Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

The Moontwinsin uusi single Big Silence kertoo huolesta hiljaisen naapurin puolesta

Jaa

PK Keräsen ja Leija Lautamajan The Moontwins -duo julkaisi tänään perjantaina 28. helmikuuta toisen virallisen singlen Big Silence tasan kuukauden kuluttua ilmestyvältä uudelta albumiltaan Night Times. Duo juhlii singlen julkaisua keikalla Seinäjoella ja valmistautuu kansainväliselle levynjulkaisukiertueelle.

The Moontwins soittaa Night Times -albumin julkaisukiertueellaan kotimaan keikkojen lisäksi muun muassa Tallinn Music Week -tapahtumassa ja Tukholmassa Zita-elokuvateatterissa. Kuva: Ville Malja
The Moontwins soittaa Night Times -albumin julkaisukiertueellaan kotimaan keikkojen lisäksi muun muassa Tallinn Music Week -tapahtumassa ja Tukholmassa Zita-elokuvateatterissa. Kuva: Ville Malja

Big Silencen komeasti rullaavan rockbiisin tarinan taustalla on The Moontwinsille ominaisesti tummempia ajatuksia: huoli kivasta, puolitutusta naapurista, jonka asunnosta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Pelkkä toisen ihmisen läheisyys luo turvaa, ja jos elämälle ominaiset äänet äkkiä katoavat, hiljaisuudesta tulee dominoivaa ja lopulta se suorastaan hakkaa seiniin ja oveen.

– Minusta kappale on hauskaa rokkia, siinä on lempeän rähjäinen fiilis, ja laulun tarina on kyllä edelleen ihan relevantti. Aina silloin tällöin voi muiltakin kuin ihan lähimmiltä kavereilta kysyä: "Miten menee, onko kaikki ok?" Varsinkin näinä aikoina!, PK Keränen tuumii.

Entä miltä tuntuu kaksikosta nyt, kun koko levy on painossa ja seuraava etappi on albumin julkistus ja levynjulkaisukeikat?

– No nyt on hauska fiilinki! Levyn teko on vihdoinkin ohi! The Moontwins -yhtyeen uusi kausi alkaa! Meidän notkeasti soittava duo keskittyy seuraavaksi soittamaan uuden levyn kappaleita ihmisille. Se on mukavaa ja jännittävää hommaa, ja odotamme asiaa innolla, PK Keränen ja Leija Lautamaja toteavat yhteen ääneen.

Maailmassa ei ole aiemmin ollut kovin montaa sähkökitara-, jalkarumpu- ja haitari-duoa: nyt on, The Moontwins. 22 Pistepirkko -yhtyeen laulajana ja kitaristina tunnettu PK Keränen ja laulaja-pelimanni Leija Lautamaja sävelsivät, äänittivät ja tuottivat tulevan Night Times -albumin itse vanhassa metsästysmajassa yhdessä taiteellisena tuottajana toimineen säveltäjä Kalle Vainion kanssa.

Debyyttialbumi (julkaisu 28.3.2025) esittelee duon, jossa sivupolkuja kaihtamaton DIY-asenne yhdistää haitarin syvien soiden rämeestä voimansa löytävään kitaraan ja joskus vaihtoehtoisiin, mutta koko länsimaisen rock-musiikiin historian ymmärryksestä ammentaviin melodioihin, ja tietenkin PK Keräsen täysin uniikkiin ääneen. Levyn nimi viittaa suoraan ajankuvaamme: tämän päivän oudossa ja synkässä maailmassa muusikon ainoa keino selviytyä ja yrittää auttaa muita selviytymään – on tehdä ja esittää musiikkia. 

Big Silence LinkTree

Katso juuri julkaistu Big Silence video!

The Moontwins keikoilla keväällä 2025 seuraavasti:

28.2.2025 Kalevan navetta, Seinäjoki
Pääsymaksu 20€ › Liput

8.3.2025 John Scott’s Arkadia, Helsinki
Ovet 22.30 Info

22.3.2025 Harmonikkaristeily, Turku
Osoite Baltic Princess › Liput

4.4.2025 Kult, Helsinki NIGHT TIMES -ALBUMIN JULKISTUSKEIKKA
Pääsymaksu 25€ Osoite Sturenkatu 4 K18

5.4. Viro, Tallinna, Tallinn Music Week, Paavli Kultuurivabrik https://tmw.ee/events/paavlilive

9.4.2025 Louhisali, Espoo
Ovet 18.30 Pääsymaksu 22,50€ › Liput › Info K18

17.4. Ruotsi, Tukholma, Zita https://zita.se/about-zita (Liput tulevat myyntiin maaliskuun alussa)

28.5.2025 Kulttuurikorjaamo, Kokkola
Ovet 18.00 Pääsymaksu 35€/30€ › Liput › Info K18

29.5.2025 45 Special, Oulu
Pääsymaksu 25€ › Liput K18

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Big Silence -singlen kansi.
Big Silence -singlen kansi.
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Konneveden Naisten viikolla 2025 luvassa on maailmanluokan taidetta Helsinki Chamber Orchestran Kaija Saariahon Lichtbogen-ulkoilmakonsertista jouhikkotaiteilija Pekko Käpin intiimiin savutupakeikkaan9.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävä Konneveden Naisten viikko on julkistanut kesän 2025 ohjelmansa. Tänä vuonna Konnevedellä kuullaan muun muassa ainutlaatuinen Taide kuuluu kaikkialle! -ulkoilmakonsertti, joka muodostuu säveltäjä Kaija Saariahon harvoin esitetystä teoksesta Lichtbogen sekä 70-vuotisjuhlavuottaan viettävän säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesityksestä Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille, solistinaan Minna-Leena Lahti. Näyttelijä Seela Sella esiintyy konsertissa lausujana.

Helsinki Litin ja Konstsamfundetin kirjalliset mestarikurssit jatkuvat toukokuussa –  seuraavana vieraana Linn Ullmann4.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Helsinki Lit ja Konstsamfundet-yhdistys jatkavat kirjallisten mestarikurssien järjestämistä toukokuussa 2025. Seuraavan 13.5. järjestettävän kurssin vieraana on norjalainen kirjailija Linn Ullmann, joka saapuu Helsinkiin Amos Andersonin kotimuseoon kertomaan kirjailijanurastaan ja kirjoitusprosesseistaan. Mestarikurssilla Linn Ullmannia haastattelee ja hänen kanssaan keskustelee Helsinki Litin ohjelmajohtaja Philip Teir.

The Moontwinsin debyyttialbumi Night Times kantaa ylvään lempeästi yön monia puolia28.3.2025 10:00:00 EET | Tiedote

The Moontwinsin albumi Night Times (Playground Music Scandinavia) on nyt julki ja saatavilla levykaupoissa sekä suoratoistopalveluissa. Night Times esittelee kymmenen (vinyyliversiolla yhdentoista) uuden kappaleen voimalla The Moontwins -duon ehjän vision, mielenmaisemat ja DIY-asenteen. Levyn nimi viittaa suoraan ajankuvaamme: se on tehty tämän päivän oudossa ja synkässä valossa, jossa muusikon tapa selviytyä ja yrittää auttaa muita selviytymään – on tehdä ja esittää musiikkia.

Verneri Pohjola ja Tuomo & Markus -duo eskapismin ja kaukokaipuun tiellä – tänään ilmestyvä Music For Roads -albumi soi immersiivisesti kaikille aisteille14.2.2025 11:19:38 EET | Tiedote

Verneri Pohjolan, Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin uusi albumi Music For Roads on kolmikolta paitsi musiikillisesti, myös äänitystekniikaltaan kunnianhimoinen ja ennenkokematon hanke. Elokuvallisista, jazzin ja psykedeelisen indie folkin rajamaille sijoittuvista instrumentaaleista koostuva levy on taltioitu ja miksattu immersiivisessä Dolby Atmos -formaatissa ja se on tiettävästi maailman ensimmäinen täysianaloginen Dolby Atmos -äänite. Levyä on saatavilla lisäksi myös stereoversiona vinyyli- ja CD-formaateissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye