Lapsiasiavaltuutettu

Päätöksenteossa on kuultava myös pienten lasten näkemyksiä

Jaa

I beslutsfattandet ska även små barns åsikter höras

Lapset istuvat lattialla, monet nostavat kätensä ylös.
Lasten näkemysten kuuleminen heitä koskevissa asioissa auttaa tekemään parempia päätöksiä. Lapsiasiavaltuutetun toimisto

Lapsia koskevassa päätöksenteossa lasten näkemysten kuuleminen laajasti on hyödyllistä ja auttaa tekemään parempia päätöksiä. Silti pienten lasten näkemyksiä kerätään laajalta lapsijoukolta vain harvoin. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikilla lapsilla on oikeus ilmaista näkemyksensä ja niille täytyy antaa painoarvoa.

Pienetkin lapset osaavat ilmaista omia näkemyksiään heitä koskevista asioista. Tämän on osoittanut 6–7-vuotiaiden lasten näkemyksiä kartoittava Lapsibarometri-tutkimus, jota lapsiasiavaltuutetun toimisto on toteuttanut 2–3 vuoden välein jo vuodesta 2016 alkaen. Lapsibarometrin toteutuksesta ja lasten näkemysten viestimisestä on juuri julkaistu tutkimusartikkeli pohjoismaisessa Barn-lehdessä.

  – Lapsiasiavaltuutetun lakisääteisenä tehtävänä on kerätä lasten näkemyksiä eri aiheista ja välittää niitä esimerkiksi päättäjille, erikoistutkija Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta kertoo.

– Olemme nyt toteuttaneet Lapsibarometria viisi kertaa, ja siihen on joka kerralla haastateltu puhelimitse satoja esiopetusikäisiä lapsia. Olemme pystyneet osoittamaan, että pienet lapset kertovat näkemyksiään puhelinhaastattelussa aikuiselle, kun haastattelutilanne on rakennettu turvalliseksi. Lasten näkemysten kuuleminen heitä koskevissa asioissa auttaa tekemään parempia päätöksiä.

Ketkä saavat mielipiteensä kuuluviin?

Tutkimusartikkelissa pohditaan kriittisesti lasten näkemysten tutkimisen tapoja. Osa lapsista jää haastattelututkimusten ulkopuolelle siksi, että he eivät halua tai pysty puhumaan. Myös lasten huoltajat voivat estää lasta osallistumasta tutkimuksiin. Tämä estää lapsia toteuttamasta osallistumisen oikeuttaan ja vinouttaa tutkimusaineistoja, sillä tutkimuksiin osallistuvat muita useammin hyvin toimeen tulevien ja korkeasti koulutettujen perheiden lapset.

Lasten näkemysten kerääminen ja tutkimustulosten julkaiseminen ei yksin riitä siihen, että lasten näkemyksillä olisi vaikutusta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Lapsibarometrin kaltainen haastattelututkimus tekee pienten lasten näkemysten laajamittaisesta selvittämisestä ja välittämisestä mahdollista.

– Lapsiasiavaltuutetulla on itsenäisenä ja riippumattomana viranomaisena ainutlaatuinen rooli tutkimusten toteuttajana ja tiedeviestijänä. Valtuutettu käyttää erilaisia vaikuttamismenetelmiä välittääkseen esimerkiksi Lapsibarometrissa kerättyjä lasten näkemyksiä eri kohderyhmille ja edistääkseen lasten asemaa yhteiskunnassa, viestintäasiantuntija Annaleena Aira lapsiasiavaltuutetun toimistosta kertoo.

Suomalaiset ja pohjoismaiset lapsuudentutkijat voivat olla edelläkävijöitä pienten lasten näkemysten kerääjinä ja tutkimuskäytäntöjen kehittämisessä. Meillä lapset ymmärretään aktiivisiksi ja kykeneviksi yhteiskunnan toimijoiksi, joilla on näkemyksiä heitä koskevista asioista. On tutkimuseettisesti tärkeää, että lasten näkemyksiä, joita tutkimuksissa kerätään, myös hyödynnetään mahdollisimman laajasti. Lapsiasiavaltuutetun näkemys on, että pienten lasten asemasta lapsuudentutkimuksessa ja heidän tuottamansa tiedon vaikutuksista pitää keskustella enemmän niin tutkijoiden kuin päättäjien kesken.

Lisätietoja

Alkuperäinen artikkeli: Tuukkanen, T. & Aira, A. (2025). The Finnish Child Barometer – A way of giving children’s voices due weight? Barn – Forskning om barn og barndom i Norden 42(1–2). https://doi.org/10.23865/barn.v42.6353

Lapsibarometri 2025 julkaistaan toukokuussa. Sen aiheena on lasten näkemykset eskarista.

*******

I beslutsfattande som gäller barn är det nyttigt att höra barnens åsikter i stor utsträckning och det hjälper till att fatta bättre beslut. Ändå samlas små barns åsikter endast sällan in från en stor grupp barn. Enligt FN:s konvention om barnets rättigheter har alla barn rätt att uttrycka sina åsikter och de måste tas i beaktande.

Även små barn kan uttrycka sina egna åsikter om frågor som gäller dem själva. Detta har påvisats av Barnbarometern-undersökningen som kartlägger 6–7-åriga barns synpunkter och som barnombudsmannens byrå har genomfört med 2–3 års mellanrum sedan 2016. En forskningsartikel om genomförandet av barnbarometern och kommunikationen om barnens synpunkter har nyligen publicerats i den nordiska tidskriften Barn.

  – Barnombudsmannens lagstadgade uppgift är att samla in barnens åsikter i olika frågor och förmedla dem till exempelvis beslutsfattarna, berättar specialforskare Terhi Tuukkanen vid barnombudsmannens byrå.

– Vi har nu genomfört Barnbarometern fem gånger och hundratals barn i förskoleåldern har varje gång intervjuats per telefon. Vi har kunnat visa att små barn berättar sina synpunkter till en vuxen under en telefonintervju när intervjusituationen har byggts upp så att den är trygg. Att höra barnens åsikter i frågor som gäller dem hjälper att fatta bättre beslut.

Vem får sin åsikt hörd?

I forskningsartikeln funderar man kritiskt över sätt att undersöka barnens åsikter. En del av barnen hamnar utanför intervjuundersökningarna på grund av att de inte vill eller kan prata. Även barnens vårdnadshavare kan hindra barnet från att delta i undersökningarna. Detta hindrar barnen från att förverkliga sin rätt att delta och snedvrider forskningsmaterialet, eftersom barn från välbärgade familjer och med hög utbildning oftare än andra deltar i undersökningarna.

Enbart att samla in barnens synpunkter och publicera forskningsresultat räcker inte till för att barnens åsikter ska påverka det samhälleliga beslutsfattandet. En intervjuundersökning som Barnbarometern gör det möjligt att i stor omfattning utreda och förmedla små barns åsikter.

– Barnombudsmannen har i egenskap av självständig och oberoende myndighet en unik roll som genomförare av undersökningar och vetenskapskommunikatör. Ombudsmannen använder olika påverkansmetoder för att förmedla till exempel barnens synpunkter som samlats in i Barnbarometern till olika målgrupper och för att främja barnens ställning i samhället, berättar Annaleena Aira, kommunikationsexpert vid barnombudsmannens byrå.

Finländska och nordiska barndomsforskare kan vara föregångare när det gäller att samla in små barns synpunkter och utveckla forskningspraxis. Hos oss uppfattas barnen som aktiva och kompetenta samhällsaktörer som har synpunkter på frågor som gäller dem själva. Det är forskningsetiskt viktigt att barnens synpunkter, som samlas in i undersökningarna, också utnyttjas i så stor utsträckning som möjligt. Barnombudsmannen anser att små barns ställning i barndomsforskningen och den information de producerar bör diskuteras mer bland både forskare och beslutsfattare.

Mer information

Ursprunglig artikel: Tuukkanen, T. & Aira, A. (2025). The Finnish Child Barometer – A way of giving children’s voices due weight? Barn – Forskning om barn og barndom i Norden 42(1–2). https://doi.org/10.23865/barn.v42.6353

Barnbarometern 2025 publiceras i maj. Temat är barnens åsikter om förskolan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, josta on säädetty lailla (laki lapsiasiavaltuutetusta 1221/2004). Lapsiasiavaltuutettu antaa Suomen hallitukselle ja eduskunnalle lakisääteisen arvion lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta sekä raportoi määräajoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Lapsiasiavaltuutettu tekee aloitteita ja antaa lausuntoja toimialansa teemoista. Lapsiasiavaltuutettu ei käsittele yksittäisen lapsen asioita.

* * * 

Barnombudsmannen är en självständig och oberoende statlig myndighet som grundats genom lagen om barnombudsmannen (1221/2004). Barnombudsmannen rapporterar till statsrådet och till Finlands riksdag om hur barn och unga mår och om hur deras rättigheter genomförs. Barnombudsmannen rapporterar också till FN:s kommitté för barnets rättigheter i anslutning till statens regelbundna rapportering. Barnombudsmannen påverkar bland annat genom att göra motioner, ge utlåtanden och delta i den samhälleliga diskussionen. Ombudsmannen har inte rätt att handla i ärenden som gäller enskilda barn.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapsiasiavaltuutettu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye