Podcast- ja äänikirjapalvelu Podimolla jo yli miljoona maksavaa tilaajaa
Podimo julkisti tänään, että sillä on yli miljoona maksavaa tilaajaa maailmanlaajuisesti. Viisi vuotta sitten Tanskassa perustettu ja Suomessa kaksi vuotta toiminut Podimo on koko toimintansa ajan keskittynyt vahvasti paikallisiin tekijöihin ja sisältöihin. Suomessa Podimon maksavien tilaajien määrä lisääntyi vuoden 2024 aikana 63 %.

Vuoden 2019 perustamisensa jälkeen Podimo on laajentanut toimintaansa kuuteen maahan Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Yhtiön liiketoiminta on muutamassa vuodessa noussut voitolliseksi kolmella markkina-alueella ja tavoitteena on päästä voitolle kaikilla markkinoilla vuoden 2025 loppuun mennessä.
Yksi Podimon menestyksen avaintekijöistä on ollut sen kyky kuratoida ja toimittaa sisältöä, joka on räätälöity kunkin alueen kuuntelijoiden makujen ja mieltymysten mukaan. Tavoitteena on tarjota kuulijoille mahdollisimman laadukasta sisältöä ja podcastien tekijöille alan parhaat ansaintamahdollisuudet.
”Miljoonan maksavan tilaajan saavuttaminen on valtava saavutus vaatimattomista lähtökohdistamme Tanskassa ja osoitus paikallisuuteen pohjautuvan mallimme ja strategiamme toimivuudesta”, perustelee Podimon toimitusjohtaja ja perustaja Morten Strunge.
”Tämän lähestymistavan tuominen useille markkinoille on vakiinnuttanut asemamme globaalina toimijana. Monet ajattelivat aikanaan, että podcasteista maksaminen olisi vain pienen yleisön juttu, mutta näin ei todellakaan ole. Miljoona on meille vasta alkua, ja se osoittaa, että tämän liiketoiminnan potentiaali on valtava, kun esittelemme oikeanlaista sisältöä oikealle yleisölle”, Strunge jatkaa.
Uusia suosikkeja kuuntelijoille – kehittyneellä käyttöliittymällä
Viimeisten kahden vuoden aikana Podimo on investoinut voimakkaasti tuotteeseensa. Palvelun käyttöliittymään on tehty merkittäviä päivityksiä, mikä osaltaan johti 45 prosentin kasvuun kuuntelumäärissä viime vuonna. Podimon tilaajat kansainvälisesti kuuntelevat keskimäärin 20 tuntia sisältöä kuukaudessa ja heidän seurannassaan on 3–4 eksklusiivista ohjelmaa viikossa.
Suomessa Podimon sisältöjä kulutettiin vuoden 2024 aikana noin 12 miljoonaa tuntia eli lähes tuplasti enemmän kuin vuonna 2023 (6,7M tuntia).
Lisää paikallisia sisältöjä - tänä vuonna Suomessa lanseerattu jo neljä uutta podcastia
Tulevaisuudessa Podimon tavoitteena on paitsi laajentua uusille markkina-alueille myös keskittyä entistä vahvemmin paikallisiin sisältöihin ja tekijöihin. Kehitys Suomessa on hyvä osoitus valitusta strategiasta: vuoden 2025 aikana Podimossa on aloittanut jo neljä vahvaa uutta podcastia:
”Yleisesti podcastien suosio jatkaa tasaista kasvuaan, ja tuntuu, että Suomessa on nyt meneillään podcastien kulta-aika, josta osaltaan kertoo meidän paikallisesti kasvaneet asiakas- ja kuuntelumäärät”, kertoo Johannes Saukko, Podimon Suomen maajohtaja. ”Podcastit ovat suosittuja nimenomaan sisältöjensä takia ja on hienoa nähdä miten kiinnostavat sisällöt aidosti löytävät kuulijansa.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juhani Lassila, Johnny LLisätietoja, mediatunnukset Podimoon ja pyynnöt embargo-jaksokuunteluista
Puh:0405412365juhani@johnnyl.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Podimo
Elämisen taito -podcastissa Kia Arpia ja Eeva Kolu etsivät asioita, jotka tekevät onnelliseksi5.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Podcast- ja äänikirjapalvelu Podimossa alkaa keskiviikkona 5.3. Kia Arpian ja Eeva Kolun uusi Elämisen taito -podcast, jossa etsitään kauniimpaa arkea ja pohditaan myös miksi onnea on joskus vaikea löytää.
Vappu Pimiän uudessa Valo Pimiässä -podcastissa puhutaan elämän tarkoituksesta, uskosta ja oivalluksista11.2.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Podcast- ja äänikirjapalvelu Podimossa alkaa tänään tiistaina 11.2. Vappu Pimiän luotsaama uusi Valo Pimiässä -podcast.
Katja Ståhlin ja Kimmo Vehviläisen uudessa Saatan olla väärässäkin -podcastissa ollaan oikeassa – tai sitten ei14.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Podcast- ja äänikirjapalvelu Podimossa alkaa tammikuun 14. päivä Katja Ståhlin ja Kimmo Vehviläisen uusi podcast Saatan olla väärässäkin, jossa monissa liemissä marinoitunut kaksikko keskustelee sensuroimatta ja ilman käsikirjoitusta arjen ilmiöistä.
Ina Mikkolan uusi eroottinen Boys’ Club -podcast johdattelee kohti nautinnollisempaa elämää8.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Podcast- ja äänikirjapalvelu Podimossa alkaa tammikuun 8. päivä seksuaalisuuteen erikoistuneen toimittajan, Ina Mikkolan, uusi Boys’ Club -podcast. Miehille suunnatun podcastin jaksot ilmestyvät keskiviikkoisin ja sunnuntaisin.
Podcastien suosio kasvaa: Podimon maksavien asiakkaiden määrä kasvoi 63 % edellisvuoteen nähden – katso vuoden kuunnelluimmat podcastit17.12.2024 08:30:02 EET | Tiedote
Podcast- ja äänikirjapalvelu Podimo on julkistanut tilastoja vuodelta 2024, joista näkyy, että podcastien suosio jatkaa vahvaa kasvua. Seitsemässä maassa toimivan Podimon sisältöjen kuuntelu lisääntyi tänä vuonna 45 % edellisvuoteen nähden. Suomessa Podimon podcastien kuuntelu on kaksinkertaistunut ja maksavien tilaajien määrä on lisääntynyt 63 % vuoden takaiseen nähden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme