SDP EDUSKUNTA

SDP:n pormestariehdokas Ilmari Nurminen haluaa palauttaa kasvokkain tapahtuvan päivätoiminnan ja varmistaa ikääntyneiden äänen heitä koskevassa päätöksenteossa

Jaa

Pirha on päättänyt leikata ikääntyneiden sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistavasta päivätoiminnasta muuttamalla sen vain etänä tapahtuvaksi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

– Tämä on täysin käsittämätön päätös Pirhalta. THL:n uusimman tutkimuksen mukaan etenkin omaishoitajille, yksinasuville sekä muistisairaille päivätoiminta on ollut sosiaalisen kanssakäymisen ja hyvinvoinnin lisäämisen parhaita toimintamuotoja. Päivätoiminta on tuonut ihmisille hyvinvointihyötyjä sekä myös taloudellisia säästöjä, Nurminen listaa.

– Tampereen pormestarina en vain hiljaa hyväksyisi Pirhan päätöstä, vaan tekisin töitä sen eteen, ettei Tampereen kaupunki jättäisi ikääntyneitä vain etäpäivätoiminnan varaan. Haluaisin pormestarina ottaa myös osaavat järjestöt toiminnan kehittämiseen mukaan, Nurminen linjaa.

– Kaiken päälle heitä, joita asia koskee, eli ikääntyneitä itseään, Pirha on estänyt (AL 12.2) toimittajaa haastattelemasta vedoten vaitiolovelvollisuuteen. Ikääntyneet ovat hädissään ja loukkaantuneita – ja todella hyvästä syystä. Ihmisillä on oikeus ja velvollisuus käydä keskustelua heitä koskevista päätöksistä, varsinkin jos toimittaja heitä itsenäisesti lähestyy. Tästä syystä kannustan ikääntyneitä vaikuttamaan ja pitämään ääntä oikeuksistaan, Nurminen painottaa.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen investointikanuunassa jää murkula putkeen13.2.2025 17:04:04 EET | Tiedote

- Hallituksen vihreiden investointien verohyvitys uhkaa jäädä nyt esitetyillä yksityiskohdilla suutariksi. Tällä tavalla Suomessa ei synny uusia investointeja, vaan käytännössä tuki ohjautuu vain suurten toimijoiden jo putkessa oleville hankkeille. Tällainen kallis kädenojennus vain harvoille yrityksille ei paranna talouskasvuamme, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

SDP:n Kumpula-Natri: Komission työohjelman julkistus antaa uskoa, mutta jättää myös toivomisen varaa13.2.2025 14:24:07 EET | Tiedote

Euroopan komission juuri julkaistussa työohjelmassa on positiivista EU:n yhteinen päättäväisyys toimia yhdessä turvallisuuden vahvistamiseksi. Sen sijaan kilpailukyvyn varjolla tehtävät virtaviivaistamisohjelmat saattavat jättää edistyksellisimmät yritykset ja eurooppalaiset työntekijät heikompaan asemaan, huomauttaa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri

SDP:n Riitta Mäkinen: Orpon hallituksen terveyspolitiikka on kansanterveydellisesti ja taloudellisesti vastuutonta12.2.2025 16:08:28 EET | Tiedote

Suomalaisen yhteiskunnan yhtä keskeistä kivijalkaa, sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmää, moukaroidaan hallituksen toimesta perustavanlaatuisella tavalla. Hyvinvointialueet on pakotettu epärealistisen säästöaikataulun ja terveydenhuollon leikkausten takia ajamaan palveluja alas ja irtisanomaan paikoin mittavissa määrin konkreettista hoitotyötä tekeviä ammattilaisia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye