Varsinais-Suomen ELY-keskus

Kirjalansalmen sillan vaurioituminen etenee, mutta lisärajoituksille ei ole toistaiseksi tarvetta

Jaa

Kirjalansalmen silta on erittäin huonossa kunnossa ja rakenteiden vaurioituminen etenee koko ajan. Etenkin ruostevaurioita on joka puolella siltaa ja ne lisääntyvät koko ajan. Toistaiseksi vaurioiden eteneminen ei ole heikentänyt sillan kantavuutta, mutta tilannetta seurataan koko ajan. Tällä hetkellä ei ole tarvetta liikenteen lisärajoituksille. Nykyisten rajoitusten noudattaminen on äärettömän tärkeää, jotta silta kestää uuden sillan valmistumiseen saakka.

Sillalla tehdään useamman kerran vuodessa teräsrakenneammattilaisen suorittama tarkastus. Tarkastuksilla selvitetään mm. ruostumisen etenemistä ja hitsisaumojen repeämiä. Sillalle on laadittu erillinen huolto-ohjelma ja sen mukaisesti tehdään vuosittain huoltotoimia. Sillan teräsrakenteet pidetään pesuilla puhtaana ja siten vähennetään ruostumisen etenemistä. Sillalla on myös monitorointilaitteistoa, joka mittaa tietyistä pisteistä automaattisesti sillan teräsrakenteen rasituksia ja taipumaa. Anturien tuottamaa tietoa sillan kunnosta tarkkaillaan joka päivä. Erityisesti tarkkaillaan sitä, muuttuuko sillan käyttäytyminen merkittävästi. Tällaista on esimerkiksi iso liike tai siirtymä tai odotettua suuremmat teräsjännitykset. Ylipäätään palautumaton liike on hälytysmerkki.

Viimeksi sillalle tehtiin teräsrakenteiden tarkastus tammikuussa. Etenkin sillan ruostuminen etenee koko ajan. Mitään uutta vauriota ei tarkastuksessa havaittu, vaan vanhat vauriot ovat edenneet. Toistaiseksi vauriot eivät ole heikentäneet sillan kantavuutta, mutta tilannetta seurataan koko ajan. Tällä hetkellä ei ole tarvetta liikenteen lisärajoituksille.

Kirjalansalmen sillan liikennerajoitusten noudattaminen löystynyt taas

Raskaan liikenteen rajoitusten noudattamatta jättäminen on taas lisääntynyt. On havaittu, ettei raskailla ajoneuvoilla aina ajeta rekkakaistalle. Nämä tilanteet voivat aina johtaa raskaiden ajoneuvojen kohtaamiseen sillalla, ja jokainen kohtaaminen aiheuttaa sillalle suurta kuormitusta. Jotta sillan kunto ei heikkenisi entisestään, raskaiden ajoneuvojen on erittäin tärkeää noudattaa asetettuja liikennerajoituksia. Mikäli sillan kunto heikkenee edelleen, sillalle joudutaan asettamaan lisää rajoituksia. Niistä aiheutuisi väistämättä merkittäviä haittoja ja lisäkustannuksia raskaille kuljetuksille ja elinkeinoelämälle.

Rajoitusten noudattamatta jättämisessä enemmistössä tapauksista on kyse siitä, ettei pidetä riittävää väliä edellä ajavaan ajoneuvoon sillalla. Raskaiden ajoneuvojen kuuluu pitää sillalla vähintään 60 m etäisyys edellä ajavaan. Kahden raskaan ajoneuvon ajaminen sillalla peräkkäin ilman riittävää etäisyyttä aiheuttaa siltaan lähes yhtä suuren rasituksen kuin kahden raskaan ajoneuvon kohtaaminen sillalla. Sen vuoksi vähintään 60 metrin etäisyyden noudattaminen on myös äärimmäisen tärkeää sillan kunnon turvaamiseksi.

Poliisi on myös lisännyt valvontaa Kirjalansalmen sillan liikennejärjestelyjen noudattamisessa.

Sillalla on turvallista liikennöidä ja sillan kuntoa seurataan jatkuvasti. Seuraava laajempi teräsrakenteen tarkastus tehdään alustavan aikataulun mukaan kevään aikana. Uuden sillan valmistumiseen vuoden 2025 lopussa on vielä pitkä aika. Raskaiden ajoneuvojen kuljettajien yhteistyöllä ja vastuulla turvataan liikennöinti sillalla uuden sillan valmistumiseen saakka.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Naantalin voimalaitoksella havaitun asennusvirheen aiheuttamien jätevesivuotojen vaikutukset mereen ovat jääneet vähäisiksi7.3.2025 14:58:25 EET | Tiedote

Selvitysten perusteella vahingon vaikutukset mereen ovat jääneet vähäisiksi eivätkä ole aiheuttaneet riskiä Naantalin merialueen ekologiseen tilaan. Varsinais-Suomen ELY-keskus sai 10.2.2025 Turun Seudun Energiatuotanto Oy:ltä häiriöilmoituksen, jonka mukaan Naantalin voimalaitokselta on päässyt vuosina 2016–2017 tapahtuneen asennusvirheen takia talous- ja teollisuusjätevesiä hulevesiviemärin kautta mereen. ELY-keskus teki asiasta selvityspyynnön 11.2.2025, johon Turun Seudun Energiantuotanto Oy on vastannut.

Poikluoman risteyssillat peruskorjataan Kaarinassa – liikenne kavennetuille ajokaistoille5.3.2025 10:30:00 EET | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Kaarinassa maantiellä 110 (Uudenmaantie) sijaitsevien Poikluoman risteyssiltojen peruskorjaustyöt viikolla 12. Töiden aikana ajoneuvoliikenne pysyy silloilla. Kaistajärjestelyt muuttuvat kuitenkin työvaiheiden mukaan. Ajoneuvoliikenteellä on käytössä pääosin kaksi kavennettua ajokaistaa, joista toinen toimii liittymiskaistana Kurkelantien rampeilta Uudenmaantielle liittyville ajoneuvoille. Korjaustyöt valmistuvat marraskuun 2025 loppuun mennessä.

Trendavvikande ökning av arbetslösheten i Egentliga Finland i  januari25.2.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Under det senaste året har arbetslösheten ökat exceptionellt mycket i Egentliga Finland. Arbetslösheten i landskapet har under denna tid ökat näst snabbast av alla landskap, efter Åland. Ökningen av arbetslösheten syns mest i grupperna unga och långtidsarbetslösa. Antalet nya lediga jobb ökade dock tydligt i januari jämfört med slutet av året, även om det har minskat mycket av antalet vid samma tidpunkt förra året.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye