Pirkanmaan pelastuslaitos

Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastus- ja ensihoitopalveluiden tehtävämäärät vuonna 2024

Jaa

Vuonna 2024 pelastustoimen kokonaistehtävämäärä pysyi lähes samana, ja ensihoitopalvelun tehtävämäärä laski toista vuotta peräkkäin. Suuronnettomuuksia Pirkanmaalla oli neljä. Noin puolet tulipaloista aiheutuu ihmisen oman toiminnan seurauksena, joten jokaisen panostus paloturvallisuuteen voi ehkäistä suuriakin onnettomuuksia.

Palomies nousemassa pelastusajoneuvon kyytiin.
Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastus- ja ensihoitopalveluiden tehtävämäärät on julkaistu. Pirkanmaan pelastuslaitos

Pirkanmaalla kolme palokuolemaa ja neljä suuronnettomuutta

Pelastustoimen tehtäviä oli 9 191 kappaletta (vuonna 2023 tehtäviä 9 171). Vilkkain viikonpäivä pelastustoimen tehtävissä oli keskiviikko, joskaan päivien välillä ei ollut suurta vaihtelua. 

Pirkanmaalla tulipaloissa kuoli kolme henkilöä vuonna 2024. Pelastuslaitoksen välittömästä vaarasta pelastamia oli 64 henkilöä. Pelastuslaitos evakuoi ja saattoi turvaan kaikkiaan 42 henkilöä erityyppisissä vaara- tai onnettomuustilanteissa.

Suuronnettomuuksia Pirkanmaalla oli vuonna 2024 neljä kappaletta. Onnettomuus luokitellaan suuronnettomuudeksi, mikäli onnettomuudessa kuolee viisi henkilöä, loukkaantuu 10 henkilöä tai omaisuutta tuhoutuu 500 000 euron arvosta.

Tulipalojen määrässä pientä laskua

Tulipalojen määrä laski hieman edellisvuoteen verrattuna, kun niitä oli 971 (1 001). Myös vuonna 2023 tulipalojen määrä laski hieman, kun vuonna 2022 tulipaloja oli 1 030. Rakennuspalot ja rakennuspalovaarat vähenivät hieman, kun niitä oli kaikkiaan 411 kappaletta (423). Rakennuspalovaara on palosta, kuumenemisesta tai kärähtämisestä syntynyttä näkyvää savua, josta olisi voinut kehittyä rakennuspalo, mutta tuli ei ole levinnyt rakenteisiin. 

Pelastustoimen liikenneonnettomuustehtävät vähenivät hieman, ja niitä oli 1 204 kappaletta (1 275). Erilaisten tarkistus- ja varmistustehtävien määrä nousi vuonna 2024, kun niitä oli 3 400 kappaletta (3 356). Näistä automaattisten paloilmoitinlaitteistojen aiheuttamia hälytyksiä oli 1 689, palovaroittimien tarkistustehtäviä 600 tehtävää ja muita tarkistus- tai varmistustehtäviä 1 111 kappaletta.

Ensihoitotehtävissä laskua

Ensihoitotehtäviä Pirkanmaalla oli vuonna 2024 yhteensä 68 516 kappaletta. Tehtävämäärä jatkoi vuodesta 2023 alkanutta laskusuuntaa. Tehtävämäärän vähenemiseen on vaikuttanut niin Hätäkeskuslaitoksen terveystoimen tehtävänkäsittelyohjeeseen tehdyt muutokset kuin Päivystysapu 116117 -palvelun tunnetuksi tekeminen ja saavutettavuus.

Ydintaajama-alueilla ensihoitopalvelun kiireellisistä tehtävistä 50 % tavoitettiin 6,6 minuutissa (tavoite 6 minuuttia) ja 90 % 11,2 minuutissa (tavoite 10 minuuttia). 
Muualla taajamissa kiireellisistä tehtävistä 50 % tavoitettiin 8,5 minuutissa (tavoite 8 minuuttia) ja 90 % tehtävistä tavoitettiin 15,5 minuutissa (tavoite 16 minuuttia). Haja-asutusalueilla tavoitettiin 50 % kiireellisistä tehtävistä 16,1 minuutissa (tavoite 15 minuuttia) ja 90 % näistä tavoitettiin 26,2 minuutissa (tavoite 30 minuuttia).

Ensihoitopalvelun kiireettömissä tehtävissä kansalliset tavoitteet saavutettiin. Vuoden 2024 palvelutasopäätöksellä parannettiin erityisesti harvaan asuttujen alueiden ympärivuorokautista palvelua.

Valvontatoiminnalla ehkäistään onnettomuuksia

Pelastustoimen suorittamalla valvontatoiminnalla pyritään vähentämään onnettomuuksia sekä niistä aiheutuvia vahinkoja. Toimintaa kohdennetaan riskiperusteisesti ja määrävälein sekä asuinrakennuksiin että yritys- ja laitoskohteisiin. Asuinrakennusten valvonnassa ensisijainen valvonnan muoto on paloturvallisuuden itsearviointi, jossa asukkaat arvioivat itse kiinteistön paloturvallisuutta pelastuslaitoksen toimittaman ohjeistuksen perusteella.

Valvontasuoritteita Pirkanmaan pelastuslaitoksen valvontatoiminnalla oli kaikkiaan 24 330 vuonna 2024. Valvontasuoritteet sisältävät muun muassa paloturvallisuuden itsearvioinnit, asiakirjavalvonnan, määräaikaiset palotarkastukset, kemikaalivalvonnan tehtävät ja rakentamisen ohjauksen tehtävät.

Palotarkastuksista yritys- ja laitoskohteita oli 1 423, asuinrakennusten määräaikaistarkastuksia 1 649 ja muita määräaikaisia palotarkastuksia 1 182 kappaletta. Paloturvallisuuden itsearvioinnit toteutuivat parhaiten pientaloissa.

Turvallisuusviestintä ohjaa oikeaan toimintaan

Pelastuslaitoksille on pelastuslaissa määritelty tehtäväksi toteuttaa alueellaan turvallisuusviestintää, jonka tavoitteena on lisätä ihmisten valmiuksia onnettomuuksien ehkäisyssä sekä kykyä toimia onnettomuustilanteissa. Turvallisuusviestintä on muun muassa koulutusta, kampanjoita sekä neuvontaa puhelimitse ja yleisötapahtumissa. Pirkanmaan pelastuslaitoksen turvallisuusviestinnällä kohdattiin lähes 53 000 henkilöä. Sosiaalinen media on myös tärkeä kanava turvallisuusviestinnässä.

Onnettomuuksien ehkäisyn tavoitteena on pienentää onnettomuuden todennäköisyyttä sekä vähentää onnettomuudesta aiheutuvia vahinkoja. Noin puolet tulipaloista aiheutuu ihmisen oman toiminnan seurauksena, joten jokaisen henkilön pienelläkin toiminnan muutoksella on mahdollista ehkäistä suuriakin onnettomuuksia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kaksi henkilöä seisoo paloauton vieressä, yksi pitää käsisammutinta.
Noin puolet tulipaloista aiheutuu ihmisen omasta toiminnasta. Alkusammutustaidoilla on suuri merkitys paloturvallisuuden lisäämisessä.
Pirkanmaan pelastuslaitos
Lataa
Kaksi pelastajaa sammutusasuissa nousemassa paloautoon.
Pirkanmaalla tulipalojen ja liikenneonnettomuuksien määrät laskivat hieman.
Pirkanmaan pelastuslaitos
Lataa
Vanhempi mies istuu huoneessa ensihoitajan kanssa. Ensihoitaja hymyilee ja valmistautuu auttamaan miestä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen ensihoitopalveluiden tehtävämäärät jatkoivat laskua vuonna 2024.
Pirkanmaan pelastuslaitos
Lataa
Palomies nousemassa pelastusajoneuvon kyytiin.
Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastus- ja ensihoitopalveluiden tehtävämäärät on julkaistu.
Pirkanmaan pelastuslaitos
Lataa

Tietoa julkaisijasta

Vastaamme pelastustoimen ja ensihoitopalveluiden järjestämisestä Pirkanmaalla. Osana Suomen suurinta hyvinvointialuetta työllistämme pelastuspalveluiden palvelulinjalla yli 700 vakituista henkilöä. Lisäksi pelastustoimen hälytystehtäville osallistuu sopimuspalokuntalaisia ja sivutoimista henkilöstöämme, joita on yhteensä noin 950 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan pelastuslaitos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye