Veronmaksajain Keskusliitto

Veronmaksajat: Yhteisöveron alennus 18 prosenttiin on kannatettava kasvutoimi - listaamattoman yhtiön osinkoverotusta ei saa kiristää

Jaa

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kannattaa yhteisöveron alentamista 18 prosenttiin osana hallituksen tulevan kasvuriihen veroratkaisuja. Yhteisöveron alentaminen olisi erinomainen kasvutoimi, joka parantaisi Suomen asemaa tiivistyvässä kansainvälisessä verokilpailussa.

- Tämä olisi vahva ja konkreettinen signaali kaikille, että Suomi on myös tulevaisuudessa yritysmyönteinen ja turvallinen toimintaympäristö, Lehtinen katsoo.

Staattiset verotuottolaskelmat eivät yhteisöveroa alennettaessa ole perusteltuja, sillä veropohja vahvistuu alennuksen dynaamisten vaikutusten kautta. Yhteisöverokantaa alennettiin edellisen kerran tuntuvasti vuonna 2014. Yhteisöveron tuotto pysyi selkeästä alennuksesta huolimatta aluksi lähes aiemmalla tasolla, ja on sittemmin kasvanut vahvasti.

- Yhteisöveron maltillinen alennus ei tälläkään kertaa uhkaa yhteiskunnan verotuottoja, vaan päinvastoin turvaa niitä.

Yhteisöveron alennus kannustaisi myös paikallisesti toimivia listaamattomia yrityksiä ja niiden omistajia tuloksentekoon. Tällöin on kuitenkin erityisen tärkeää kiinnittää huomio osinkoina jaetun voiton kokonaisrasituksen pitämiseen jatkuvasti kohtuullisena ja kannustavana.

-  Yhteisöverosta ja osinkotulojen verotuksesta yhdessä koostuvaa listaamattomien yhtiöiden jakaman voiton verotusta ei tule ainakaan kiristää nykyisestä, Lehtinen toteaa.

Listaamattomien yhtiöiden ja niiden jakaman voiton nykyinen verotus kannustaa pitkäjänteiseen toimintaan sekä ylläpitämään myös työntekijöiden kannalta tärkeitä suhdannepuskureita.

- Yritysten ja niiden omistajien on voitava luottaa myös yhteiskunnan pelisääntöjen pitkäkestoisuuteen. 

Lehtinen esitti näkemyksensä listaamattomien yhtiöiden ja niiden omistajien verotuksen kokonaisuudesta eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle antamassaan lausunnossa.

Veronmaksajien lausunto  eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaostolle esitysmateriaaleineen osoitteessa veronmaksajat.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 220 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto

Veronmaksajien Lehtinen kasvutyöryhmästä: Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla kiristäisi laajasti verotusta, listaamattomien yhtiöiden osinkoveroa ei saa kiristää28.2.2025 14:48:16 EET | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää kasvutyöryhmän esitystä perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla raakileena, joka synnyttää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. - Työryhmä on tarkastellut asiaa lähinnä yritysvarallisuuksien kertymisen ja sukupolvenvaihdosten kannalta. Tämä on tärkeä mutta aivan liian kapea näkökulma perintöverotukseen. - Tällaista kaikkia suomalaisia koskevaa verouudistusta pitää tarkastella huomattavasti laajemmin, sanoo Lehtinen. Oma lukunsa on työryhmän esitys kiristää samassa yhteydessä rajusti listaamattomien yhtiöiden osinkoina jakaman voiton verotusta. Tätä Lehtinen ei pidä järkevänä eikä hyväksyttävänä. Osinkoverotusta kiristämällä heikennettäisiin selvästi yrittäjyyden taloudellisia kannustimia, mikä olisi aivan väärä suunta. - Listaamattoman yhtiön osinkona jakaman voiton verotusta ei saa kiristää osana perintöverotuksen muutoksia, eikä muutenkaan. Perintöveron korvaaminen luovutusvoiton verotuksella uhk

Veronmaksajien kuntaverovertailu: Keskituloisten puolisoiden verorasitus vaihtelee kunnittain tuhansia euroja13.2.2025 01:00:00 EET | Tiedote

Maakuntakeskusten vertailussa keskituloiset puolisot maksavat vuonna 2025 eniten veroja Mikkelissä. Eroa on lähes 3 700 euroa keveimmin verottavaan Helsinkiin verrattuna. Helsingin lisäksi kevyesti verottavia maakuntakeskuksia ovat Turku ja Tampere. Kokkola ja Kouvola ovat puolestaan verottajina ankarimmat keskukset Mikkelin jälkeen. Maakuntakeskusten verovertailussa huomioidaan tuloverojen lisäksi myös kiinteistöverot. – Kasvukolmio erottuu muista. Pienempien maakuntakeskusten ero on Helsingin ohella myös Turkuun ja Tampereeseen monin paikoin toista tuhatta euroa, selvityksen laatinut ekonomisti Janne Kalluinen toteaa. Muun muassa nämä tiedot selviävät Veronmaksajain Keskusliiton vuoden 2025 kuntave-rovertailusta. Vuonna 2025 Manner-Suomen kirein verotus on Halsualla ja kevein Kauniaisissa, kun tarkastellaan keskituloisten palkansaajapuolisoiden maksamia tuloveroja. Halsualla he maksavat tuloistaan veroja ja veronluonteisia maksuja noin 31 300 euroa*. Ero Kauniaisiin on reilut 5 800 e

Veronmaksajat laski: Keskituloisen palkansaajan ostovoima nousee tänä vuonna 1,9 prosenttia, vaikutus lompakossa 655 euroa9.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Palkansaajan nettoansioiden ostovoima kasvaa edelleen vuonna 2025. Palkkaverotuksen kiristyminen syö kuitenkin reaalipalkkojen nousun tuomaa ostovoiman kasvua. Keskituloisen 4 074 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan nettopalkan ostovoima kasvaa 1,9 prosenttia vuonna 2025. Euroissa tämä merkitsee ostovoiman kohentumista 655 eurolla vuodessa. Ostovoiman kasvu on hieman hitaampaa kuin vuonna 2024, mutta kuitenkin voimakkaampaa kuin kertaakaan 2010-luvulla. Tämä ilmenee Veronmaksajain Keskusliiton tuoreista laskelmista, joissa on huomioitu palkankorotusten, verojen ja kuluttajahintainflaation (ml. kulutusverojen korotukset) vaikutukset keskituloisen palkansaajan nettoansioiden ostovoimaan. Inflaatiopiikin synnyttämää ostovoimakuoppaa ei vielä kokonaan kurota umpeen. Keskituloisen palkansaajan nettopalkan ostovoima oli korkean inflaation jäljiltä vuonna 2023 yli kuusi prosenttia matalampi kuin vuonna 2020. Palkan ostovoima oli edellisen kerran ollut matalampi 15 vuotta aiemmin vuonna

Veronmaksajat: Eläkevakuutusten veronkiristys on epäreilu – jos vähennys poistetaan kesken kaiken, olisi säästötkin voitava nostaa etuajassa8.1.2025 09:00:51 EET | Tiedote

Veronmaksajain Keskusliitto vastustaa hallituksen lakiluonnoksesta antamassaan lausunnossa eläkevakuutusmaksujen verovähennyksen poistamista. Vapaaehtoisessa eläkesäästämisessä varat sidotaan tiukoin ehdoin jopa vuosikymmeniksi. Eläkesäästäminen edellyttää kansalaiselta erityistä pitkäjänteisyyttä ja sitoutuneisuutta. Tällöin hänen on myös voitava luottaa säästämisen keskeisten pelisääntöjen pysyvyyteen koko säästämisaikana. Yhteiskunnalla on siksi aivan erityinen velvoite huolehtia omalta osaltaan säästämiseen liittyvistä ehdoista ja edellytyksistä. Verokohtelun kestävyys ja johdonmukaisuus on yksi tärkeä osa kansalaisen eläkesäästämiseen liittyviä perusteltuja odotuksia, joiden suojaamisesta on huolehdittava kaikessa lainsäädännössä. - Esitetty eläkesäästöjen verokohtelun olennainen muuttaminen kesken kaiken ei ole reilu, saati hyväksyttävä, toteaa liiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. Mikäli eläkesäästöjen verovähennyskelpoisuus kaikesta huolimatta poistetaan, olisi vain kohtuullis

Veronmaksajien palkkaverovertailu: Kireä progressio on Suomessa keskituloisenkin kiusa – palkankorotuksesta noin puolet veroihin18.12.2024 01:00:00 EET | Tiedote

Suomen palkkaverotus on kansainvälisesti vertailtuna varsin progressiivista, kun verotus iskee ankarasti palkansaajan lisäansioihin, kertoo Veronmaksajain Keskusliiton Kansainvälinen palkkaverovertailu 2024. Keskipalkkaisen työntekijän marginaaliveroprosentti, eli verojen nousun osuus tulonlisäyksestä, on Suomessa koko vertailujoukon kolmanneksi korkein ja selvästi korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Keskituloisella palkansaajalla sadan euron palkankorotuksesta peräti 48,8 euroa menee veroihin. – Jyrkkä progressio ja korkeat marginaaliverot ovat sitkeä erityispiirre palkkaverotuksessamme, Veronmaksajien pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola toteaa. Palkan verotus on Suomessa vertailumaihin nähden sitä kireämpää, mitä suuremmat ovat tulot. Suomalaista keskipalkkaa eli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevan veroprosentti on meillä reilut kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin eurooppalaisissa vertailumaissa keskimäärin. Suomi on tällä palkkatasolla kaikkien vertailumaiden kuudenneksi kirein v

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye