Clear Channel Suomi Oy

Clear Channelin digitaalinen ulkomainosverkosto kasvaa yli 5000 mainospintaan – yhtiö lanseeraa yli 500 uutta mainospintaa

Jaa

Ulkomainosyhtiö Clear Channel vahvistaa asemaansa digitaalisen ulkomainonnan edelläkävijänä laajentamalla valtakunnallista ulkomainosverkostoaan yli 500 uudella mainospinnalla. Verkoston kokonaismäärä kasvaa samalla yli 5000* digitaaliseen mainospintaan kattaen yli 250 paikkakuntaa eri puolilla Suomea.

The Vision -ulkomainospinta Helsingissä
Clear Channelin uusi mainospinta The Vision Pasilassa Clear Channel

Uudet mainospinnat keskeisiin ulkomainosympäristöihin ympäri Suomen

Uudet mainospinnat sijoittuvat keskeisiin ulkomainosympäristöihin ympäri Suomen. Päivittäistavarakaupan digitaalinen myymälänäyttöverkosto kasvaa, kun Clear Channel laajentaa toimintaansa täysin uudelle osuuskauppa-alueelle. Pohjois-Savon PeeÄssä liittyy osaksi Clear Channelin mainosverkostoa. PeeÄssä tuo Clear Channelin verkostoon yli 190 uutta mainospintaa muun muassa Kuopion, Iisalmen ja Varkauden alueilla. Lisäksi paljon uutuuksia tulee Tampereen ja Turun Osuuskaupan alueille.

Retail-ympäristöt ovat houkuttelevia ulkomainosympäristöjä mainostajille, sillä peräti 96 % suomalaisista käy ruokakaupassa vähintään kerran viikossa ja 84 % käy useammin.(1  Myös kauppakeskusten suosio jatkaa kasvuaan ja kauppakeskusten kävijämäärät ovatkin olleet viime vuoden ajan keskimäärin 7 % kasvussa.(2

Pääkaupunkiseudun verkosto vahvistuu entisestään uusilla mainospinnoilla Kampin, Triplan, Iso-Omenan ja Espoontorin vilkkaissa kauppakeskuksissa. Uusia mainospintoja tulee myös isoimpien kaupunkien, kuten Turun ja Tampereen, keskustoihin. Suuret ja näyttävät mainospinnat ovat Clear Channelin yksi vahvuuksista ja nyt uusi 33 m²:n kokoinen mainospinta on rakennettu vahvistamaan näkyvyyttä Pasilassa. Tämä vaikuttava uusi digitaalinen mainospinta tarjoaa brändeille erinomaisen mahdollisuuden tavoittaa yleisön keskeisellä sijainnilla.

 
Digitaalinen ulkomainonta kasvaa vauhdilla

 

Digitaalinen ulkomainonta on kehittynyt huimaa vauhtia viime vuosikymmenen aikana. Clear Channelin digitaalisten mainospintojen määrä on kasvanut tänä aikana 19-kertaiseksi ja vuosikasvu on ollut keskimäärin 34 %. Digitalisoituminen on kiihdyttänyt koko ulkomainosmarkkinan kasvua, joka on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2024 lähes 80 %. Suomen mediamainosmarkkina on vastaavana aikana kasvanut 12,7 %.(3

”Panostamme kattavan valtakunnallisen mainosverkoston rakentamiseen sekä isoihin ja näyttäviin mainospintoihin. Nyt uudet lanseeratut mainospintamme vahvistavat Clear Channelin asemaa entisestään digitaalisen ulkomainonnan edelläkävijänä ja ulkomainonnan markkinajohtajana sekä tukee koko ulkomainosmarkkinan kasvua.” - kehitysjohtaja Lassi Tolonen päättää.

Ulkomainosyhti%F6%20Clear%20Channelin%20yli%2045-tuumaisten%20mainospintojen%20digitaalinen%20mainosverkosto
Clear Channelin yli 45" mainospintojen digitaalinen mainosverkosto Clear Channel

Lähteet:

*Kokonaismäärä ei sisällä Clear Channelin alle 45-tuuman mainospintoja, joita yhtiön verkostoon kuuluu yli 900.

1) Ostopäätöstutkimus 2024 (Norstat Finland)

2) Kauppakeskukset 2024

3) Kantar Media. Luvut perustuvat Kantar Median mediamainonnan kuukausiseurantaan ja erillistutkimukseen yhteistyössä media-alan liittojen ja medioiden kanssa. Haku- ja somemainonnan määrän luvut ovat IAB Finlandin estimaatteja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

The Vision -ulkomainospinta Helsingissä
Clear Channelin uusi mainospinta The Vision Pasilassa
Clear Channel
Lataa
Ulkomainosyhtiö Clear Channelin yli 45-tuumaisten mainospintojen digitaalinen mainosverkosto
Clear Channelin yli 45" mainospintojen digitaalinen mainosverkosto
Clear Channel
Lataa

Clear Channel − ulkomainonnan markkinajohtaja Suomessa

Clear Channel Suomi Oy on valtakunnallinen ulkomainosyhtiö ja osa globaalia ulkomainoskonsernia, Clear Channel Outdoor Holdingsia ( NYSE: COO). Olemme digitaalisen ulkomainonnan edelläkävijä ja tarjoamme modernin ja kattavan verkoston mainostajien käyttöön. Olemassaolon tarkoituksemme on kaksiosainen: Platform for Brands ja Platform for Good. Toteutamme mainostajien mediatavoitteet samalla kuin vaikutamme positiivisesti meitä ympäröivään maailmaan.

A Platform for Brands – tarjoamme mainostajille joustavan, luovan ja vastuullisen mediakanavan mediatavoitteiden saavuttamiseksi.

A Platform for Good – haluamme olla muutakin kuin mediantarjoaja. Palvelemme yhteiskuntaa ja kaupunkeja vastuullisesti sekä teemme yhdessä kaupunkien ja mainostajien kanssa pieniä ja suuria tekoja, joilla edistämme hyvinvointia yhteiskunnassamme ja kaupunkilaisten keskuudessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Clear Channel Suomi Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye