Korkein hallinto-oikeus

KHO:n vuosikertomuksessa 2024 esillä asuntojen lyhytvuokraus, veronkorotukset ja ihmisoikeudet

Jaa

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) vuosikertomus 2024 on valmistunut. Vuosikertomuksessa käydään läpi rakennusvalvonnan ajankohtaisilmiötä, asuntojen lyhytvuokrausta, ja sitä koskevaa KHO:n oikeuskäytäntöä sekä nykyisten veronkorotussäännösten tulkintalinjauksia.

Kuluvan vuoden alussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomariksi siirtynyt  Juha Lavapuro kirjoittaa EIT:n ratkaisuista korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä.

Kertomuksen vieraskynäartikkelissa oikeusvaltiokeskuksen johtaja Tuija Brax pohtii tieteen vapautta ja monitieteistä oikeusvaltiotutkimusta.

Vuosikertomuksessa on lisäksi lyhyt tilastokatsaus vuoden 2024 asiamääristä ja muihin avainluvuista. Yksityiskohtainen laaja työtilasto on tilattavissa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Vuosikertomus on luettavissa sähköisessä muodossa KHO:n internetsivustolla. Painettu versio valmistuu maaliskuun alkupuolella ja postitetaan myöhemmin tilaajille.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n muut päätökset, jotka koskevat uhkasakkoa sekä hankintoja25.2.2025 09:31:40 EET | Päätös

Korkein hallinto-oikeus on julkaissut tänään kolme ns. muuta päätöstä, joista yksi koskee uhkasakkoa ja kaksi puolustus- ja turvallisuushankintoja. Päätökset ovat luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivuilla alla olevien linkkien kautta. KHO 25.2.2025 T 361 Valitus uhkasakon tuomitsemisesta maksettavaksi julkista hankintaa koskevassa asiassa (Espoon kaupunki) KHO 25.2.2025 T 363 Puolustus- ja turvallisuushankinta (kirurgiset maskit) KHO 25.2.2025 T 364 Puolustus- ja turvallisuushankinta (hengityssuojaimet)

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee lentopaikan ympäristölupa-asiaa21.2.2025 09:19:22 EET | Päätös

Ympäristönsuojelulain ja ilmailulain nojalla säädetty itsenäinen viranomaistoimivalta päättää ilma-alusten aiheuttaman melun tai muun haitallisen ympäristövaikutuksen vähentämiseksi tarpeellisista toimista perustui sovellettavan lain perusteella eri säännöksiin ja viranomaisten erilaisiin tehtäviin. Lentopaikan toiminnasta aiheutuvasta melupäästöstä oli annettava ympäristöluvassa tarpeelliset lupamääräykset toiminnan vaikutusalueen haitankärsijöille aiheutuvan terveyshaitan ja kohtuuttoman rasituksen ehkäisemiseksi. Ilmailulain 157 §:n nojalla annettaviin päätöksiin sisältyvät määräykset olivat ympäristönsuojelulainsäädäntöä täydentäviä määräyksiä, joita käytettäisiin ilmailulain esitöissä tarkoitetuissa erityistilanteissa, kuten turvallisuussyistä ja poikkeustilanteissa. Ilmailulakia ei voitu pitää erityislakina suhteessa ympäristönsuojelulakiin siten, että yksinomaisesti ilmailulain nojalla annettaisiin EU:n meluhallinta-asetuksen soveltamisalaan kuulumattomien lentopaikkojen melunto

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ajoneuvoveroa21.2.2025 09:12:56 EET | Päätös

Liikenne- ja viestintävirasto oli määrännyt A:lle ajoneuvoveron jälki- ja lisäveroa liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon kuljettamisesta liikenteessä. Liikenne- ja viestintävirasto oli jättänyt A:n oikaisuvaatimuksen tutkimatta, koska oikaisuvaatimus ei ollut saapunut virastolle sen tekemiselle asetetussa 60 päivän määräajassa päätöksen tiedoksisaannista. Hallinto-oikeus oli katsonut, että oikaisuvaatimuksen tekemiselle oli ollut kolmen vuoden määräaika, ja kumonnut Liikenne- ja viestintäviraston päätöksen sekä palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi A:n oikaisuvaatimuksen tutkimiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye