Senaatti-kiinteistöt

Lagmansgårdenin koulukoti valmistui – Senaatti-konsernin toistaiseksi vähähiilisin rakennushanke

Jaa

Lagmansgårdenin koulukodin uudet tilat ovat valmistuneet Pietarsaaren Pirilössä. Senaatti-kiinteistöjen rakennuttama koulukoti tarjoaa vaativaa sijaishuoltoa ja erityisopetusta tarvitseville lapsille turvallisen ja kodinomaisen ympäristön kuntoutukseen – ja on samalla konsernin tähän mennessä vähähiilisin rakennushanke. Rakennusten kompakti muoto, puurakenteet, työmaan päästöjen vähentäminen sekä energiatehokkaat ratkaisut, kuten maalämpö, ovat mahdollistaneet hiilijalanjäljen minimoinnin.

Ilmakuva rakennuksista metsäisellä alueella, jossa näkyy lumipeitteisiä kattoja ja aurinkopaneeleja.
Ilmakuva Lagmansgårdenin uudesta koulukodista. JaKe-rakennus Bygg Oy. Kuva vapaasti käytettävissä.

Rakennuskokonaisuus koostuu kolmesta puurakenteisesta uudisrakennuksesta, joiden yhteispinta-ala on noin 3 000 neliömetriä. Tilat on rakennettu koulukotikonseptin mukaan ja sisältävät majoitusta, oppimistiloja sekä harrastus- ja vapaa-ajantilat. Lisäksi alueelle on rakennettu huolto- ja autokatos sekä viihtyisät ulkoalueet. Suunnittelussa on painotettu kodinomaisuutta, turvallisuutta ja terapeuttisuutta lasten tarpeet huomioiden. Uudet tilat valmistuivat alkuperäisen aikataulun mukaisesti tammikuussa 2025.

Hanke on suunniteltu kestävän kehityksen periaatteita noudattaen, ja rakennukset hyödyntävät energiatehokkaita ratkaisuja. Kiinteistön lämmitysjärjestelmä käyttää maalämpöä, ja rakennukseen asennettu aurinkovoimala tuottaa uusiutuvaa energiaa.

”Lagmansgårdenin koulukoti on Senaatin vähähiilisimpiä uudisrakennushankkeita tähän mennessä. Olemme puurakentamisella, suunnitteluratkaisuilla, kompaktilla muodolla ja työmaan päästöjen minimoinnilla onnistuneet saamaan hiilijalanjäljen noin 35 % pienemmäksi, kuin vastaavan betonirunkoisen Suomen keskimääräistä kaukolämpöä ja sähköä käyttävän rakennuksen. Samalla hanke on tukenut paikallista elinkeinoelämää, mikä tekee siitä kaikin puolin onnistuneen investoinnin," sanoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Kimmo Autio.

Lagmansgårdenin koulukodin uudet tilat ovat tärkeä osa THL:n pitkäjänteistä työtä lasten kuntoutuspalvelujen kehittämiseksi. Koulukodissa asuvat lapset ja henkilökunta muuttavat uusiin tiloihin kevään aikana, ja tilat otetaan kokonaisuudessaan käyttöön huhtikuun alussa 2025.

Hanke käynnistyi jo vuonna 2019 asemakaavoituksella ja pohjatutkimuksilla ja jatkui vuonna 2020 suunnittelukilpailulla, jossa painotettiin arkkitehtuurin, toiminnallisten vaatimusten ja kustannustehokkuuden lisäksi vähähiilisiä ratkaisuja ja alueen luontoarvoja.

Toteutusvaiheessa ympäristövastuullisuuden rinnalla korostui myös paikallisen osaamisen hyödyntäminen. Jaettu urakkamuoto mahdollisti keskisuurten paikallisten urakoitsijoiden osallistumisen tarjouskilpailuun, ja lopulta urakat toteutettiinkin paikallisten toimijoiden ja paikallisten alihankkijoiden voimin. Hankkeen päätoteuttajana toimi JaKe-rakennus Bygg Oy, jonka alistettuina sivu-urakoitsijoina toimi Rörman Ab Oy, Ab G. Koskela Oy, Sähköpalvelu Walberg Ab Oy, Lakeuden Sprinkleri Oy ja Ouman Oy. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 13,5 miljoonaa euroa.

Valmistumisen jälkeen Lagmansgårdenin vanhoille tiloille Pedersöressä ei ole enää valtion käyttöä, ja Senaatti-kiinteistöt valmistelee niiden myyntiä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Senaatti-kiinteistöt, Kimmo Autio, rakennuttajapäällikkö, puh. 040 631 4484, kimmo.autio@senaatti.fi

Valtion koulukodit, Carl-Johan Strömberg, koulukodin johtaja, puh. 029 524 4813, calle.stromberg@valtionkoulukodit.fi

Valtion lastensuojeluyksiköt, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Kaisa Tammi, johtaja, puh. 029 524 4109, kaisa.tammi@valtionkoulukodit.fi

Kuvat

Puinen käytävä, jossa on lokerikko ja lasiovi oikealla. Lattia on tehty ruskeista tiilistä.
Senaatti-kiinteistöt. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lataa
Tyhjä huone, jossa on puiset seinät ja suuria ikkunoita. Ikkunoiden takana näkyy luminen metsämaisema.
Senaatti-kiinteistöt. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lataa
Moderni rakennus, jossa on suuret ikkunat, talvisessa maisemassa. Lunta ympärillä ja taustalla näkyy metsää.
Senaatti-kiinteistöt. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lataa
Sisäliikuntahalli, jossa on kiipeilyseinä ja suuret ikkunat.
Senaatti-kiinteistöt. Kuva vapaasti käytettävissä.
Lataa

Linkit

Senaatti

Senaatti on valtion kiinteistöasiantuntija ja toimitilakumppani. Luomme asiakkaidemme kanssa heidän toimintaansa tukevia työympäristöjä ja vastaamme niiden ylläpidosta. Tytärliikelaitoksemme Puolustuskiinteistöt puolestaan vastaa puolustushallinnon kiinteistöistä kaikissa turvallisuustilanteissa. Haluamme tarjota parhaat mahdolliset olosuhteet ja edellytykset tehdä työtä, joka tekee Suomesta maailman toimivimman ja turvallisimman maan. Kehitämme valtion kiinteistövarallisuutta ja pidämme huolta kulttuurihistoriallisista kohteista. Vastuullisuus on kaiken toimintamme keskiössä. www.senaatti.fi 

Olemme töissä Suomelle.

Senaatti logo

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Senaatti-kiinteistöt

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen pääkoulun perusparannushanke valmistui – tulevaisuudessa koulun toiminnot keskitetään Inariin24.1.2025 15:00:00 EET | Tiedote

Saamelaisalueen koulutuskeskuksen (SAKK) monivaiheinen perusparannushanke Inarissa on valmistunut aikataulun mukaisesti ja alle kustannusarvion. Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamassa hankkeessa pääkoululla tehtiin teknisten korjaustöiden lisäksi toiminnallisia muutoksia, kuten opetustilojen uudelleensijoittelua uusia oppimisympäristöjä mukaillen. Nahankäsittelytilat uudistettiin kokonaan takomon kanssa erilliseen Paja-rakennukseen.

Raja- ja merivartiokoulun remontti valmistui – Immolan kasarmialueen kehityshanke päätökseen18.12.2024 15:35:00 EET | Tiedote

Senaatti-kiinteistöjen toteuttama mittava kehityshanke Immolan kasarmialueella on saatu päätökseen. Viimeisimpänä valmistui Raja- ja merivartiokoulun peruskorjaus, joka parantaa nykyaikaisia koulutus- ja työskentelyolosuhteita. Avajaisia vietettiin 18.12.2024, ja tilaisuuteen osallistui muun muassa Rajavartiolaitoksen päällikkö juhlistamaan hankkeen päätöstä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye