Jo tuhannet kokeneet muumijuhlan - hiihtolomallakin avoinna joka päivä
Ennätyksellinen yli 30 prosentin kävijämäärän kasvu siivitti Vesilippiksen Muumi-jääluolan Leppävirralla muumien juhlavuoteen taianomaisessa jääveistosmaailmassa, jonka on kokenut jo peräti noin viisi tuhatta kävijää puolentoista kuukauden aikana. Perheiden rynnistystä Muumi-luolaan odoetaan erityisesti hiihtoloman aikana.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Tove Janssonin ensimmäisen muumitarinan Muumit ja suuri tuhotulva ilmestymisestä.
"Kävijöitä kiinnostaa muumiluolan ainutlaatuinen kokonaisuus”, kertoo maanalaisen jäämaailman isäntä Leppäkerttu Oy:n toimitusjohtaja Esa Salmiheimo.
Muumien juhlavuoden suosio ennakoi Moomin Charactersin ja leppävirtalaisten yhteistyön jatkumista myös tulevaisuudessa.
"Omasta puolestamme en näe estettä jatkolle ja sille, että Muumijääveistosnäyttely ja Vesileppis Winter park toteutetaan myös tulevina vuosina. Niistä on tullut jo niin olennainen osa Vesileppis kokonaisuutta,” Salmiheimo sanoo.
Muumi-jääluolassa luonnon jäätä on muovattu maailman parhaimpien jääveistäjien käsissä kaikkien rakastamiksi Muumihahmoiksi ja taianomaisiksi maisemiksi, jotka ihastuttavat kaikenikäisiä.
Jääluolan veistäjiksi kelpuutettiin vain maailman huippuja, kuten Tikhat Janarbyek, Zulzaga Ganjargal, Namsrai Tsogtbayar ja Lkhagvadorj Dorjsuren Mongoliasta sekä Kee Gawah Malesiasta ja Ruotsista. Näin maailman ykkösveistäjät kokoontuivat jälleen Suomeen toteuttamaan kansainvälistä taideyhteistyötä pienen Leppävirralla.
Jääluola on avoinna joka päivä klo 9-20 myös läpi kesän sulkeutuen vasta ensi joulukuussa. Se tarjoaa riemukasta tekemistä koko perheelle Winterparkin aktiviteettien muodossa. Muumijääveistonäyttely järjestetään Vesilippiksessä jo seitsemättä kertaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esa Salmiheimo
Puh:+358407603265esa.salmiheimo@leppavirta.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Leppäkerttu Oy
Ennätysyleisö siivitti Muumi-jääluolan juhlavuoteen21.1.2025 14:05:29 EET | Tiedote
Ennätyksellinen yli 30 prosentin kävijämäärän kasvu on siivittänyt Vesilippiksen Muumi-jääluolan Leppävirralla muumien juhlavuoteen taianomaisessa jääveistosmaailmassa kymmeniä metrejä maanpinnan alapuolella. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Tove Janssonin ensimmäisen muumitarinan Muumit ja suuri tuhotulva ilmestymisestä.
Muumijääluola avautuu 26.12. klo 09.00 muumien 80-vuotisuhlavuoteen Leppävirralla17.12.2024 14:52:00 EET | Tiedote
Nyt on uutta näkemistä ja kokemista koko perheelle enemmän kuin koskaan Leppävirran Vesileppiksen Muumi-jääveistosluolassa, kun siellä avataan ennennäkemätön satumaailma Muumitarinoiden 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Näyttely on auki päivittäin klo 9-20.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme