Omapäiset naiset ja muodin voima
Eveliina Talvitien Helga on lumoava ja psykologisesti tarkka romaani uskalluksesta, kauneuden kaipuusta ja mahdollisuuksien rajoista. Teos aloittaa Ompelija-trilogian, joka kertoo käsityöläisnaisista kolmessa sukupolvessa ja ammentaa Talvitien omasta sukuhistoriasta.

Helga tikkaa kotikylänsä asukkaille täkit ja ompelee vaatteet välihousuista leninkeihin ja morsiuspukuihin. Maalaistalon vintillä syntyy myös pariisilaisen haute couturen inspiroimia luomuksia, jotka herättävät jumalanuskoisissa pelkoa. Sodanjälkeinen aika avartaa työlle omistautuneen ompelijan mahdollisuuksia, mutta kaikkea ei voi saada. Helga päätyy lähipiiriä ravisuttavaan ratkaisuun. Päällimmäisenä polttelee halu kasvaa palvelijasta itselliseksi tekijäksi.
Ompelija-trilogia tutkii käsityötaidon periytymistä sukupolvelta toiselle. Avausosassa teemoiksi nousevat omistautuminen, oppimisen halu ja ammatillisen identiteetin merkitys. Trilogia mukailee yhteiskunnan rakennemuutosta ja muodin kansainvälistä, paikoin emansipatoristakin vaikutusvaltaa. Samalla trilogia nostaa kaunokirjallisin keinoin näkyviin naisvaltaista alaa, joka usein jää piiloon.
Eveliina Talvitie on Tallinnassa asuva, palkittu kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu romaaneja, tietokirjoja ja lastenkirjallisuutta. Helga on hänen neljäs romaaninsa.
– Sekä isoäitini että äitini toimivat ompelijoina. Trilogia ammentaa oman sukuni kokemuksista, ja samalla se sukeltaa käsillä tekemisen, muodin ja ompelijoina toimineiden naisten asemaan laajemmin sivuten Suomen lähihistoriaa, Talvitie kertoo.
Tervetuloa kirjan julkistustilaisuuteen keskiviikkona 5.3. klo 17 Helsingin Akateemisen Kirjakaupan kohtaamispaikalle! Eveliina Talvitie kertoo kirjasta myös lauantaina 8.3. klo 13 Porin kirjastossa ja lauantaina 15.3. klo 14 Tampereen Akateemisessa Kirjakaupassa.
Äänikirja julkaistaan 8.4. Sen lukee Laura Birn.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu kevään 2025 katalogiimme tästä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
60 satoa jäljellä – mestarillinen selvitys elintarviketeollisuuden nykytilasta5.3.2025 12:29:06 EET | Tiedote
Philip Lymbery kertoo uutuuskirjassaan konkreettisella tavalla, miten maatalous ja ruoantuotanto voivat olla osa ratkaisua ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun, sen sijaan että ne olisivat ongelman ytimessä. Lymbery on yksi koko elintarvikealan vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Hän vastaa kysymyksiin kirjasta julkitustilaisuudessa 24.3. Rosebud Sivullisessa.
Uutuuskirja paljastaa suomalaisten hauskimmat työpaikkamokat5.3.2025 10:43:47 EET | Tiedote
Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia kokoaa yksiin kansiin hauskimmat mokat ja sattumukset, joita suomalaisille on tapahtunut työpaikoillaan. Kirja paitsi viihdyttää myös muistuttaa, kuinka muutkin mokailevat ja että omille virheilleen voi oppia nauramaan.
Kevään lastenkirjoissa suloisia siilejä, tutkimusmatka avaruuteen, hirveää ikävää ja ihastuttava täyttökirja19.2.2025 10:45:05 EET | Tiedote
Palkittu Me Otukset -sarja saa jatkoa Me Siiliset -kirjan ilmestyessä kauppoihin. Avaruus nyt! innostaa lapsia ja vanhempia havainnoimaan yhdessä tähtitaivasta. Suositun Hirveä-sarjan kolmannessa osassa Tintti ja Viima tuntevat ikävää. Kummin kirjaan tallentuvat arvokkaat muistot.
Uutuuskirja seuraa viisikymppisen Sarin elämää Helsingin päärautatieasemalla12.2.2025 12:56:26 EET | Tiedote
Toimittaja Heini Kilpamäen tietokirja Aseman nainen on ravisuttava läpileikkaus asunnottomuudesta ja kodittomuudesta 2020-luvun Suomessa.
Saara Henrikssonin uutuusromaani tarjoaa valtapelejä ja keskiaikaista mystiikkaa12.2.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Keskiaikaiseen Saksaan sijoittuva Kerjäläiskuningatar kertoo spekulatiivisen fiktion keinoin todellisesta henkilöstä, Quedlinburgin ruhtinatarabbedissa Hedwigistä. Nuori hallitsijanainen temmataan keskelle ruhtinaiden, piispojen ja hansaliiton kieroa valtapeliä. Säilyttääkseen valtansa hän turvautuu pakanalliseen apuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme