Vaasan korkeakouluverkoston kehittäminen etenee hyvässä hengessä – yhteistyö tuo uusia mahdollisuuksia ja vahvistaa myös alueen kilpailukykyä
Vaasan kaupunki, Vaasan yliopisto ja Pohjanmaan kauppakamari ovat selvittäneet Vaasan korkeakouluverkoston kehittämistä tiivistämällä omistusrakennetta Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab:n (VAMK) ympärillä. Mahdollisilla omistajuusmuutoksilla tavoitellaan suurempaa, vaikuttavampaa ja näkyvämpää alueellista, kansallista ja kansainvälisesti vaikuttavaa yksikköä, joka vahvistaa korkeakouluopetusta ja TKI-toimintaa seudulla.
![Ilmakuva rakennuksista meren rannalla syksyisenä päivänä, puiden lehdet ovat värikkäitä.](/data/images/public/69819791/70893753/e1ade97c-eced-4e0c-9b9c-08ff67934eb8-w_720.jpg)
Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Hannu Vahteran mukaan yhteistyöllä on suuri merkitys korkeakoulujen kilpailukyvyn ja vaikuttavuuden vahvistamisessa niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisesti.
– Yhteistyön tiivistyminen on edennyt sujuvasti ja hyvässä hengessä yliopiston kanssa. Yhteisenä tavoitteenamme on hyödyntää kansainvälisiä kumppanuuksia sekä EU-rahoitusta, joka tukee tutkimusyhteistyötä eurooppalaisten korkeakoulujen kanssa ja mahdollistaa uusien innovaatioiden sekä osaamisalueiden kehittämisen. Tavoitteenamme on luoda entistä parempia mahdollisuuksia opiskelijoillemme, tutkimukselle ja yhteiskunnalle laajemmin, kertoo Vahtera.
– Tiiviimmän yhteistyön myötä pystymme tarjoamaan monipuolisia koulutuspolkuja, jotka vastaavat alueen elinkeinoelämän ja hyvinvointialueen osaajatarpeisiin. Yhdistämällä voimavaramme voimme entistä paremmin kehittää alueellista osaamista ja tukea alueen kestävää kehitystä, Vahtera jatkaa.
Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen kertoo, että aloite yhteisestä korkeakoulukonsernista tuli alueen elinkeinoelämältä.
– Konsernirakenne lisää vetovoimaamme ja parantaa mahdollisuuksiamme kilpailla rahoituksesta. Yhdistymisen taustalla on tarve vastata alueen osaajapulaan. Tavoitteena on, että 2030-luvulle tultaessa yliopiston ja ammattikorkeakoulun muodostama kokonaisuus olisi kansainvälisesti merkittävä ja kotimaisessa mittakaavassa huomattavasti nykyistä laajempi ja vaikuttavampi, sanoo Martikainen.
Vaasan kaupunki ja Pohjanmaan kauppakamari ovat selvittäneet omistamiensa VAMK-osakkeiden myymistä Vaasan yliopistolle. Nykyisellään kaupunki omistaa 84, yliopisto 8 ja kauppakamari 8 prosenttia ammattikorkeakoulusta.
Kaupunginhallitus asetti tammikuussa 2024 toimikunnan valmistelemaan ammattikorkeakoulun osakkeiden myyntiä tai yhtiöjärjestelyä yhteisen korkeakoulukonsernin perustamiseksi. Neuvotteluiden pohjalta laadittiin aiesopimus korkeakoulukonsernin muodostamiseksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Vaasan kaupungin, Vaasan yliopiston ja Pohjanmaan kauppakamarin välisen aiesopimuksen kokouksessaan 10.2.
Aiesopimuksen tavoitteena on järjestellä yhteisen korkeakoulukonsernin omistussuhteita niin, että Vaasan yliopisto saa 70 %:n omistusosuuden, Vaasan kaupungille jää 30 %:n omistusosuus ja Pohjanmaan kauppakamarin omistus päättyy. Järjestelyllä muodostuu konsernirakenne, jossa yliopisto on emo ja VAMK sen tytäryhtiö. Vaasan kaupungille kyse on osakkuusyhtiöstä.
– Tavoitteena on luoda huomattavasti vahvempi opetuksen ja tutkimuksen korkeakoulutoimija, joka hyödyttää niin Vaasan ja Pohjanmaan aluetta kuin koko Suomea. Vahva, yritysintegroitunut korkeakoulutus on menestyvän seudun perusedellytys. Kokonaisomistajuus tuo etuja molemmille korkeakouluille ja tukee entistä paremmin Pohjanmaan kasvavaa teollisuutta sekä alueen elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä, sanoo Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry.
– Yhteisen omistuspohjan tavoitteena on kehittää Vaasan yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta merkittävä kansainvälinen kouluttaja ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimija. Laajempi omistuspohja tarjoaa alueen yrityksille enemmän palveluita, mikä vahvistaa vaikuttavuutta. Siksi Pohjanmaan kauppakamari tukee tätä kehitystä lahjoittamalla omistamansa VAMK-osakkeet Vaasan yliopistolle, kertoo Pohjanmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Paula Erkkilä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt strategiarahoitusta Vaasan yliopistolle ja Vaasan ammattikorkeakoululle yhteistyön tiivistämisen edistämiseksi kaudelle 2025–2028. Tavoitteena on yhteisen konsernirakenteen toteutuminen vuoden 2025 aikana. Yhteistyön tiivistämisen tarkempi suunnittelu alkaa tiiviissä yhteistyössä molempien korkeakoulujen henkilöstön kanssa vuoden 2025 aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vaasan yliopisto
rehtori Minna Martikainen, p. 029 449 8611
Vaasan ammattikorkeakoulu
rehtori, toimitusjohtaja Hannu Vahtera, p. 050 473 3279
Kuvat
![Ilmakuva rakennuksista meren rannalla syksyisenä päivänä, puiden lehdet ovat värikkäitä.](/data/images/public/69819791/70893753/e1ade97c-eced-4e0c-9b9c-08ff67934eb8-w_240.jpg)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Vaikuttavilla toimenpiteillä kouluissa ja työpaikoilla voidaan edistää nuorten hyvinvointia10.2.2025 14:06:03 EET | Tiedote
Laaja systeemimallinnus nuorten hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä ja niiden välisistä yhteyksistä paljastaa nuorten hyvinvointiin liittyviä keskeisiä solmukohtia opinnoissa, työelämään siirryttäessä ja työelämässä. Kohdentamalla toimenpiteitä näihin solmukohtiin saadaan aikaan vaikuttavuutta.
Vaasan yliopistosta valmistui ennätysmäärä kauppatieteiden opiskelijoita31.1.2025 09:47:44 EET | Tiedote
Kovassa kasvuvauhdissa olevasta Vaasan yliopistosta valmistui vuonna 2024 ennätysmäärä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita. Yliopiston tiivis yritysyhteistyö auttaa Vaasasta valmistuneita myös työllistymään poikkeuksellisen hyvin.
Miten välttää seuraava kryptoromahdus? Uusi tutkimus paljastaa tekijät kryptovaluuttapörssien epäonnistumisten taustalla29.1.2025 08:28:08 EET | Tiedote
Kuvittele, että olet sijoittanut kryptovaluuttoihin ja eräänä päivänä kryptovaluuttapörssin alustalle kirjautuessasi huomaat, ettei sivusto enää toimi, varasi ovat kadonneet eikä ketään ole vastaamassa kysymyksiisi. Tämä painajaismainen tilanne on ollut täyttä totta tuhansille kaupankävijöille, sillä lähes 500 kryptovaluuttapörssiä on jo kaatunut. Uusi tutkimus Vaasan yliopistosta antaa tietoa kryptovaluuttapörssien riskeistä.
How to avoid the next crypto collapse: a new study unveils the factors behind cryptocurrency exchange failures29.1.2025 08:28:08 EET | Press release
Imagine logging into your cryptocurrency exchange platform one morning only to find the website down, your funds gone, and no one to answer your questions. This nightmare has been a harsh reality for thousands of traders, with nearly 500 cryptocurrency exchanges having already failed. A new study from the University of Vaasa, Finland, sheds light on the risk factors in cryptocurrency exchanges.
Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mari Kiviniemi vuosipäivän juhlassa: ”Opiskelijamäärän kasvattaminen on välttämätöntä osaamistason nousun varmistamiseksi”28.1.2025 10:12:33 EET | Tiedote
Vaasan yliopiston 57. vuosijuhlaa vietettiin maanantaina 27. tammikuuta teemalla ”tulevaisuuden ratkaisuja suurella sydämellä”. Juhlapuhujina olivat Vaasan yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mari Kiviniemi sekä Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Minna Helle. Tilaisuudessa kuultiin myös rehtori Minna Martikaisen tervehdyspuhe. Lisäksi jaettiin vuoden opetus- ja tutkimustekopalkinnot sekä ylioppilaskunnan Hyvä opettaja -palkinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme