Sosiaali- ja terveyspalveluiden organisaatio tiivistyy yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksena
Keski-Suomen hyvinvointialueella käytyjen yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksena sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluyksiköitä ja toimipisteitä yhdistetään, ja sen myötä yhteensä 10 palvelupäällikkö- ja lähiesihenkilötehtävää päättyy. Lisäksi terveydenhuollon palveluissa seitsemän päällikkötehtävässä toiminutta jää asiantuntijarooliin ylihoitajaksi tai ylilääkäriksi muun muassa hoito- ja lääketieteelliseen johtamisen ja kehittämisen tehtäviin. Myös hyvinvointialueen apuväline- ja hoitotarvikepalveluita organisoidaan uudelleen, jotta palvelu olisi entistä sujuvampaa.
Keski-Suomen hyvinvointialueella käytiin yhteistoimintaneuvottelut 17.12.2024–25.2.2025, jotka koskivat
- sosiaali- ja terveyspalveluiden vastuu- ja palvelualueiden johtamisjärjestelmän ja organisaatiorakenteen uudistamista ja
- apuvälinepalvelujen, apuvälinekeskuksen ja hoivatarvikejakelun toimintojen sijoittumista ja mahdollista keskittämistä.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen toimialan organisaatio- ja johtamisjärjestelmämuutoksien osalta neuvottelujen piirissä olivat päällikkö- ja lähiesihenkilötehtävissä työskentelevät. Apuväline- ja hoitotarvikejakelupalvelun osalta neuvottelujen piirissä oli kyseisissä toiminnoissa työskentelevä henkilöstö.
Johtamisjärjestelmän ja organisaatiorakenteen uudistaminen jatkui
Yhteistoimintaneuvottelut olivat jatkoa viime syksyn johtamisjärjestelmän ja organisaatiorakenteen uudistamiseen, jota jatkettiin nyt sosiaali- ja terveyspalveluiden kolmella vastuualueella.
Organisaatiorakenteen ja johtamisjärjestelmän suunnitelluilla muutoksilla tavoitellaan rinnakkaisten johtamisjärjestelmien poistamista ja kokonaisuuksien johtamisen vahvistamista sekä toimintojen kustannustehokkuuden lisäämistä.
Neuvottelujen edetessä suunnitellut muutokset ja niiden henkilöstövaikutukset tarkentuivat seuraavasti:
- Terveydenhuollon vastuualueella päättyy yhteensä kahdeksan palvelupäällikkötehtävää. Lisäksi kolme ensihoitomestarin työsuhteista tehtävää päättyy ja tilalle perustetaan kolme palveluvastaavan virkaa.
- Avoterveydenhuolto: 2 avosairaanhoidon palvelupäällikön ja 3 suun terveydenhuollon palvelupäällikön tehtävää päättyy palveluyksikköjen yhdistämisen myötä
- Erikoissairaanhoito, konservatiivinen ja psykiatrian palvelualue: 1 palvelupäällikön tehtävä päättyy psykiatrian vastaanottopalveluiden ja osastopalveluiden yhdistämisen myötä
- Päivystys, ensihoito ja osastotoiminta: 2 palvelupäällikkötehtävää päättyy palveluyksikköjen yhdistämisen myötä, 3 ensihoitomestarin työsuhteista tehtävää päättyy ja perustetaan 3 palveluvastaavan virkaa
- Ikääntyneiden ja vammaisten palvelujen vastuualueella päättyy kaksi palvelupäällikön ja yksi palveluvastaavan tehtävä palveluyksikköjen ja toimipisteiden yhdistämisen myötä. Lisäksi kaksi palveluvastaavan tehtävää muutetaan työsuhteisiksi vastaavan ohjaajan ja vastaavan sairaanhoitajan tehtäviksi.
- Lasten, nuorten ja perheiden sosiaali- ja terveyspalvelujen ja aikuisten sosiaalipalvelujen vastuualueella päättyy yksi palvelupäällikön, kaksi palveluvastaavan ja yksi johtavan sosiaalityöntekijän tehtävää palveluyksikköjen ja toimipisteiden yhdistämisen myötä.
Aluehallitukselle esitetään päättyvien tehtävien virkojen lakkauttamista 30.4.2025 ja uusien perustamista 1.4.2025 alkaen edellä kuvatun mukaisesti. Organisaatiomuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.5.2025 alkaen.
Apuväline- ja hoitotarvikepalvelut organisoidaan uudelleen
Apuvälinepalvelujen, apuvälinekeskuksen ja hoitotarvikejakelun toimintoihin suunnitelluilla muutoksilla pyritään vahvistamaan asiantuntijuuden ja osaamisen keskittämistä asiakkaita ja potilaita paremmin palveleviin kokonaisuuksiin sekä toimintojen kustannustehokkuuden lisäämistä.
Neuvottelujen edetessä suunnitellut muutokset ja niiden henkilöstövaikutukset tarkentuivat seuraavasti:
-
Apuvälinepalvelujen henkilöstö organisoidaan uudelleen sijoittuen jatkossa konsernipalvelujen palvelutuotannon tukipalveluihin sekä erikoissairaanhoito, konservatiivinen ja psykiatria palvelualueelle.
-
Hoitotarvikepalvelujen suunniteltujen muutosten myötä kolmen henkilön pääasiallinen työskentelypiste muuttuu.
Apuvälinepalveluista konsernipalveluiden tehtäväksi siirtyvät kaikki tukipalvelutoiminnot, kuten apuvälineiden varastointi, kierron seuranta, huollon resurssointi, sopimushallinta sekä hankinta ja kilpailutus. Apuvälinepäällikön ja apuvälinehuoltajan tehtävät keskittyvät jatkossa apuvälinepalvelujen materiaalihallintoon ja logistiikkaan. Apuvälineiden hallinta siirretään lääkintätekniikalle, joka hallinnoi jo muita lääkinnällisiä laitteita. Kliinistä potilastyötä tekevä henkilöstö pysyy terveyspalveluiden vastuualueella. Apuvälinepalvelupisteen työntekijöiltä jää pois tukipalvelutyötä, ja heidän työnkuvansa keskittyy jatkossa asiakaspalvelutyöhön ja neuvontaan.
Hoitotarvikepalvelun logistiikka eli valikoiman hallinta, varastointi, ohjauksen kehittäminen ja jakelu siirtyy konsernipalveluiden logistiikka- ja kuljetuspalveluihin. Tukipalvelutehtäviä keskittämällä haetaan kustannussäästöjä esimerkiksi minimoimalla toimitusketjun vaiheita ja pienentämällä varastonarvoa. Palvelupäätökset sekä hoidollinen ohjaus säilyy terveydenhuollon palveluna ja toimii osana vastaanottotoimintaa, kuten tähänkin asti. Myös puhelin- ja lähipalvelu säilyvät tässä vaiheessa terveydenhuollon palveluissa.
Henkilöille, joiden tehtävät olisivat suunnitelmien mukaan päättymässä, tullaan tarjoamaan heidän virkamääräyksensä tai työsopimuksensa mukaista työtä vastaavaa työtä ja jos tällaista työtä ei ole, tarjotaan muuta kunkin henkilön koulutusta, ammattitaitoa tai kokemusta vastaavaa työtä. Jos henkilö ei ota vastaan tarjottua muuta tehtävää, palvelussuhde tullaan päättämään taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla.
Yhteistoimintaneuvotteluissa käsiteltyjä suunniteltuja muutoksia ja niiden perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja käsiteltiin työnantajan näkemyksen mukaan yhteistoimintalain hengen mukaisesti vuoropuhelussa henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa. Neuvottelut päättyivät erimielisinä.
Yhteistoimintaneuvotteluiden tulos on tarkoitus käsitellä aluehallituksen kokouksessa 4.3. Aluehallituksen esityslistat löytyvät osoitteesta hyvaks.fi/aluehallitus. Linkit aluehallituksen esityslistaan:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jan TolletHyvinvointialuejohtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue
Eija HeikkiläHR-johtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue
Linkit
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Työttömien työkykyyn entistä paremmin tukea Keski-Suomen hyvinvointialueelta15.4.2025 12:00:28 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue on vahvistanut työkyvyn tukea sosiaali- ja terveyspalveluissa. Työttömille suunnatuissa terveyspalveluissa on aiempaa enemmän ammattilaisia toteuttamassa työ- ja toimintakyvyn arviointia ja suunnittelemassa tukea yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden mukaan.
Lääkäri- ja hoitajavastaanoton puhelinpalveluissa on haasteita, jotka ilmenevät takaisinsoittoaikojen viivästymisinä15.4.2025 10:50:48 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen lääkäri- ja hoitajavastaanottojen puhelinpalveluissa on ollut haasteita eilisestä lähtien. Haasteet jatkuvat edelleen. Haasteitten takia takaisinsoittoajoissa voi esiintyä viiveitä. Tilanne pyritään saamaan kuntoon mahdollisimman nopeasti. Pahoittelemme tilannetta.
Keski-Suomen hyvinvointialueen asiakastyytyväisyys lähes erinomaisella tasolla15.4.2025 10:50:15 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen asiakastyytyväisyyttä mittaava suositteluindeksi oli tasolla 68 eli lähes erinomainen 1.1.-31.3.2025 välisenä aikana. 91 % vastanneista asiakkaista koki asioinnin helpoksi hyvinvointialueen palveluissa.
Keski-Suomen hyvinvointialue aluevaalihaasteen voittoon – torikahvit Kinnulaan14.4.2025 14:37:21 EEST | Tiedote
Itäisen yhteistyöalueen (YTA-alue) hyvinvointialueet eli Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon (Eloisa) ja Pohjois-Karjalan (Siun sote) hyvinvointialueet kilvoittelivat aluevaalihaasteen muodossa aluevaalien korkeimmasta äänestysprosentista.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote14.4.2025 13:49:51 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 14.4.2025 Lievestuore, Laukaa. Tulipalo muu, maan alla, pieni. Teollisuuskiinteistön parkkipaikalla maan pinnalle nousseen kaapelin kaapelirikko, josta aiheutunut oikosulku. Kaapeli on tehty virrattomaksi. Ei henkilövahinkoja, pelastukselle ei tehtävää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme