ICECAPITAL laajentaa varainhoitoliiketoimintaansa
- ICECAPITAL laajentaa rahastovarainhoitoliiketoimintaansa kiinteistöpääomarahastojen ulkopuolelle.
- Muutosta luotsaamaan yhtiö nimittää tiimin, joka aloittaa kevään 2025 aikana.
- Keskeisinä asiakkaina ovat jatkossakin instituutiot, family office -sijoittajat ja ammattimaiset yksityissijoittajat.
ICECAPITAL on kasvattanut rahastoliiketoimintaansa menestyksekkäästi vuodesta 2006. Asuntorahastosijoittamisen pioneerina ICECAPITAL on tarjonnut asiakkailleen vahvoja tuottoja rakennuttamalla, hoitamalla ja myymällä asuntoportfolioitaan oikea-aikaisesti. ICECAPITAL on perustanut jo yksitoista suljettua kiinteistöpääomarahastoa, joiden yhteenlaskettu sijoituskapasiteetti on yli 2,8 miljardia euroa. Uusia vuokra-asuntoja rahastot ovat rakennuttaneet yli 10.000 kappaletta. ICECAPITAL palkittiin oman alansa parhaana toimijana viime vuonna Scandinavian Financial Research -tutkimusyhtiön tekemässä Alternative Managers -tutkimuksessa.
Laajentumisen myötä konserni palvelee asiakkaitaan entistä kattavammin ja monipuolisemmin eri omaisuusluokissa. Muutosta luotsaamaan yhtiö nimittää tiimin, jolla on vahva kokemus varainhoitoliiketoiminnassa toimimisesta.
Varainhoitotiimissä aloittavat välittömästi Jussi Tanninen ja Lauri Svartling. Lisää nimityksiä varainhoitotiimiin tullaan julkistamaan kevään 2025 aikana.
Jussi Tanninen on toiminut viimeksi johtajana Mandatum Asset Managementissa, jossa hän vastasi laaja-alaisesti vaihtoehtoisten omaisuusluokkien salkunhoidosta, mm. Suomen suurimmasta Private Debt -ohjelmasta. Aiemmin uransa aikana hän on ollut mm. perustamassa Suomen ensimmäistä hoivakiinteistörahastoa ja toiminut sen vastuullisena salkunhoitajana.
Lauri Svartling on viimeksi toiminut asiakasvastuullisena johtajana ja asiakkuustiimin esihenkilönä Mandatum Asset Managementissa ja aiemmin urallaan useissa eri varainhoidon ja salkunhoidon vastuullisissa tehtävissä.
Laajentuvan yhtiön toiminta nojaa vankasti ICECAPITALin taustaan arvostettuna ja osaavana yhteistyökumppanina. Yhtiön keskeisiä asiakkaita ovat jatkossakin instituutiot, family office -sijoittajat ja ammattimaiset yksityissijoittajat.
Varainhoitoliiketoiminta tulee pohjautumaan laajasti eri sijoitusratkaisuihin ja kattamaan ajan kuluessa useita sijoitusstrategioita. Yhtiön tavoitteena on olla pitkäjänteinen ja vastuullinen yhteistyökumppani, jonka tarjoamat sijoitusratkaisut luovat olennaista lisäarvoa asiakkailleen.
”Olemme onnistuneet tuottamaan asiakkaillemme erinomaista tuottoa pitkällä aikavälillä asuntosijoittamisen saralla. Toimintamme on perustunut kiinteistösektorin syvälliseen osaamiseen ja markkinatuntemukseen. Nyt tehtyjen nimitysten myötä haluamme laajentaa liiketoimintaamme myös kiinteistösijoittamisen ulkopuolelle ja tarjota asiakkaillemme markkinoiden parhaita sijoitustuotteita”, toteaa ICECAPITAL Pankkiiriliikkeen toimitusjohtaja Ari Lahti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Ari Lahti, puh. 0400 601579
Yhteystiedot:
Osoite: Keskuskatu 1 A, 4.krs, 00100 Helsinki
www.icecapital.fi
email: etunimi.sukunimi@icecapital.fi
Linkit
ICECAPITAL
ICECAPITAL on riippumaton, työntekijöidensä omistama konserni, jonka liiketoimintoihin kuuluvat investointipankkitoiminta ja pääomarahastot. Konsernissa työskentelee Suomessa ja Ruotsissa yhteensä yli 30 alan ammattilaista.
Konsernin investointipankkitoiminta perustettiin vuonna 1999. ICECAPITALin investointipankkitoiminta tarjoaa luovia ratkaisuja asiakastarpeisiin yrityskaupoissa ja
-fuusioissa, velkajärjestelyissä, yritysten uudelleenjärjestelyissä, osakeanneissa sekä yksityistämisissä. ICECAPITAL on yksi johtavista neuvonantajista erityisesti energia-, infrastruktuuri- ja TMT-sektoreilla. ICECAPITAL Pankkiiriliike Oy on Finanssivalvonnan valvoma sijoituspalveluyritys ja Finanssiala ry:n jäsen.
Pääomarahastoliiketoiminta aloitettiin vuonna 2006 ja se on keskittynyt kiinteistöjen rakennuttamiseen ja kehittämiseen. ICECAPITAL on tähän mennessä perustanut yksitoista suljettua kiinteistöpääomarahastoa, joiden yhteenlaskettu sijoituskapasiteetti on yli 2,8 miljardia euroa. ICECAPITAL REAM Oy toimii kiinteistöpääomarahastojen toimiluvallisena vaihtoehtorahastojen hoitajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.