus sekä yritysrahoituksen vahva kysyntä.

Yritysten ja yhteisöjen rahoitukselle oli kysyntää

ELY-keskuksen myöntämän yritysrahoituksen kysyntä jatkui vahvana suhdanteista huolimatta.  Pirkanmaan ELY-keskus rahoitti elinkeinoja ja työllisyyttä vuonna 2024 yhteensä 81 miljoonalla eurolla. Rahoituksesta yli 37 miljoonaa euroa kohdistui työllisyyden edistämiseen ja lähes 32 miljoonaa euroa maaseudun ja maatalouden kehittämiseen EU:n maaseuturahoituksesta. Lisäksi noin 12 miljoonaa myönnettiin yrityksien ja yhteisöjen kehittämiseen EU:n rakennerahastoista.

Pirkanmaan työttömyystilanne heikkeni viime vuoden aikana. Työllisyyden hoitoon käytettävissä ollut rahoitus väheni vuodesta 2023 noin kymmenellä miljoonalla eurolla. Taustalla oli muun muassa valmistautuminen työllisyyspalvelujen siirtoon valtiolta kunnille. Kaikkiaan työllisyyden hoitoon käytettiin yli 37 miljoonaa euroa. Jatkossa tätä toimintaa ja rahoitusta hallinnoidaan työllisyysalueilla.

Teiden päällystysmäärä tuplaantui

Pirkanmaalla oli viime vuonna vilkas päällystysvuosi teiden korjausvelkaan osoitetun lisärahoituksen vuoksi. Kaikkiaan yhteensä 295 kilometriä ELY-keskuksen hallinnoimaa tietä sai uutta päällystettä pintaan. Se on tuplasti vuotta 2023 enemmän. Suurista päällystemääristä johtuen töitä tehtiin poikkeuksellisesti myös päiväsaikaan, mikä aiheutti jonkin verran haittaa liikenteelle.

Pirkanmaan ELY-keskuksella on työn alla neljä isoa tiesuunnitelmaa, joiden suunnittelua jatkettiin viime vuonna. Valtatie 9 Alasjärvi-Käpykangas, valtatie 9 Käpykangas – Orivesi, valtatie 12 Alasjärvi-Huutijärvi sekä valtatie12 ja kantatie 65 Paasikiventien suunnitelmia yhdistää tarve vähentää ruuhkaisuutta ja parantaa liikenteen sujuvuutta. 

Valtatien 9 yhteysväli Tampereen Alasjärveltä kohti Orivettä ja Jyväskylää on Suomen maantieverkon liikennöidyin kaksikaistatie. Valtatie 12 on Suomen tärkeimpiä poikittaisia yhteyksiä.  Viime vuonna valmistui myös yleissuunnitelma valtatie 3 parantamisesta välillä Lempäälä-Pirkkala.

Ympäristöhaittoja ehkäistään tiukalla valvonnalla

Pirkanmaan ELY-keskus vastaa lähes 300 laitoksen ympäristölupien valvonnasta. Vuonna 2024 tehtiin yhteensä 138 tarkastuskäyntiä laitoksille. Yksi merkittävimmistä valvontatapauksista oli Remeo Refining Oy:n jätteenkäsittelylaitoksella syttynyt tulipalo, joka kesti useita päiviä ja vaati tiivistä viranomaisyhteistyötä. Tulipalo tapahtui Ruskon alueella Tampereella.

Pirkanmaalla on käynnissä useita vihreän siirtymän hankkeita, joista 20 oli Pirkanmaan ELY-keskuksella käsittelyssä viime vuonna. Kaikki hankkeet on koottu yhteen erilliselle verkkosivulle.

ELY-keskus ohjaa ja valvoo valtakunnallisesti jätehuollon tuottajavastuuta. Vuonna 2024 ulkomaisen etämyynnin määrä kasvoi räjähdysmäisesti suurten kiinalaisten verkkoalustojen laajentuessa. Tähän kasvuun vastattiin monipuolisella ja monikanavaisella viestinnällä sekä kohdennetulla viestintäkampanjalla, sillä tuottajavastuu jää usein näiltä toimijoilta hoitamatta.

Avainlukuja vuodelta 2024:

Pirkanmaan ELY-keskuksen käytössä olleet määrärahat jakaantuivat viime vuonna seuraavasti:

  • Työllisyyteen sekä yritysten ja yhteisöjen kehittämiseen käytettiin noin 81,2 miljoonaa euroa.
  • Teiden parantamiseen ja kunnossapitoon käytettiin noin 60,1 miljoonaa euroa.   
  • Ympäristökorvauksiin ja avustuksiin käytettiin noin 7,5 miljoonaa euroa.

Lue lisää vuoden 2024 toiminnasta:

Elinkeinot: Pirkanmaan ELY-keskus rahoitti elinkeinoja ja työllisyyttä vuonna 2024 yhteensä 81 miljoonalla eurolla

Liikenne: Ylijohtaja Sammallahti: Tavoitteena turvallinen ja toimiva väyläverkko

Ympäristö: Pirkanmaan ELY-keskuksen ympäristövuosi 2024: Tiukkaa valvontaa ja tekoja vihreän siirtymän eteen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

- ELY-keskus kokonaisuutena sekä liikenne ja infrastruktuuri: ylijohtaja Juha Sammallahti, puhelin 0295 036 210
- Elinkeinot, työvoima ja osaaminen: johtaja Mika Sievi-Korte, puhelin 0295 036 068
- Ympäristö ja luonnonvarat: johtaja Mari Rajala, puhelin 0295 036 373

Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Remeon jätteenkäsittelylaitos siivottu – voimassa olevan ympäristöluvan vuoksi toiminta on sallittava, mutta tehostetusti valvottuna30.1.2025 14:32:20 EET | Tiedote

Pirkanmaan ELY-keskus on antanut uuden poikkeuksellisen tilanteen päätöksen Remeo Refining Oy:n Tampereen Ruskossa toimivalle jätteenkäsittelylaitokselle toiminnan sallimiseksi ympäristöluvan nojalla, mutta tietyin ehdoin. Toimintaa seurataan tehostetusti tiiviissä viranomaisyhteistyössä muun muassa ilmakuvin. Ympäristövaikutuksia arvioidaan pitkällä aikavälillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye