Tampereen yliopisto

Palkittu professori Alexandros Iosifidis palaa Tampereelle

Jaa

Peter Sarlinin perustama Foundation PS -säätiö on tukenut lahjoituksellaan 13 tekoälyyn keskittyvää professuuria Suomen yliopistoihin. Yksi lahjoitusprofessuureista sijoittuu Tampereen yliopistoon, jossa tehtävään on nimitetty tekoälytutkijana ansioitunut, aiemminkin Tampereella työskennellyt Alexandros Iosifidis. Tampereen yliopisto on suomalaisista lahjoituksen saaneista yliopistoista ensimmäinen professuurin täyttänyt yliopisto.

Professori Alexandros Iosifidis.
Professori Alexandros Iosifidis keskittyy tutkimuksessaan koneoppimisen ja laskennallisen älykkyyden teemoihin. Eino Ansio / Tampereen yliopisto

Tampereen yliopiston uutena koneoppimisen professorina aloittaa Alexandros Iosifidis.

Iosifidis siirtyy Tampereelle Aarhusin yliopistosta Tanskasta. Hän on toiminut Aarhusissa professorina vuodesta 2021.

Iosifidis keskittyy tutkimuksessaan koneoppimisen ja laskennallisen älykkyyden teemoihin. Hänen työnsä painopisteitä ovat koneoppimismenetelmien suunnittelu, analysointi, ymmärtäminen ja käyttöönotto. Näillä menetelmillä on sovelluksia tietokone- ja robottinäön kehittämisessä, taloudessa sekä graafirakenteisten dataongelmien ratkaisussa.

– Alexandros Iosifidis on monipuolinen ja arvostettu tekoälytutkija, joka vahvistaa edelleen Tampereen yliopiston tutkimusta tällä alueella. Hänessä yhdistyvät kova menetelmällinen osaaminen ja vahva kokemus menetelmien soveltamisesta esimerkiksi tuulivoiman, robotiikan, konenäön, talouden ja esineiden internetin alueilla, kommentoi informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan (ITC) dekaani Jyrki Vuorinen.

– Foundation PS:n lahjoitus edustaa edelläkävijyyttä lahjoituskulttuurin vahvistamiseksi Suomessa ja mahdollistaa Tampereen yliopistolle tämän merkittävän avauksen, Vuorinen jatkaa.

Alexandros Iosifidis palaa tuttuun kaupunkiin

Iosifidis palaa tuttuun kaupunkiin, sillä hän on työskennellyt vuosina 2015–2017 Tampereen teknillisessä yliopistossa postdoc-tutkijana.

– Odotan, että pääsen tekemään Tampereen yliopistossa huippututkimusta ja edistämään sekä kansallisella tasolla että koko Euroopassa tekoälyn tutkimus- ja kehitystoimintaa. Ajoitus paluulleni oli nyt oikea, Iosifidis kommentoi.

Hän on saanut urallaan useita palkintoja, kuten J. P. Morganin tutkimuspalkinnon (Faculty Research Awards) vuonna 2022 ja kansainvälisen tekniikan alan arvostetun EURASIP-tunnustuksen (Early Career Award) vuonna 2021.

Lahjoitusprofessoreista uusi PS Fellow -verkosto

Foundation PS on perustettu vahvistamaan Suomen ja Euroopan tekoälytutkimuksen ekosysteemiä ja kilpailukykyä, ja lahjoitusprofessuurit rakentavat pohjaa pitkäjänteiselle ja korkeatasoiselle tutkimukselle.

Lahjoitus tukee myös kansainvälisen ELLIS-instituutin toimintaa. Uudet lahjoitusprofessorit muodostavat PS Fellow -verkoston.

– Hienoa, että Tampereen yliopisto onnistui täyttämään professuurin Isosifidiksen kaltaisella huippuosaajalla – vieläpä näin nopealla aikataululla. Tämä on hyvä esimerkki kansainvälisesti meritoituneiden tutkijoiden houkuttelemisesta ja siitä, miten vahvistamme Suomen asemaa tekoälyn globaalina johtajana, Peter Sarlin, Silo AI:n ja Foundation PS:n perustaja toteaa.

Alexandros Iosifidis:

  • Alexandros Iosifidis aloittaa uudessa koneoppimisen lahjoitusprofessuurissa Tampereen yliopistossa, informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnan (ITC) tietotekniikan yksikössä 1. huhtikuuta 2025.
  • Hän siirtyy Tampereen yliopistoon Aarhusin yliopistosta Tanskasta. Aarhusissa Iosifidis on työskennellyt professorina ja johtanut koneoppimiseen ja laskennalliseen älykkyyteen keskittyvää tutkimusryhmää sekä koneälyn tutkimusta yliopiston Centre for Digitalisation, Big Data and Data Analytics (DIGIT) -tutkimuskeskuksessa.
  • Ennen professuuria Iosifidis työskenteli Aarhusin yliopistossa assistant professor- ja associate professor -nimikkeillä.
  • Iosifidis on työskennellyt postdoc-tutkijana Tampereen teknillisessä yliopistossa vuosina 2015–2017.
  • Alun perin Iosifidis on kotoisin Kreikasta. Hän on väitellyt Thessalonikin Aristoteles-yliopistosta tietotekniikan alalta.


Lisätietoja:

Jyrki Vuorinen, dekaani, informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta, Tampereen yliopisto
040 849 0110
jyrki.vuorinen@tuni.fi

Alexandros Iosifidis, professori (1.4.2025 alkaen), Tampereen yliopisto
alexandros.iosifidis@tuni.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Professori Alexandros Iosifidis.
Professori Alexandros Iosifidis keskittyy tutkimuksessaan koneoppimisen ja laskennallisen älykkyyden teemoihin.
Eino Ansio / Tampereen yliopisto
Lataa

Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Tampereen yliopistoon investointituotteiden ja teknologiapalveluiden myynnin professuuri elinkeinoelämän tuella6.2.2025 10:55:20 EET | Tiedote

Teknologiaosaaminen on Suomessa hyvällä tasolla, mutta usein myynti takkuaa yrityksissä. Tampereen yliopisto alkaa kouluttaa diplomi-insinöörejä myyntiosaajiksi, kun se perustaa investointituotteiden ja teknologiapalveluiden koulutus- ja tutkimuskokonaisuuden. Yritysyhteistyössä parannetaan myyntiosaamista suomalaisissa teknologia- ja teollisuusyrityksissä ja edistetään yritysten kansainvälistä kasvua.

Sosiaalinen media nielaisee käyttäjänsä: tutkimuksen mukaan identiteettikuplat pahentavat verkkoaddiktiota4.2.2025 10:16:19 EET | Tiedote

Internetin ja sosiaalisen median yleistyneellä käytöllä on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiin. Tampereen yliopiston Emerging Technologies Lab tutki sosiaalisen median identiteettikuplien yhteyttä Internet-addiktioon. Uusi tutkimus osoittaa, että identiteettikuplat altistavat Internetin liikakäytölle, mikä voi johtaa addiktioon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye