Pirkanmaan hyvinvointialue

Ankkuritoiminta laajenee koko Pirkanmaalle

Jaa

Pirkanmaan hyvinvointialue ja Sisä-Suomen poliisilaitos solmivat joulukuussa 2024 yhteistyösopimuksen ankkurityömuodon käytöstä. Ankkurityömuodossa nuori ja hänen huoltajansa kohdataan heidän tarpeisiinsa räätälöitynä moniviranomaisyhteistyönä yhden pöydän ääressä.

Ankkurisopimus on aiempina vuosina ollut Tampereen kaupungin ja Sisä-Suomen poliisin välinen sopimus. Ankkuritoiminnan kaltaista toimintaa on ollut soveltuvin osin käytössä Pirkanmaan alueilla mm. Sastamalassa, Kangasalla, Ikaalisissa, Nokialla, Valkeakoskella ja Lempäälässä. Toiminta on ollut vaikuttavaa, mutta se ei ole ollut yhteneväistä ja johdettua, vaan toiminta on perustunut yksittäisten viranhaltijoiden ansiokkaaseen aktiivisuuteen.

Joidenkin Pirkanmaan kuntien alueella ei ole ollut ankkuritoimintaa tai muuta säännöllistä moniammatillisen yhteistyön mallia lainkaan.

Varmistamme yhdenvertaiset palvelut lapsille ja nuorille

Nyt laaditulla sopimuksella poliisi ja hyvinvointialue haluavat varmistaa yhdenvertaisen kohtelun ja palvelut kaikille pirkanmaalaisille lapsille ja nuorille alueesta ja asuinpaikasta riippumatta.

– Ankkuritoiminnan tavoitteena on katkaista lasten ja nuorten ongelmakäyttäytyminen puuttumalla rikolliseen toimintaan kunkin viranomaisen sekä palveluntarjoajan toimivaltaan ja rooliin perustuvin työkaluin. Ankkuritiimin perusta on rakennettu poliisin ja sosiaalipalvelujen ammattilaisten työn pohjalle. Se luo ketteryyttä ja nopeutta ottaa nuori ja hänen huoltajansa pikaisesti palvelutarpeen arviointiin, jos huoli herää, kertoo rikoskomisario Markus Antila.

– Palvelutarpeen arvioinnin perusteella ankkuritiimiä voidaan laajentaa esimerkiksi kunnan eri toimijoiden, koulun, harrastus- ja urheiluseuran tai vaikka uskonnollisten yhteisöjen avulla, jos näistä katsotaan olevan apua ratkaisemaan nuoren haitallinen käytös, Antila jatkaa.
Sopimuksen tavoitteena on selkeyttää ja edistää moniammatillista viranomaisyhteistyötä Sisä-Suomen poliisilaitoksen ja Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen välillä valtakunnallisen ankkuritoimintamallin mukaisesti.

Ankkuritoiminta on moniviranomaistoimintaa

– Kyseessä ei ole lakisääteinen tehtävä vaan moniviranomaistoiminnan työmuoto. Kunnat eivät ole sopimusosapuolena, mutta moniammatilliseen ankkuritoimintaan voidaan ankkuritoiminnan ohjausryhmän päätöksellä ottaa mukaan myös muita viranomaistahojen edustajia, joiden kanssa tarvittaessa laaditaan erilliset sopimukset, toteaa Pirkanmaan hyvinvointialueen erityisten sosiaalipalvelujen vastuualuejohtaja Taru Herranen.

– Lähtökohtana kumppanuudelle on molempien osapuolten sitoutuminen pitkäjänteiseen, luottamukselliseen ja neuvottelevaan vuorovaikutussuhteeseen yhteisten tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseksi, Herranen sanoo.

Ankkuritoimintaan on ohjautunut Pirkanmaan alueella vuosittain noin viisisataa nuorta. Ankkurityöllä on tutkitusti vaikutusta siihen, että nuori itse hahmottaa, että joidenkin asioiden pitää muuttua hänen elämässään. Nuori saa kertoa oman tarinansa ja hänelle tarjotaan vaihtoehtoisia toimintamalleja sekä konkreettista ohjausta muutokseen.

Eri toimijoiden antama palaute on ollut positiivista. Myös nuorilta on saatu rohkaisevaa palautetta.

Ankkurityön toiminnallisista linjauksista vastaavat yhdessä Sisä-Suomen poliisilaitoksen moniammatillisen toiminnan esimieheksi nimetty päällystöön kuuluva poliisimies sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen nimeämä viranhaltija. Sisä-Suomen poliisilaitoksessa moniammatillisesta yhteistyöstä vastaa ennalta estävän erityistoiminnan ryhmä. 

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Asunnottomuus kasvoi Tampereella vuonna 2024 – kaupungin ja hyvinvointialueen yhteishanke pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi käynnistyy10.2.2025 10:09:04 EET | Tiedote

Asunnottomien määrä kääntyi vuonna 2024 Tampereella kasvuun kaikissa seurattavissa ryhmissä. Yksineläviä asunnottomia henkilöitä arvioitiin olevan 391, joista pitkäaikaisasunnottomia oli 92. Yksineläviä asunnottomia henkilöitä oli vuoteen 2023 verrattuna 117 enemmän, ja pitkäaikaisasunnottomuus on lähes kolminkertaistunut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye