Kokoomuksen Pauli Aalto-Setälä: Luoville aloille tarvitaan kasvuloikka – Suomi ei saa jäädä jälkeen
Kulttuuri- ja luovat alat ovat yksi Euroopan nopeimmin kasvavista teollisuudenaloista, mutta Suomessa kehitys on jäänyt jälkeen verrokkimaista. Kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä peräänkuuluttaa kunnianhimoa luovan talouden kasvustrategian toimenpiteiden valmisteluun, jotka valmistellaan osana kulttuuripoliittista selontekoa.

”Kulttuurialan kasvupotentiaali Suomessa on huomattava. Kulttuurialan uudistaminen ja kehityksen tukeminen ovat ratkaisevan tärkeitä Suomen kansalliselle kilpailukyvylle”, Aalto-Setälä toteaa.
Aalto-Setälän mukaan kulttuuripoliittisen selonteon tavoitteet on otettava vakavasti. Kyse ei ole vain kulttuurin itseisarvosta, vaan siitä, miten luomme edellytyksiä kestävälle talouskasvulle myös luovilla aloilla. Suomalainen kulttuuri on vahvuutemme, ja se erottuu edukseen maailmalla.
”Kulttuuri ei ole vain historiaa ja perinnettä, vaan se elää ja uudistuu jatkuvasti. Se tarjoaa meille muun muassa aineksia rakentaa ainutlaatuista maakuvaa niin matkailussa, liiketoiminnassa kuin teknologiassakin”, Aalto-Setälä sanoo.
”Esimerkiksi suomalainen design ammentaa monin tavoin kansallisesta ja kulttuurisesta perinteestämme. Myös peliteollisuus, joka on yksi Suomen menestyneimmistä aloista, on ottanut vaikutteita Kalevalasta ja sen mytologiasta, kuten esimerkiksi Rovion ja Supercellin pelimaailmat osoittavat.” Aalto-Setälä lisää.
Luovilla aloilla sekä tapahtuma-alalla on merkittävä työllisyys- ja kasvupotentiaali sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Luovien alojen osuus bruttokansantuotteesta on kuitenkin Suomessa selvästi jäljessä sekä muita Pohjoismaita että EU:n keskiarvoa.
”Suomessa on laajaa ja tasokasta osaamista taiteiden ja kulttuurin osa-alueilla. Meillä on kansainvälisen tason tekijöitä ja lahjakkuuksia, eli teemme kyllä oikeita asioita, mutta onko koneemme kunnossa?” Aalto-Setälä kysyy.
”Meidän on tartuttava alan kehittymismahdollisuuksiin ja luotava aidosti kunnianhimoinen luovien alojen kasvustrategia, joka yhdistää alan toimijat, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin”, Aalto-Setälä päättää
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli Aalto-SetäläKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Kilpailutuksesta ratkaisu maaseudun taksiongelmiin – Forssan mallista esimerkkiä3.3.2025 11:01:18 EET | Tiedote
Taksien saatavuus on ollut ongelma erityisesti maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa. Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi esittää ratkaisuksi taksipäivystyksen kilpailuttamista, joka on jo osoittautunut toimivaksi Forssassa.
Kokoomuksen Kopra: Suomen puolustuskykyä on vahvistettava määrätietoisesti – turvallisuus ei ole itsestäänselvyys27.2.2025 17:19:37 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee tänään ensimmäistä Nato-ajan puolustusselontekoa. Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra korosti kokoomuksen ryhmäpuheessa, että Suomen on määrätietoisesti vahvistettava puolustuskykyään niin kansallisesti kuin osana liittolaisyhteistyötä. Euroopan turvallisuustilanne on vakavampi kuin vuosikymmeniin, eikä Suomen puolustus voi nojata toiveisiin paremmasta.
Kokoomuksen Autto: Suomen ja Norjan väliseltä taksiliikenteeltä puretaan esteitä27.2.2025 17:05:06 EET | Tiedote
Kokoomuksen lappilainen kansanedustaja Heikki Autto iloitsee Suomen ja Norjan neuvottelemasta uudesta taksisopimuksesta, joka helpottaa rajat ylittävää liikennettä ja tukee erityisesti matkailua sekä paikallisia palveluita.
Kokoomuksen Wallinheimo: Hallitus purkanut jo 133 normia - yritysten hallinnollinen taakka keventynyt 120 miljoonalla eurolla26.2.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Orpon hallitus on karsinut jo 133 turhaa normia ja vähentänyt yritysten hallinnollisia kustannuksia 120 miljoonalla eurolla. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimon mukaan työtä jatketaan ja tavoitteena on purkaa 300 yrityksille ja kansalaisille haitallista normia hallituskauden loppuun mennessä.
Kokoomuksen Fagerström: Hallitus helpottaa nuorten ensiasunnon ostamista – esitys ASP-lainsäädännön kehittämiseksi eduskuntaan25.2.2025 12:11:29 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Noora Fagerström pitää hallituksen esitystä ASP-lainsäädännön kehittämiseksi positiivisena uudistuksena, joka helpottaa nuorten ensiasunnon hankintaa ja sitä kautta vaurastumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme