AKT:n hallitus antoi valtuudet päättää työtaistelutoimista
AKT valmistautuu vauhdittamaan työehtosopimusneuvotteluja. AKT:n hallitus antoi liiton johdolle valtuudet päättää työtaistelutoimenpiteistä.
Suomessa kaikki muut neuvottelupöydät seisovat, kun odotetaan Teollisuusliiton työehtosopimuksissa syntyviä palkkaratkaisuja. Koko kierroksella kyse on selkeästi palkoista. Ihmiset tarvitsevat rahaa siihen, että on varaa käydä kaupassa ja maksaa laskut. Ostovoima on tipahtanut rajusti.
- Elämisen kustannukset, kuten ruoka ja asuminen, ovat nousseet suhteessa palkkaan enemmän kuin kertaakaan viiteenkymmeneen vuoteen, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoo.
- Palkansaajat tarvitsevat rahaa. Koko Suomi tarvitsee ostovoimaa.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n hallitus päätti perjantain 14.2. kokouksessa nostaa AKT:n työtaisteluvalmiutta antamalla liiton johdolle valtuudet päättää työtaistelutoimenpiteistä. Varsinaisia lakkoilmoituksia ei anneta.
- Työnantajat tekevät jatkuvasti esityksiä, joiden myötä yrityksille täytyy saada enemmän sekä valtaa että etuuksia. Yritysten hintakilpailukyky on kuitenkin nyt erittäin hyvä. Reilutkaan palkankorotukset eivät uhkaa Suomen kilpailukykyä, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko linjaa.
- Työnantajien on ymmärrettävä tavallisten ihmisten ahdinko, jota ostovoiman väheneminen merkitsee. Tuntuvia palkkaratkaisuja tarvitaan nyt enemmän kuin vuosikymmeniin, AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom sanoo.
SAK:n liittojen yhteisenä tavoitteena on 6 + 4 prosentin palkankorotustavoite kahdelle vuodelle.
Työrauhavelvoite päättynyt autoliikenteen aloilla
AKT:n sopimusalojen työehtosopimukset muun muassa autoliikenteen aloilta päättyvät 31.1.2025. Samalla on päättynyt myös työrauhavelvoite. Ahtausalan sopimukset päättyvät 28. helmikuuta.
Seuraa neuvotteluja osoitteessa akt.fi/neuvottelut
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiNiko Blom2. varapuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 554 0495niko.blom@akt.fiSini SilvànviestintäpäällikköAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 44 412 3009sini.silvan@akt.fiLinkit
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 40 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
AKT kritisoi valtion omistajaohjauspolitiikkaa poliittisella mielenilmauksella25.3.2025 09:28:48 EET | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT paheksuu Finnairin merkittävästi kasvavia hallituspalkkioita samaan aikaan, kun henkilöstöä pakotetaan säästöohjelmiin. Kritiikki kohdistuu valtion omistajaohjauspolitiikkaan. Omistajaohjausministerin pitäisi suitsia käsistä karannutta palkitsemista ja löytää moraalinen selkäranka.
”Kuljettajan toive: lämmin vessa ja puhtaat kädet”14.3.2025 11:45:59 EET | Tiedote
AKT kyseli paikallisliikenteen linja-autonkuljettajilta vuonna 2024, miten WC-käynnit toteutuvat työvuorojen aikana. Lisäksi kysyttiin, mikä on esteenä, mikäli vessaan ei pääse. Kyselyyn vastanneista kuopiolaiskuljettajista yli puolet kertoi, ettei tosiallista mahdollisuutta vessakäyntiin ole edes neljän tunnin välein. Vessoja joko ei ole reiteillä tai päätepysäkeillä – tai aikataulut estävät vessakäynnit.
AKT hyväksyi työehtosopimuksen ahtausalalle6.3.2025 17:19:29 EET | Tiedote
AKT:n hallitus on hyväksynyt työehtosopimuksista saadun neuvottelutuloksen ahtausalalle. Palkat nousevat kolmen vuoden aikana 7,8 prosenttia, korotukset toteutetaan yleiskorotuksina.
AKT:lle neuvottelutulos ahtausalan työehtosopimuksesta4.3.2025 18:18:57 EET | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Satamaoperaattorit ry ovat saaneet neuvottelutuloksen ahtausalan työehtosopimuksesta.
AKT hyväksyi työehtosopimukset autoliikenteen aloille28.2.2025 15:29:04 EET | Tiedote
AKT:n hallitus on hyväksynyt työehtosopimuksista saadun neuvottelutuloksen kuudelle autoliikenteen alalle. Palkat nousevat kolmen vuoden aikana 7,8 prosenttia, korotukset toteutetaan yleiskorotuksina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme