Turun Osuuskauppa

Turun Osuuskauppa investoi vuonna 2024 isosti asiakasomistajien palvelujen kehittämiseen

Jaa

 

  • Liikevaihto 802,6 M€
  • Tulos ilman kertaluonteisia eriä 24,8 M€
  • Investoinnit Varsinais-Suomeen 42,4 M€
  • Asiakasomistajat saivat Bonusta ja maksutapaetua yhteensä 29,2 M€
  • Asiakasomistajia vuoden 2024 lopussa 184 554
  • Henkilöstöä yli 2600 vuoden 2024 lopussa

 

Turun Osuuskaupan tulos kehittyi suotuisasti vuonna 2024 ja oli 24,8 miljoonaa euroa (edv. 16,4 M€). Tuloksen myönteiseen kehitykseen vaikuttivat onnistumisemme kireässä hintakilpailussa, matkailu- ja ravitsemiskaupan positiivinen vire sekä oman toiminnan tehostaminen.

- Tulos mahdollistaa palvelujen kehittämisen, toimipaikkojen uusimisen, verkoston laajentamisen ja Bonusten maksamisen asiakasomistajille. Vuonna 2024 asiakasomistajille kertyikin Bonuksia ja muita rahallisia etuja enemmän kuin koskaan aiemmin, kaikkiaan 29,2 miljoonaa euroa. Erityisen iloinen olen siitä, että tulos matkailu- ja ravitsemiskaupassa vahvistui. Lisäksi olemme onnistuneet vastaamaan kovaan hintakilpailuun ja kasvattamaan asiakasmääriämme market-kaupassa, toteaa Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund.

Liikevaihto toimialoittain

 

2024 (M€)

2023 (M€)

+/- % ed.v.

Market toimiala

642,0

617,2

+4,0 %

Sokos-tavaratalot ja Emotion

19,1

18,8

+1,6 %

Matkailu- ja ravitsemistoimiala

47,3

47,1

+0,4 %

Liikennekauppa

88,5

97,0

-8,7 %

Muu liikevaihto

5,7

5,7

+-0 %

Yhteensä

802,6

785,7

+2,1 %

Market-kaupassa vuosi oli hyvä. Päivittäistavarakaupassa myynti kasvoi edelleen markkinaa vahvemmin. Koko market-toimialan liikevaihto oli 642,0 miljoonaa euroa (ed.v. 617,2 M€) ja se kasvoi edellisestä vuodesta neljä prosenttia. Ruoan verkkokaupan liikevaihdon kehitys jatkui hyvänä ja kasvoi edellisvuoteen verrattuna 37,8 prosenttia. Alkukesästä kasvatettiin myös ruoankuljetusrobottien määrää, kun robotit ilmestyivät katukuvaan Turun ja Liedon lisäksi myös Uudessakaupungissa, Naantalissa, Kaarinassa, Paraisilla ja Piikkiössä. Joulukuussa aloitettiin tunnin toimituksen pilotointi yhdessä Woltin kanssa. Prisma.fi-käyttötavaraverkkokauppa kasvoi Turun Osuuskaupan alueella 147,2 prosenttia.  

Tavaratalokaupan liikevaihto oli 19,1 miljoonaa euroa (ed.v. 18,8 M€) ja se nousi edelliseen vuoteen verrattuna 1,6 prosenttia. Käyttötavarakaupassa monikanavainen asiointi on edelleen vahvassa kasvussa ja sokos.fi-verkkokaupan myynti kasvoi Turun Osuuskaupan alueella 137,0 prosenttia.

Tiukka taloustilanne heijastui matkailu- ja ravitsemiskaupan kysyntään, mutta haastavasta markkinasta huolimatta kuluttajien tarpeisiin onnistuttiin vastaamaan. Matkailu- ja ravitsemistoimialan liikevaihto oli 47,3 miljoonaa euroa (ed.v. 47,1 M€), jossa oli kasvua edellisvuoteen vajaat puoli prosenttia. Majoituskaupassa liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 1,9 prosenttia. Ravintolakaupan liikevaihto laski 0,7 prosenttia.

Liikennekaupassa liikevaihto oli 88,5 miljoonaa euroa (ed.v. 97,0 M€), jossa oli laskua edellisvuoteen 8,7 prosenttia. Liikevaihto laski polttoaineen maailmanmarkkinanhinnan tippuessa.

Investoinnit

Osuustoiminnallisen yritysmuodon ansiosta liiketoiminnassa kiertävä raha hyödyttää asiakasomistajiamme sekä vahvistaa alueellista hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Vuonna 2024 Turun Osuuskauppa investoi maakuntaan yhteensä 42,4 miljoonaa euroa (ed.v. 17,9 M€), joka oli 5,3 prosenttia liikevaihdosta (ed.v. 2,3 %).

Market-kaupan verkosto kasvoi vuoden aikana kahdella uudella yksiköllä. Toukokuussa avattiin Sale Verkahovi Turun keskustan kupeeseen ja syyskuussa avattiin uusi S-market Turun Moisioon. Lisäksi olemassa olevaa market-kaupan verkostoa uudistettiin useammalla paikkakunnalla vuoden 2024 aikana. Alkuvuodesta uudistettiin Sale Martti, Sale Yläne ja Sale Pöytyä. Syyskuussa valmistui S-market Pansion ja marraskuussa S-market Mynämäen uudistustyöt. Market-kaupan verkostokehityshankkeet tukevat osaltaan S-ryhmän kunnianhimoista päästövähennystavoitetta ja olemme saavuttamassa oman toiminnan osalta vuodelle 2030 asetetun päästövähennystavoitteen, -90 % vuoden 2015 tasosta, viisi vuotta etuajassa.

Uusia ravintoloita avattiin kaksi. Wiklundin kulmaan avattiin maaliskuussa BAR W ja kauppakeskus Myllyyn toukokuussa Amarillo. Lisäksi kauppakeskus Myllyssä Coffee House uudistettiin.

Suomen suurin second hand–merkkivaatekauppa Emmy saapui lokakuussa Sokos Wiklundille.

Viime vuonna avattiin ABC-latausasemat S-market Kaarinan, S-market Piikkiön, S-market Moision ja ABC Raision yhteyteen. Kaikkiaan TOK:lla on tällä hetkellä 20 latausasemaa, joissa on yhteensä 90 latauspistettä.

Asiakasomistajuus

Turun Osuuskaupalla oli joulukuun 2024 lopussa 184 554 asiakasomistajaa (+ 6 930 edv.) ja osuuskauppaan liittyi vuoden aikana ennätysmäärä uusia asiakasomistajia, yhteensä 10 935. Toimialueen kotitalouksista Turun Osuuskaupan asiakasomistajia oli vuodenvaihteessa 73,1 prosenttia.

Turun Osuuskaupan asiakasomistajat saivat vuonna 2024 niin ikään ennätysmäärän Bonusta ja maksutapaetua, yhteensä 29,2 miljoonaa euroa (edv. 27,9 M€). Asiakasomistajat saivat Bonusta yhteensä 28,3 miljoonaa euroa ja maksutapaetua 0,9 miljoonaa euroa.

Henkilöstö

Turun Osuuskauppa on yksi Varsinais-Suomen suurimmista työllistäjistä ja henkilöstön määrä oli vuoden 2024 lopussa 2 664 henkilöä (ed.v. 2 638). Kesällä 2025 Turun Osuuskauppa työllistää yhteensä noin 1 100 kesätyöntekijää ja Tutustu ja tienaa -työharjoittelijaa myymälöissä, ABC liikenneasemilla, ravintoloissa ja hotelleissa.

Näkymät vuodelle 2025

Vuonna 2025 toimintaympäristön arvioidaan paranevan, mutta jatkuvan silti haastavana. Keskeisiä toimintaympäristöön vaikuttavia epävarmuustekijöitä ovat kuluttajaluottamuksen kehitys sekä geopoliittiset kriisit ja jännitteet. Epävarmuustekijöistä ja kiristyvästä kilpailutilanteesta huolimatta Turun Osuuskauppa ennakoi liikevaihdon kasvavan. Operatiivisen tuloksen arvioidaan hieman parantuvan edellisvuodesta merkittävistä investointipanostuksista huolimatta.

Tiedotteessa ilmoitetut luvut ovat tilintarkastamattomia.

 

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Niklas Österlund, puh. 010 764 4001

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Naantaliin tulee Prisma6.2.2025 09:59:34 EET | Tiedote

Turun Osuuskauppa rakentaa Prisman Naantaliin ja tuo paikkakunnalle paitsi laajat päivittäistavarakaupan palvelut, myös osuvan käyttötavarakaupan valikoiman. Noin 10 800 m2 uudisrakennus rakennetaan Rautakadulle, Karvetin kaupunginosaan tontille, josta puretaan olemassa oleva teollisuuskiinteistö. Avautuessaan Naantalin Prisma on alueen suurin market-kauppa ja tulee alkuvaiheessa työllistämään noin sata kaupan alan ammattilaista. - Tavoittelemme nyt vahvasti markkinaosuuden kasvattamista market-kaupassa uudistamalla, laajentamalla ja kehittämällä asiakasomistajien palvelutarjontaa kasvualueella. Naantalin liikekeskushanke on yksi merkittävä osa tätä verkostomme kehittämishanketta. Uskomme vahvasti Naantalin vetovoimaan ja sen vuoksi valitsimme Naantalin Karvettiin nimenomaan Prisman. Seuraavan viiden vuoden aikana investointimme nousevat kaikkinensa 220 miljoonaan euroon ja samassa ajassa rakennamme yhteensä 12 uutta ruokakauppaa, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlu

Kanaruoat asiakkaiden suosiossa - Crispy chicken on uudistuneen Tsikenin päätähti16.1.2025 11:44:12 EET | Tiedote

Kauppakeskus Myllyssä 2. kerroksessa Myllytorilla sijaitseva ravintola Tsiken on uudistunut ja tuo kanan ystäville uusia makuja maailmalta. Uudistunut ravintola avataan tänään torstaina 16.1.2025. - Uudistunut Tsiken tuo kauppakeskusympäristössä suosittuun nopean syömisen kategoriaan entistä vahvemman kattauksen ja täydentää tarjonnallaan muita Myllyntorin ravintoloitamme, Rossoa ja Amarilloa, kertoo Tsikenin uudistusta luotsannut ryhmäpäällikkö Timo Hällfors. - Olemme uudistaneet paitsi Tsikenin ruokalistan myös miljöön. Tsiken huokuu nyt rouheutta ja räväkkyyttä, ja uudet yhdisteltävät annokset tarjoavat entistäkin monipuolisempia makuelämyksiä. Korealaisvaikutteet tuovat mukavaa vaihtelua, mutta ruokalistamme ydin on pysynyt samana. Se on laadukas, rapeaksi paistettu kotimainen kana, Hällfors jatkaa. Osa Tsikenin uusista kana-annoksista ammentaa inspiraationsa kansainvälisestä keittiöstä. Korean style -makumaailma näkyy erityisesti uusissa kastikkeissa, dipeissä ja wings-annoksissa.

Gunnarin brunssi jälleen Suomen paras10.1.2025 09:59:09 EET | Tiedote

Ravintola Gunnar Upstairs, joka sijaitsee Solo Sokos Hotel Turun Seurahuoneella, on valittu jo toista kertaa peräkkäin Suomen parhaaksi brunssiksi Brunssit.fi:n valtakunnallisessa äänestyksessä. Tämä upea tunnustus osoittaa, että Gunnarin brunssi on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten brunssien parhaimmistossa. – Tämä on valtavan suuri kunnianosoitus ja se tuntuu erityisen hyvältä, koska se on tullut asiakkailtamme. Meillä asiakastyytyväisyys on aina toiminnan keskiössä, ja Gunnarin brunssi on tästä yksi erinomainen esimerkki. Asiakastyytyväisyys on yksi onnistumisemme mittareita, hotelliryhmänjohtaja Tarja Jalonen Turun Osuuskaupasta toteaa. Hemmottelua viikonloppuihin Gunnarin brunssi on luotu hemmottelua ja nautiskelua varten – huolella valitut raaka-aineet ja tinkimätön laatu ovat sen kulmakiviä. Brunssi tarjoaa ainutlaatuisen makuelämyksen, jossa sesongin maut ja monipuolisuus kohtaavat. – Brunssimme suunnittelussa jokainen yksityiskohta on mietitty tarkoin. Tarjolla on aina moni

Turun Osuuskauppa hakee vahvaa market-kaupan kasvua – suunnitelmissa 12 uutta ruokakauppaa vuoteen 2030 mennessä18.12.2024 10:00:23 EET | Tiedote

Turun Osuuskauppa investoi seuraavien viiden vuoden aikana 220 miljoonaa euroa omalle toimialueelleen Varsinais-Suomeen. Investoinneista suurin osa kohdistuu market-kauppaan. - Mittavilla investoinneilla parannamme kasvualueella asiakasomistajiemme palveluja sekä edistämme alueen elinvoimaisuutta ja talouskasvua. Viimeisen viiden vuoden aikana olemme Turun Osuuskaupassa investoineet toimialueellemme kaikkinensa 150 miljoonaa euroa, josta päivittäistavarakaupan verkostokehitykseen yhteensä 110 miljoonaa euroa. Seuraavan viiden vuoden aikana Turun Osuuskaupan investoinnit nousevat 220 miljoonaan euroon. Merkittävä osa suunnitteilla olevista investoinneista kohdistuu market-verkoston kehittämiseen, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund. - Teemme parhaillaan lujasti töitä liikepaikkahankinnan parissa ja seuraavien vuosien aikana luvassa on useita uusia päivittäistavarakaupan yksiköitä sekä jo olemassa olevien uudistuksia. Uusia ruokakauppoja on suunnitteilla 12 seuraavi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye