Lähimaksun koekäyttö laajenee raitiovaunuihin
Lähimaksun koekäyttö laajenee 21.2. ratikoihin, minkä jälkeen lähimaksulla voi ostaa aikuisten kertalippuja ratikoista, kaikilta metroasemilta sekä Suomenlinnan lauttarannan lukijalaitteilta.

Lähimaksu tulee koekäyttöön vaiheittain kulkuväline kerrallaan, jotta sen toiminta voidaan testata huolellisesti ja kattavasti vaihe kerrallaan. Ensimmäisenä lähimaksua pääsi kokeilemaan Suomenlinnan lauttarantojen lukijalaitteilla tammikuun lopussa. Sen jälkeen vuorossa olivat metroasemat helmikuun alussa. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin, ja nyt koekäyttö laajenee ratikoihin. Lähimaksun käyttöönoton etenemisestä busseihin ja lähijuniin viestitään kattavasti, kun aikataulut varmistuvat.
Näin lippu ostetaan lähimaksulla
Lähimaksulla voi ostaa aikuisten kertalippuja.
- Valitse ensin lippuvyöhykkeet lukijalaitteen näytöltä.
- Näytä sitten pankki- tai luottokorttia lukijalaitteelle.
Lippuja voi ostaa Visalla tai Mastercardilla sekä niitä käyttävillä maksusovelluksilla (GooglePay ja ApplePay). Lukija ei tulosta lippua, vaan maksukortti tai puhelimen maksusovellus toimii matkalippuna, jota näytetään tarkastajalle.
Koekäytön aikana lipulla ei voi vaihtaa sinisiin busseihin, joissa kortti pitää näyttää lukijalaitteelle. Koska lähimaksu ei toimi vielä bussien lukijalaitteilla, lähimaksulla ostettu lippu kelpaa koekäytön aikana vain ratikoissa, metrossa, lähijunissa ja oransseissa runkolinjojen busseissa. Kun lähimaksun ohjelmisto on päivitetty kaikille lukijoille, lähimaksulla ostettu lippu kelpaa kaikissa liikennevälineissä.
Lisätietoa, lähimaksulippujen hinnat ja ohjeita lähimaksamiseen: hsl.fi/lahimaksu
Uudistamme lippujen maksamista ja taustajärjestelmiämme
Lähimaksu ja uudet lukijalaitteet ovat osa laajaa uudistusta, jolla helpotamme lippujen maksamista ja käyttämistä sekä otamme käyttöön uuden lippujen taustajärjestelmän. Uudistusten ansiosta digitaalisen asioinnin ja itsepalvelun mahdollisuudet laajenevat. Lisäksi voimme jatkossa kehittää uusia palveluita nykyistä ketterämmin, koska digitaalinen myyntijärjestelmä taipuu joustavammin tulevaisuuden tarpeisiin.
Lisätietoa: hsl.fi/lippu-uudistus
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: hankejohtaja Vesa Suomalainen, puh. 050 553 3790
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2023 HSL:n toimintakulut olivat 830 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 876 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2023 aikana 344 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen16.4.2025 13:10:00 EEST | Tiedote
HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.
HSL:n Kun tulin näkyväksi -podcast avaa uusia reittejä oman jutun löytämiseen11.4.2025 13:51:22 EEST | Tiedote
Millaisen matkan ihminen kulkee tullakseen omaksi itsekseen? Vaatiiko oman identiteetin löytäminen vuosia, kilometrejä ja erilaisia ratikka- ja bussireittejä – vai tuleeko ihminen näkyväksi vain kohtaamisten ja muiden hyväksynnän myötä?
HSL:n hallituksen päätöksiä 8.4.20258.4.2025 14:28:56 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 8. huhtikuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
HSL tavoittelee Helsingin seudulle laadukkaampaa ja yhtenäisempää raideliikennettä8.4.2025 12:43:10 EEST | Tiedote
HSL:n nykyiset raideliikenteen sopimukset umpeutuvat 2030-luvulla. Tulevaisuuden raideliikenne on HSL-alueella järjestettävä EU:n palvelusopimusasetuksen mukaisesti, kuten muukin joukkoliikenne –julkiset hankinnat on lähtökohtaisesti kilpailutettava. Toimiva raideliikenteen markkina koko Suomessa on siksi elinehto myös HSL:n raideliikenteen toimivuudelle. HSL pyrkii nyt varmistamaan, että lähijuna- ja kaupunkiraideliikenne seudun asukkaille voidaan järjestää myös tulevaisuudessa mahdollisimman laadukkaasti ja edullisesti.
VR ja HSL selvittävät keinoja HSL-lähijunien turvallisuuden parantamiseksi8.4.2025 11:20:00 EEST | Tiedote
VR ja HSL ryhtyvät valmistelemaan lähijunaliikenteen palvelumallin mahdollista uudistamista. Tavoitteena on kehittää matkustuskokemusta etenkin turvallisuuden näkökulmasta. Alustavana suunnitelmana on lisätä turvallisuushenkilöstön näkyvyyttä junissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme