SDP:n Piritta Rantanen: Miksi pääministeri Orpo pimittää tietoa hallituksen suunnitelmista?
Orpon hallitus ei vielä päivää ennen valtiopäivien avauskeskustelua ole antanut lainsäädäntösuunnitelmaansa. Tiedon pimittäminen herättää laajasti kysymyksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen.
![Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP](/data/images/public/66784162/70895174/50141e69-0fb9-4e24-a3fc-985501a889c0-w_720.jpg)
Yleisesti on ollut tapana, että hallitus antaa eduskunnalle lainsäädäntösuunnitelmansa viimeistään valtiopäivien ensimmäiseen istuntoon mennessä.
Tällä kertaa on toisin ja Orpon hallitus pimittää lainsäädäntösuunnitelmaa edelleen, vaikka sen sisällöstä keskustellaan jo keskiviikkona pääministerin ilmoituksen yhteydessä.
- Näyttää siltä, että hallitus lähtee kevääseen niin erimielisissä tunnelmissa, että eivät pysty antamaan eduskunnalle lainsäädäntösuunnitelmaa, Rantanen pohtii.
- Asiakirja kertoo, mitä hallitus pitää tärkeänä ja kiireellisenä. Yritetäänkö suunnitelman salaamisella sumuttaa kansalaisia ja vaikeuttaa opposition työtä? Entä millä tavalla eduskunnan puhemies Halla-aho on puolustanut eduskunnan asemaa ja oikeuksia, Rantanen kysyy.
- Kansalaisten kannalta toki paras tilanne olisi, jos Suomen väärään suuntaan soutaminen loppuisi tähän ja hallitus peruisi loput epäreilut esityksensä, mutta siihen en valitettavasti usko, Rantanen päättää.
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Uusi synkkä sulka Orpon hallituksen hattuun - asunnottomien määrä kasvoi ensimmäistä kertaa kahteentoista vuoteen11.2.2025 14:26:15 EET | Tiedote
Nyt se on luettavissa tilastoista: asunnottomuus on pitkän hyvän kehityksen päätteeksi kääntynyt nousuun. Orpo lupasi vaalikauden alussa, että keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia, mutta tässäkin suhteessa hän on pettänyt lupauksensa. Kohtuullista olisi, että hallitus ei leikkausvimmassaan ajaisi kansalaisia kodittomuuteen, toteaa kansanedustaja Pinja Perholehto.
SDP:n kansanedustaja Paula Werning puolustusvaliokunnan varsinaiseksi jäseneksi11.2.2025 14:14:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning on valittu eduskunnan puolustusvaliokunnan varsinaiseksi jäseneksi. Valinta tuo Werningille mahdollisuuden osallistua entistä vahvemmin Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan linjauksiin aikana, jolloin Euroopan turvallisuusympäristö on merkittävässä murroksessa.
SDP:n Tuula Väätäisen valiokuntapaikkoihin muutoksia11.2.2025 14:14:02 EET | Tiedote
Tuula Väätäinen on valittu ulkoasiainvaliokunnan varajäseneksi tiistain 11.2.2025 täysistunnossa. Samassa istunnossa hyväksyttiin Väätäisen eropyyntö puolustusvaliokunnasta. Muutosten taustalla on eduskuntaryhmän valiokuntapaikkojen uudelleenjärjestely.
SDP:n Aki Lindén: Hallitus siirtää rahoitusta julkisesta terveydenhuollosta yksityissektorin tukemiseen11.2.2025 11:43:03 EET | Tiedote
Hallitus tiedotti tänään suunnittelemastaan yksityislääkäreiden kelakorvausmallista yli 65-vuotiaalle väestölle parin vuoden kokeiluna. SDP:n kansanedustaja, ex-perhe – ja peruspalveluministeri Aki Lindénin mukaan hallituksen aikeisiin liittyy useita ongelmia.
SDP:n Eloranta: Hallituksen kotoutumispalveluiden uudistus markkinaehtoistaa luku- ja kirjoitustaidon opetuksen ja ajaa kansanopistot entistä ahtaammalle10.2.2025 09:32:35 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on huolissaan kotoutumiskoulutuksen uudistuksen vaikutuksista sen laadulle ja jo ennestään taloudellisesti tiukilla oleville kansanopistoille. Eloranta on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen aiheesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme