Mahdollisuuksien metsä -koulukampanja avaa metsäalan mahdollisuuksia kasiluokkalaisille kautta maan

Jaa

Metsäteollisuus tarjoaa työmahdollisuuksia uusiutuvan raaka-aineen parissa ja edistää kestävämpää tulevaisuutta. Puu toimii raaka-aineena monille tuotteille, jotka voivat korvata fossiilisista lähteistä valmistettuja materiaaleja. Alan jatkuva kehitys ja innovaatiot takaavat, että osaaville tekijöille on kysyntää. Metsäalan tuotteista ja opiskelu- ja työmahdollisuuksista kertova metsäalan yhteinen Mahdollisuuksien metsä -kampanja pyörähtää käyntiin jo 12. kertaa.

Jokainen suomalainen käyttää puupohjaisia tuotteita päivittäin. Tutumpien tuotteiden kuten hygienia- ja painopaperien lisäksi puusta voidaan valmistaa esimerkiksi kerrostaloja, lääkkeitä, makkarankuorta, sellofaania ja vaikkapa vaatteita. Samalla metsäteollisuus työllistää suuren joukon suomalaisia ammattilaisia – jatkossa toivottavasti myös aiempaa enemmän naisia.

Osaajia tarvitaan kaikilta koulutusasteilta

Työn merkityksellisyys korostuu, kun nuoret suunnittelevat urapolkujaan. Mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin asioihin koetaan yhä tärkeämmäksi. Metsäala tarjoaakin useita erilaisia mahdollisuuksia työskennellä aiempaa kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Osaajia tarvitaan eri koulutusasteilta aina ammattiosaajista korkeasti koulutettuihin. Tällä hetkellä alalla on erityisesti tarve metsäkoneen ja puutavara-auton kuljettajille.

Metsäteollisuus tarvitsee laadukasta ammatillista opetusta. Suomessa toimivien metsäteollisuusyritysten henkilöstöstä yli puolella on toisen asteen koulutus. Metsänhoidossa, puunkorjuussa ja kuljetuksessa työskentelevät ovat pitkälti ammattikoulutettuja.

- Metsäalan ammattiosaajat eivät pelkästään pidä huolta kasvavasta puustosta, metsäluonnosta ja tuotantolaitoksista, mutta myös taloudesta. Vientieuroja ei puusta saada ilman osaavia prosessinhoitajia tai hakkuukoneenkuljettajia, sanoo Metsäteollisuus ry:n koulutuksen ja osaamisen asiantuntija Albert Häme.

Alan työpaikkojen sukupuolijakauma on perinteisesti painottunut miehiin. Siksi eripuolilla Suomea yläkouluihin jalkautuva Mahdollisuuksien metsä -kampanja rohkaisee myös naisia ja tyttöjä hakeutumaan metsäalalle.

- Kampanjassa tuodaan esille sitä, kuinka erilaisilla taustoilla ihmisiä metsäalalla työskentelee erilaisissa tehtävissä. Maailman pyrkiessä irti fossiilitaloudesta puupohjaisten tuotteiden ja metsäalan tulevaisuus näyttää valoisalta. Osaajille on monipuolisesti tarvetta nyt ja tulevaisuudessa, kommentoi Häme.

Metsäalan yhteinen koulukampanja tutustuttaa nuoria alaan

Metsäteollisuuden yhteinen Mahdollisuuksien metsä -koulukampanja käynnistyy 1.3.2025. Kampanjassa metsäalalla työskentelevät metsälähettiläät ja metsäalan opiskelijat vierailevat yläkouluissa ja lukioissa ympäri Suomen kertoen alan opiskelu- ja työmahdollisuuksista sekä esitellen puusta valmistettavia tuotteita. Kampanjan tavoitteena on lisätä alan tunnettuutta nuorten keskuudessa ja saada heidät pohtimaan, voisiko oma paikka löytyä innovatiiviselta alalta.

Kampanja jalkautuu tänäkin vuonna noin 200 kouluun ympäri Suomen. Koululähettiläistä löytyy työntekijöitä aina tehdastuotannosta toimistoon ja ylimpään johtoon. Osana kouluvierailua lähettiläät esittelevät nuorille omia koulutus- ja urapolkujaan. Erilaiset tarinat korostavat urapolkujen ainutlaatuisuutta ja alalla työskentelevien ihmisten moninaisuutta.

Kampanjaa toteuttavat Metsäteollisuus ry, Suomen Metsäyhdistys, Puunjalostusinsinöörit ja metsäteollisuusyritykset Metsä Group, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, DS Smith Packaging Finland Oy, Koskisen Oy, MM Kotkamills, HASA Oy, Sappi Kirkniemi, Versowood Oy, Tornator Oyj ja Tervakoski Oy.


Lisätietoja:

Albert Häme, asiantuntija, koulutus ja osaaminen, +358 44 360 7207, albert.hame@forestindustries.fi

Nina Rouhiainen, viestintäasiantuntija, +358 40 190 2666, nina.rouhiainen@forestindustries.fi

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Metsäteollisuus jatkaa pitkäjänteistä vastuullisuustyötään – väliraportti kertoo hyvistä tuloksista28.10.2024 10:49:35 EET | Tiedote

Metsäteollisuus on jatkanut pitkäjänteistä vastuullisuustyötään ja julkaisee nyt vastuullisuussitoumusten kolmannen väliraportin. Tämä raportti esittelee toimialan keskeisiä saavutuksia sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun osa-alueilla. Esimerkiksi käytetyn puun sertifiointiaste on noussut jo lähelle 90 prosenttia ja uusiutuvan energian osuus metsäteollisuuden energiantuotannosta ylitti jo tuon rajan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye