Täydennetty kuviovalopolku valaisee Naantalin rannassa
Idea Naantalin Vanhankaupungin kuviovaloista heräsi jo viitisen vuotta sitten yleissuunnitelman yhteydessä. Asukasbudjetissa niitä haluttiin lisää, ja nyt rannassa voi ihailla meri- ja muumiteemaisia valoja.

Naantalin kaupungin suunnitteluinsinööri Heli Ojanen kertoo, että idea kuviovaloihin on aikanaan esitetty Naantalin Vanhankaupungin rannan yleissuunnitelmassa, joka hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa vuonna 2020. Jo samaisena vuonna asennettiin Naantalin Marinan edustalle ja Mannerheiminkadun päähän ensimmäiset kuviovalot.
Vuoden 2024 asukasbudjetissa kaupunkilaiset äänestivät kuviovalojen lisäämisen puolesta. Uusia kuviovaloja asennettiin Kailon sillan molempiin päihin ja Rantakadulle.
Muumien 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kailon siltaa vartioi nyt saaren puolella Mörkö ja mantereen puolella Hattivatit. Muut valot ovat teemaltaan merellisiä, joissa nähdään muun muassa laineita, lokkeja ja tietysti auringonsäteitä.
Merisalin edustalle siivekkäitä kuvastava kuviovalo asennetaan kevään aikana.
-
Kuviovaloja tarkennettiin matkan varrella ja Kailon saaren läheisyyteen haettiin muumiteemasta inspiraatiota. Maariankadulle valot asennetaan myöhemmin, kun Kirkkopuiston parantaminen alkaa, Ojanen kertoo ja jatkaa.
-
Toivomme, että valot tuovat iloa ja yllätyksiä kaupungin asukkaille ja kaupungissa vieraileville!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika HirviYhdyskuntatekniikan päällikköNaantalin kaupunki
Puh:050 464 9902mika.hirvi@naantali.fiKuvat






Naantalin kaupunki
Naantali on kasvava noin 20 000 asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1500 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Vanhemmuuden viikkoa vietetään Naantalissa 22.–27.4.16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vanhemmuuden teemaviikolla Naantalin kaupungin sivistyspalvelut järjestää sekä vanhemmille suunnattua asiantuntijaohjelmaa että tapahtumia koko perheelle tiistaista lauantaihin.
Jatkuvasta metsänkasvatuksesta kuullaan luennolla Naantalin pääkirjastossa9.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin pääkirjastossa ollaan ympäristöaiheiden äärellä tiistaina 15.4. järjestettävällä maksuttomalla luennolla.
Irja Aro-Heinilä kirjailijavieraana Naantalin pääkirjastossa2.4.2025 15:01:26 EEST | Tiedote
Naantalilainen kirjailija Irja Aro-Heinilä vierailee Naantalin pääkirjastossa tiistaina 8.4. klo 17.30–18.30 kertomassa Afrikkaan sijoittuvan Tansania-trilogiansa toisesta ja kolmannesta osasta ja niiden taustoista.
Naantalin kaupungilla takana taloudellisesti vahva vuosi – vuoden 2024 tilinpäätös valmistui27.3.2025 11:07:04 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki on hoitanut talouttaan vastuuntuntoisesti ja pitkäjänteisesti. Vuosi 2024 jatkaa Naantalin taloudellisesti vahvojen vuosien sarjaa.
Enrico Mazzonen näyttely Kunnianosoitus Mikael Agricolalle huhtikuussa Naantalin pääkirjastossa24.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Naantalin pääkirjaston huhtikuun näyttely vie Mikael Agricolan perinnön äärelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme