SDP EDUSKUNTA

SDP:n Saku Nikkanen: Kuluttajansuojaa on vahvistettava puhelin- ja kotimyynnissä

Jaa

Kansanedustaja Saku Nikkanen on saanut useita yhteydenottoja kuluttajansuojaan liittyen, erityisesti puhelin- ja kotimyynnin osalta. Nikkanen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mitä toimia hallitus aikoo tehdä parantaakseen iäkkäiden kuluttajansuojaa puhelin- ja kotimyynnissä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Saku Nikkanen on huolissaan siitä, että myyntitilanteet aiheuttavat ongelmia kaikenikäisille, mutta erityisesti ikääntyneille.

– Suomessa iäkkäät ihmiset asuvat yhä pidempään kotona, ja vaikka moni on hyväkuntoinen ja kykenee arvioimaan ja pystyvät erottamaan, onko heille myytävälle tuotteelle tarvetta, kotihoidon turvin asuvien määrä kasvaa. Tämä lisää riskiä sille, että vanhuksille myydään tarpeettomia tuotteita. Saamieni yhteydenottojen perusteella näin myös valitettavasti tapahtuu. Kuluttajansuojan on oltava erityisen vahvaa suoraan kotiin myytävien tuotteiden ja palveluiden osalta, Nikkanen toteaa. 

Nikkanen korostaa, että ikääntyneiltä saatu palaute osoittaa päällekäyvän puhelinmarkkinoinnin ja kuluttajaoikeudellisten riitojen olevan yleisiä. Kuluttajansuoja on monissa tapauksissa riittämätön, ja lisäksi puhelinmyynnissä esiintyy myös rikollisuutta, kuten henkilötietojen ja pankkitunnusten kalastelua sekä identiteettivarkauksia.

– Olen saanut kuulla tapauksista, joissa ikääntyneet ovat joutuneet harhaanjohtavan markkinoinnin ja epäselvien sopimusten vuoksi jatkuvien tilausten kierteeseen tai maksamaan ylihintaa ilman peruutusmahdollisuutta. Eläkeliitto on raportoinut, että muistisairaita käytetään hyväksi puhelinmyynnissä eikä aina varmistuta, ymmärtääkö asiakas mihin sitoutuu. Vuonna 2021 tehdyn Eläkeliiton +60-barometrin mukaan 89 prosenttia yli 60-vuotiaista kokee taloudellisen hyväksikäytön olevan merkittävä ongelma, Nikkanen jatkaa.

Nikkanen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mitä toimia hallitus aikoo tehdä parantaakseen iäkkäiden kuluttajansuojaa puhelin- ja kotimyynnissä. 

– Jään odottamaan, mitä toimia hallitus aikoo tehdä parantaakseen iäkkään väestön kuluttajasuojaa puhelin- ja kotimyynnissä, Nikkanen päättää. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kumpula-Natri: Komission työohjelman julkistus antaa uskoa, mutta jättää myös toivomisen varaa13.2.2025 14:24:07 EET | Tiedote

Euroopan komission juuri julkaistussa työohjelmassa on positiivista EU:n yhteinen päättäväisyys toimia yhdessä turvallisuuden vahvistamiseksi. Sen sijaan kilpailukyvyn varjolla tehtävät virtaviivaistamisohjelmat saattavat jättää edistyksellisimmät yritykset ja eurooppalaiset työntekijät heikompaan asemaan, huomauttaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri

SDP:n Riitta Mäkinen: Orpon hallituksen terveyspolitiikka on kansanterveydellisesti ja taloudellisesti vastuutonta12.2.2025 16:08:28 EET | Tiedote

Suomalaisen yhteiskunnan yhtä keskeistä kivijalkaa, sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmää, moukaroidaan hallituksen toimesta perustavanlaatuisella tavalla. Hyvinvointialueet on pakotettu epärealistisen säästöaikataulun ja terveydenhuollon leikkausten takia ajamaan palveluja alas ja irtisanomaan paikoin mittavissa määrin konkreettista hoitotyötä tekeviä ammattilaisia.

Eduskunnan Saaristomeriryhmä: Saaristomeren pelastamiseksi tarvitaan vaikuttavia muutoksia EU:n yhteisen maatalouspolitiikkaan12.2.2025 14:34:56 EET | Tiedote

Eduskunnan Saaristomeriryhmä keskusteli keskiviikkona 12.2. maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) kanssa Suomen tavoitteista Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kauden 2028–2032 valmisteluun. Ryhmä toivoo hallituksen edistävän neuvotteluissa Saaristomeren tilaa parantavia uudistuksia maatalous- ja ympäristötukiin. Ryhmän puheenjohtaja Eeva-Johanna Elorannan (sd.) ja varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälän (kok.) mukaan nykyinen järjestelmä ei riittävästi tue Saaristomeren tilaa edistäviä toimia eikä vastaa nykypäivän tarpeisiin. Heidän mukaansa EU:n viljelijöiden tukien tulisi olla entistä tulosperusteisempia ja kohdennetumpia sekä ympäristötukien vaikuttavuuteen perustuvia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye