SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Miksi pääministeri Orpo pimittää tietoa hallituksen suunnitelmista?

Jaa

Orpon hallitus ei vielä päivää ennen valtiopäivien avauskeskustelua ole antanut lainsäädäntösuunnitelmaansa. Tiedon pimittäminen herättää laajasti kysymyksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Yleisesti on ollut tapana, että hallitus antaa eduskunnalle lainsäädäntösuunnitelmansa viimeistään valtiopäivien ensimmäiseen istuntoon mennessä.

Tällä kertaa on toisin ja Orpon hallitus pimittää lainsäädäntösuunnitelmaa edelleen, vaikka sen sisällöstä keskustellaan jo keskiviikkona pääministerin ilmoituksen yhteydessä.

- Näyttää siltä, että hallitus lähtee kevääseen niin erimielisissä tunnelmissa, että eivät pysty antamaan eduskunnalle lainsäädäntösuunnitelmaa, Rantanen pohtii.

- Asiakirja kertoo, mitä hallitus pitää tärkeänä ja kiireellisenä. Yritetäänkö suunnitelman salaamisella sumuttaa kansalaisia ja vaikeuttaa opposition työtä? Entä millä tavalla eduskunnan puhemies Halla-aho on puolustanut eduskunnan asemaa ja oikeuksia, Rantanen kysyy.

- Kansalaisten kannalta toki paras tilanne olisi, jos Suomen väärään suuntaan soutaminen loppuisi tähän ja hallitus peruisi loput epäreilut esityksensä, mutta siihen en valitettavasti usko, Rantanen päättää.

Yhteyshenkilöt

Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja

Puh:050 545 1123

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Uusi synkkä sulka Orpon hallituksen hattuun - asunnottomien määrä kasvoi ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen11.2.2025 14:26:15 EET | Tiedote

Nyt se on luettavissa tilastoista: asunnottomuus on pitkän hyvän kehityksen päätteeksi kääntynyt nousuun. Orpo lupasi vaalikauden alussa, että keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia, mutta tässäkin suhteessa hän on pettänyt lupauksensa. Kohtuullista olisi, että hallitus ei leikkausvimmassaan ajaisi kansalaisia kodittomuuteen, toteaa kansanedustaja Pinja Perholehto.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye