Messut kuuluvat kulttuuriedun piiriin – on aika päivittää lainsäädäntö
Messu- ja tapahtuma-ala on tärkeä osa suomalaista elinkeinoelämää ja yhteiskuntaa. Messut eivät ole vain kaupallisia tapahtumia, vaan ne tarjoavat kulttuuri- ja vapaa-ajan elämyksiä aivan kuten museot, teatterit ja konsertit, jotka kuuluvat veroporkkanalla tuetun kulttuuriedun piiriin. On epäoikeudenmukaista, ettei messukäyntejä tällä hetkellä hyväksytä verovapaan kulttuuriedun piiriin.

Ei ole perusteltua, että monet Suomen suurimmista messuista, esimerkiksi Suomen Kädentaidot, Habitare ja I love me -messut rajataan kulttuuriedun ulkopuolelle. Esimerkiksi Suomen Kädentaidot Tampereella tarjoaa tuhansille kävijöille mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan ja osallistua työpajoihin. Myös Habitaressa ja I love me -messuilla on tarjolla työpajoja, luento-ohjelmaa sekä kirjailija- ja taiteilijahaastatteluita. Nämä tapahtumat eivät ole vain kauppapaikkoja, vaan ne edistävät kulttuuria ja osaamisen kehittämistä samalla tavalla kuin taidemuseot ja teatterit.
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry ja Tapahtumateollisuus ry vaativat muutosta tilanteeseen
- Messujen kulttuurinen ja koulutuksellinen arvo on kiistaton, ja on lainsäätäjältä outo ja epäoikeudenmukainen linjanveto, etteivät messutapahtumat kuulu kulttuuriedun piiriin.
- Kilpailuneutraliteetin ja elinkeinon edistämisen näkökulmasta verovapauden tulisi koskea myös messuja, kun se jo kattaa muita kaupallisia kulttuuripalveluita.
- Kulttuuriedun laajentaminen messuihin kasvattaisi osallistujamääriä ja tukisi tapahtuma-alaa sekä paikallistaloutta.
- Messutapahtumat ruokkivat ihmisten kohtaamisia ja vahvistavat taloudellista toimeliaisuutta paljon tapahtuma-alaa laajemmin.
- Aihetta on pidetty esillä jo kymmenen vuoden ajan, on aika siirtyä puheista tekoihin.
"Messut ovat jo vuosikymmenien ajan tarjonneet kävijöille ainutlaatuisia kulttuuri-, koulutus- ja elämyssisältöjä, mutta ne on edelleen rajattu kulttuurisetelin ulkopuolelle ilman kestävää perustelua. Nyt on aika päivittää lainsäädäntö vastaamaan todellisuutta ja varmistaa, että messut saavat saman aseman kuin muutkin tapahtumat. Työ tämän muutoksen eteen on jatkunut jo kymmenen vuotta, ja nyt on aika viedä se maaliin", sanoo puheenjohtaja Tuomas Räsänen Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:stä.
Mitä muutos vaatii?
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry ja Tapahtumateollisuus ry vaativat, että kulttuuriedun käyttöalaa laajennetaan niin, että etu käy myös messutapahtumiin. Tämä tarkoittaisi muutosta tuloverolain 69. pykälään, jolloin työnantajan tarjoamalla kulttuurisetelillä voisi jatkossa hankkia myös messulippuja.
”Samalla, kun korjataan tämä messutapahtumia koskeva valuvika, on edun tasoa nostettava roimasti. Edun enimmäismäärä on ollut yli 16 vuoden ajan samalla 400 euron tasolla. Pelkkä inflaatiokorjaus tarkoittaisi, että etua tulisi nostaa yli 200 eurolla ja jos halutaan kompensoida arvonlisäveron korotuksen vaikutus toimialaan, tulisi edun verotonta enimmäismäärää nostaa vielä enemmän. Kyse on kuitenkin työnantajien eikä veronmaksajien rahasta”, Tapahtumateollisuus ry:n toimitusjohtaja Sami Kerman sanoo.
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry kattaa ammattimaisen messujärjestämisen Suomessa. Jäseniä ovat Suomen Messut Oyj, Tampereen Messut Oy, Lahden Messut, Jyväskylän Messut Oy, Pohjois-Suomen Messut ry ja Suomen Asuntomessut Osuuskunta. Messut ja muut messukeskuksissa järjestetyt tapahtumat toivat Suomessa vuonna 2023 järjestämispaikkakunnilleen 324milj euron tulovirran (Taloustutkimus 5/2024). www.messutsuomessa.fi
Tapahtumateollisuus ry on tapahtumaelinkeinon valtakunnallinen keskusjärjestö ja sillä on noin 280 jäsenorganisaatiota. Tapahtumateollisuus edustaa ammattimaisia tapahtumajärjestäjiä, tapahtumapaikkoja, tapahtumatekniikan ja -rakenteiden palveluita, tapahtumien lipunmyynti-, esiintyjä-, turvallisuus- ja cateringpalveluita, tapahtumamyyjiä sekä muita tapahtumille suunnattuja palveluja, suunnittelua ja konsultointia. www.tapahtumateollisuus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
toiminnanjohtaja Titta Tilvis Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry
Sähköposti: info@messutsuomessa.fi Puhelin: 044 973 3728
toimitusjohtaja Sami Kerman Tapahtumateollisuus ry
Sähköposti: sami.kerman@tapahtumateollisuus.fi Puhelin: 040 563 4655
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Sähkö-Electricity 26 -ammattitapahtuman avaukseen tasan vuosi – tapahtuman myynti on edennyt vauhdilla15.4.2025 14:59:46 EEST | Tiedote
Kolmipäiväinen sähköalan ammattitapahtuma täyttää Helsingin Messukeskuksen päähallit 15.−17. huhtikuuta 2026. Osallistumisensa ensimmäistä kertaa järjestettävään tapahtumaan ovat vahvistaneet jo kaikki alan tärkeimmät toimijat valmistajista ja maahantuojista valtakunnallisiin tukkuliikkeisiin.
One Year to Go: Sähkö-Electricity 26 – Exhibition Sales Progressing Rapidly15.4.2025 14:59:46 EEST | Press release
The three-day professional event for the electrical industry will take over the main halls of the Helsinki Expo and Convention Centre from 15 to 17 April 2026. All key players in the sector – from manufacturers and importers to national wholesalers – have already confirmed their participation in this inaugural event.
Helsingin Messukeskus muuntui makujen aarreaitaksi – Ruokamessut kävijöiden suosiossa13.4.2025 17:45:19 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa tutustuttiin tänä viikonloppuna uusiin makuihin ja tuttuihin suosikkeihin sekä riemuittiin ruoasta ja juomasta yhdessä muiden kanssa. Ruokamessuilla ja samaan aikaan järjestetyillä Lapsimessuilla ja Lemmikkimessuilla vieraili viikonlopun aikana yli 62 000 kävijää.
Kahveista Parhain -kilpailun voittajat palkittiin Ruokamessuilla12.4.2025 16:51:48 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Ruokamessuilla käytiin tänään Kahveista Parhain -kilpailun finaali. Kilpailussa kahveja arvioitiin niiden maun, aromin ja laadun perusteella.
Kaija Rahkola palkittu Vuoden Lastenhoitajana – 45 vuotta sydämellä ja lämmöllä tehtyä työtä11.4.2025 14:09:16 EEST | Tiedote
Oululaiselle Kaija Rahkolalle on myönnetty hänen pitkäaikaisesta, merkittävästä ja sydämellisestä työstään lasten ja lapsiperheiden parissa Vuoden Lastenhoitajan tunnustuspalkinto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme