HAM Helsingin taidemuseo

Uudet julkisen taiteen teokset saivat alkunsa lasten metsäretkistä ja piirroksista

Jaa

Helsinkiläisiin oppilaitoksiin on valmistunut kaksi uutta julkisen taiteen teosta, joiden synnyssä lapset ovat olleet mukana. Mari Mäkiö suunnitteli teoksen Päiväkoti Tunturiin Mellunmäkeen ja Hyäryllistä-taiteilijaryhmä teoksen Taivallahden peruskouluun. Teokset kuratoi HAM Helsingin taidemuseo ja ne rahoitettiin kaupungin noudattaman prosenttiperiaatteen mukaisesti.

Mari Mäkiö: Painaumat, 2024. Päiväkoti Tunturi. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Mari Mäkiö: Painaumat, 2024. Päiväkoti Tunturi. Kuva: HAM/Maija Toivanen.

Mari Mäkiö: Painaumat, 2024

Taiteilija Mari Mäkiön keramiikkareliefi Painaumat on valmistunut Mellunmäen uuteen päiväkoti Tunturiin. Teos ikuistaa ohikiitävän hetken metsän kiertokulusta, jossa tapahtuu kasvua, lahoamista ja maatumista.

Painaumat koostuu 116 käsintehdystä lasitetusta keramiikkalaatasta, joissa toistuvat päiväkotia reunustavan metsän puiden kuori ja kaarnakuoriaisten kaiverrukset. Teos jatkuu nauhamaisena reittinä ulkoa sisälle ja luo yhteyden lähimetsän ja päiväkodin välille. Kokonaisuus Painaumat (kuusi) on upotettu päiväkodin tiilimuurattuun julkisivuun. Sisäkäytävän ja ruokasalin seinille levittäytyy teoksen osa Painaumat (haapa).  

Teos sai alkunsa taiteilijan metsäretkistä päiväkodin lapsiryhmien kanssa. Lapset etsivät metsästä kiinnostavia pintoja ja tallensivat ne saveen. Nämä saviteokset jäivät lapsille muistoksi. Mari Mäkiö jatkoi tutustumista metsään ja valitsi lopulliseen teokseen kuusen ja haavan pinnanmuotoja.

Mari Mäkiö (s. 1982) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän työskentelee installaatioiden parissa yhdistellen eri medioita, kuten keramiikkaa, tekstiä, painantatekniikoita, videota ja ääntä. Teokset syntyvät usein yhteistyössä toisten taiteilijoiden tai yhteisöjen kanssa. Mäkiö on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta vuonna 2015. 

Hy%E4ryllist%E4-taiteilijaryhm%E4%3A%20Lentoon%2C%202024.%20Taivallahden%20peruskoulu.%20Kuva%3A%20HAM/Maija%20Toivanen.
Hyäryllistä-taiteilijaryhmä: Lentoon, 2024. Taivallahden peruskoulu. Kuva: HAM/Maija Toivanen.

Hyäryllistä-taiteilijaryhmä: Lentoon, 2024

Hyäryllistä-taiteilijaryhmän suunnitteleman reliefin Lentoon lähtökohtana ovat Taivallahden koulun oppilaiden piirtämät ääriviivapiirrokset omista käsistään. Teoksen muoto on orgaaninen, lintuparvea muistuttava, ja se sijoittuu koulun ylätalon porrasaulaan.  

Kun Hyäryllistä-ryhmä tutustui Taivallahden peruskouluun, heille kerrottiin koulun entisten oppilaiden vierailuista, adventtiajan juhlista ja paikkaan liittyvistä muistoista. Mielikuva kynttilänvalosta ja tilaan kahdesta suunnasta lankeavasta luonnonvalosta alkoi elää ryhmäläisten mielissä. Teoksen materiaaliksi valikoitui kullanvärinen kiillotettu messinki, joka herää eloon heijastellessaan valoa. Syntyi myös idea koululaisista osana teosta. 

Oppilaat tulivat konkreettisesti mukaan teoksen valmistamiseen piirtämällä käsiensä ääriviivat, joita Hyäryllistä keräsi viikon kestäneen työpajan aikana. Ryhmä näytti työpajoissa videoita lintuparvista ja kannusti oppilaita ottamaan käsillään asentoja, joissa käsi muistuttaisi linnun siluettia. Hyäryllistä-ryhmän mukaan ”kaikkien käsiä tarvitaan rakentamaan tätä maailmaa. Linnut ja siivet tuovat mieleen vapaan maailman ja mahdollisuudet. Koulun kuuluisi olla paikka missä siivet vahvistuvat ja lentoharjoitukset edistyvät yhdessä oman tutun parven kanssa”. 

Hyäryllistä on toiminut yhdessä yli kolmekymmentä vuotta ja on yksi Suomen pitkäikäisimpiä taiteilijaryhmiä. Ryhmän laaja retrospektiivinäyttely oli esillä WAMissa Turussa 2020. Jokaisella ryhmän jäsenellä on myös oma kuvataiteellinen työskentelynsä, johon ryhmän projektit ja vaiheet lomittuvat. Taivallahden teoksen toteuttivat ryhmästä Heli Kurunsaari ja Sari Koski-Vähälä.

Teokset on rahoitettu taiteen prosenttiperiaatteen avulla: Helsingin kaupungin uudis- tai korjausrakentamiskohteiden budjetista on varattu osuus uuden julkisen taiteen toteuttamiseen. HAM Helsingin taidemuseo toimii teoshankkeissa taideasiantuntijana ja teokset liitetään osaksi Helsingin kaupungin taidekokoelmaa, jota HAM hallinnoi ja kuratoi. Prosenttiperiaatteen avulla toteutettuja teoksia kuuluu kokoelmaan jo yli 200.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Mäkiön teos:
kuraattori Kristiina Ljokkoi
HAM Helsingin taidemuseo
puh. 040 507 6031, kristiina.ljokkoi@hamhelsinki.fi

Hyäryllistä-taiteilijaryhmän teos:
kuraattori Jari Björklöv
HAM Helsingin taidemuseo
puh. 050 377 0956, jari.björklöv@hamhelsinki.fi

Kuvat

Mari Mäkiö: Painaumat, 2024. Päiväkoti Tunturi. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Mari Mäkiö: Painaumat, 2024. Päiväkoti Tunturi. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Lataa
Mari Mäkiö: Painaumat, 2024. Päiväkoti Tunturi. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Mari Mäkiö: Painaumat, 2024. Päiväkoti Tunturi. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Lataa
Mari Mäkiö: Painaumat, 2024. Päiväkoti Tunturi. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Mari Mäkiö: Painaumat, 2024. Päiväkoti Tunturi. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Lataa
Hyäryllistä-taiteilijaryhmä: Lentoon, 2024. Taivallahden peruskoulu. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Hyäryllistä-taiteilijaryhmä: Lentoon, 2024. Taivallahden peruskoulu. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Lataa
Hyäryllistä-taiteilijaryhmä: Lentoon, 2024. Taivallahden peruskoulu. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Hyäryllistä-taiteilijaryhmä: Lentoon, 2024. Taivallahden peruskoulu. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Lataa
Hyäryllistä-taiteilijaryhmä: Lentoon, 2024. Taivallahden peruskoulu. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Hyäryllistä-taiteilijaryhmä: Lentoon, 2024. Taivallahden peruskoulu. Kuva: HAM/Maija Toivanen.
Lataa

Linkit

HAM Helsingin taidemuseo hoitaa, kartuttaa ja kuratoi helsinkiläisten omasta taidekokoelmaa, johon kuuluu yli 10 000 teosta, mukaan lukien kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM vastaa myös nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta. Vuoden 2023 alusta HAM on toiminut Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvana säätiönä.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye