Kansalaisilla on oikeus tietää sote-säästöistä ennen vaaleja
Hallituksen on avattava ennen alue- ja kuntavaaleja, mistä sosiaalipalveluista se aikoo leikata, vaatii Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
- Rahoitus hyvinvointialueille tulee valtiolta. Ihmisillä on oikeus tietää, millaisin ehdoin hyvinvointialueiden päättäjät toimivat aluevaalien jälkeen, painottaa Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Yle uutisoi 19.2. sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson ottaneen aikalisän sote-säästöjen valmistelussa. Syynä vaikuttaa olevan se, että sote-säästöjä ei haluta nostaa esiin alue- ja kuntavaalien alla.
Hallitus tavoittelee 100 miljoonan euron säästöjä sosiaalihuollon palveluista.
- Tämä on valtava summa, jota ei voi saada kokoon ilman merkittäviä muutoksia palveluihin. Ihmiset joutuvat kohtuuttomiin tilanteisiin, heidän perusoikeutensa vaarantuvat, Karsio sanoo.
Kaiken lisäksi leikkauksilla ei saada kuin kvartaalisäästöjä. Sosiaalipalveluissa säästäminen johtaa vain suurempiin kustannuksiin tulevaisuudessa.
- Leikkaukset syventävät esimerkiksi lasten ja nuorten – tulevaisuutemme ongelmia. Eriarvoisuus ja köyhyys kasvavat, mikä johtaa sosiaalisten ongelmien ja yhteiskunnallisen rauhattomuuden lisääntymiseen. Näinä turbulentteina aikoina olisi erityisen tärkeää pitää huolta sisäisestä turvallisuudesta ja kriisinkestävyydestä, Karsio korostaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Kehysriihen päätöksillä on pysäytettävä hallitsemattomat ja kalliiksi tulevat sosiaalihuollon leikkaukset16.4.2025 07:57:00 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu ensi viikolla 22.–23. huhtikuuta puoliväliriiheen. Sosiaalihuollon kehittämiseen liittyviä hallitusohjelmakirjauksia on jo kiire edistää.
Puolueet korostavat varhaiskasvatuksen tärkeyttä vaaliohjelmissaan – Talentia vaatii puheiden sijaan tekoja1.4.2025 09:16:41 EEST | Tiedote
Puolueet kertovat kuntavaaliohjelmissaan haluavansa parantaa varhaiskasvatuksen laatua. Laatu ei kuitenkaan synny juhlapuheilla, muistuttaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Sote-leikkauslista julki: Hallitus paljasti uusia leikkauskohteita, mutta pimittää edelleen 100 miljoonan euron säästöt27.3.2025 18:09:13 EET | Tiedote
Hallitus julkisti uusia sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuvia säästötoimia. Sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus viivästyy. Sosiaalihuoltoon on tiedossa näillä näkymin vain leikkauksia.
Sosiaalipalvelut saaneet tilaa vaaliohjelmissa – mutta jääkö kaikki sanahelinäksi?24.3.2025 07:04:00 EET | Tiedote
Puolueet ovat nostaneet sosiaalipalveluita entistä paremmin esiin aluevaaliohjelmissaan, kiittää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Kansainvälinen sosiaalityön päivä: Sosiaalialan ammattilaiset ovat yhteiskuntarauhan turvaajia18.3.2025 08:19:31 EET | Tiedote
Kansainvälistä sosiaalityön päivää juhlitaan 18. maaliskuuta, ja sen tarkoituksena on nostaa esiin sosiaalialan korkeakoulutettujen tekemää ihmisoikeustyötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme