Nelonen Media

Kaksintaistelut alkavat – heidät nähdään apuvalmentajina The Voice of Finlandissa

Jaa

The Voice of Finlandissa kilpailu kiristyy, kun Ääni ratkaisee -vaiheen jälkeen on kaksintaisteluiden aika. Tähtivalmentajilla on tiimeissään 12 laulajaa, Maija Vilkkumaalla on poikkeuksellisesti 13 laulajaa.

Saku Tiainen

Kaksintaisteluissa kunkin tähtivalmentajan tiimeistä kaksi laulajaa kerrallaan nousee The Voice of Finlandin lavalle taistelemaan jatkopaikasta. Viimeisessä Ääni ratkaisee -jaksossa sääntöjä rikkonut ja tiiminsä kolmannentoista laulajan napannut Maija Vilkkumaa kohtaa tekonsa seuraukset, ja hän joutuu laittamaan yhdellä kierroksella kahden sijaan kolme laulajaa taistelemaan tulevaisuudestaan kilpailussa.

Tähtivalmentajat eivät joudu tekemään vaikeita päätöksiä yksin, vaan he ovat pyytäneet avukseen suomalaisen musiikkimaailman kirkkaimmista tähdistä koostuvat apuvalmentajat. Maija Vilkkumaan apuna nähdään Jonna Tervomaa, Elastisen apuvalmentajana toimii BESS, SANNI on pyytänyt avukseen ALMAn ja Arttu Wiskari Olli Halosen.

The Voice of Finland Nelosella ja Ruudussa perjantaisin ja sunnuntaisin klo 20.

Saku Tiainen

Maija Vilkkumaa ja Jonna Tervomaa

Jonna Tervomaa on laulaja-lauluntekijä ja suomalaisen musiikin kiintotähti. Jo yli 40-vuotisen uransa aikana hän on nauttinut listahiteistä ja menestyksestä. Hänen tunnetaan muun muassa kappaleista Minttu sekä Ville, Suljettu sydän, Yhtä en saa ja Rakkauden haudalla. Jonna on palkittu Teosto-palkinnolla ja lukuisilla Emma-palkinnoilla.

– Jonna on mahtava tyyppi. Meissä on paljon samankaltaisuutta, Maija sanoo.

Saku Tiainen

Elastinen ja BESS

Vuonna 2017 debyyttinsä tehnyt BESS nousi räjähdysmäiseen suosioon vuoden 2022 UMK:n ja Ram Pam Pam -kappaleen myötä. Vaikka kappale ei voittanut, räjäytti se potin nousemalla listaykköseksi usean viikon ajaksi. Ram Pam Pam oli tuolloin myös radiokanavien vuoden soitetuin kappale. BESS nappasi vuoden 2023 Emma-gaalassa peräti neljä palkintoa. BESSin kappaleita on striimattu yli 140 miljoonaa kertaa. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat Ram Pam Pam, Sammumaton, Missio, Kyyneleet sateessa ja Paremmin ku kukaan muu.

– Erityisen paljon arvostan BESSiä esiintyjänä, hän suhtautuu siihen kovalla intohimolla. Toivon, että voimme yhdessä kaivaa laulajillemme sitä esiintymistaitoa, Elastinen hehkuttaa.

Saku Tiainen

SANNI ja ALMA

ALMA julkaisi Karma-nimisen debyyttisinglensä vuonna 2016, ja julkaisu avasi hänelle ovet kansainvälisille markkinoille. Ilmiömäisen nousunsa jälkeen ALMA on vakiinnuttanut asemansa laulaja-lauluntekijänä, ja hän on tehnyt kappaleita muun muassa Miley Cyrusille. ALMA on palkittu lukuisilla Emma-palkinnoilla ja kansainvälisillä huomionosoituksilla. Hänen kappaleensa Chasing Highs ja Dye My Hair nousivat listojen kärkisijoille ympäri Eurooppaa.

– ALMA on ystäväni. Hän on piinkova musiikin ammattilainen. Hän uskaltaa sanoa asiat suoraan, ja varmasti kuulemme hänen suustaan asioita, jotka eivät kaikkia miellytä. Juuri sen takia halusin hänet apuvalmentajakseni, SANNI perustelee.

Saku Tiainen

Arttu Wiskari ja Olli Halonen

Olli Halonen on Suomi-iskelmän tuore tähti. Suomalaista sielunmaisemaa kuvaavien kappaleiden suosio on ollut radioissa taattu. Kaikki alkoi vuonna 2021 julkaistusta hitistä Pohjola, joka nousi Spotifyn kuunnelluimmaksi ja radioiden soitetuimmaksi. Olli palkittiin vuoden 2023 Iskelmä-gaalassa vuoden tulokkaana, ja hän sai samana vuonna vuoden iskelmän Emma-palkinnon. Pohjola-kappaleen lisäksi Olli Halonen tunnetaan muun muassa Suomen kesä- ja Syntynyt saunomaan -hiteistään.

– Halusin kutsua Ollin apuvalmentajakseni, koska hän on sanavalmis jätkä. Hän on sellainen, että hän täydentää aika hyvin juttujani. Olemme samalla aaltopituudella monessakin asiassa. Olli on aina fiiliksissä, ja hän yrittää löytää kaikesta jotain positiivista, Arttu hehkuttaa.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä sf.nm-ovp.nelonenmedia.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Elastinen herkistyy kyyneliin Kaksintaistelu-treeneissä – "Alicia Keysin pitäisi nähdä tää"

Näin The Voice of Finland -kausi etenee:

Ääni ratkaisee -vaihe: pe ja su 24.1.-2.3.

Kaksintaistelut: pe ja su 7.-16.3.

Knockout-vaihe: pe ja su 21.-30.3.

Suorat lähetykset:

1. livelähetys pe 4.4.

2. livelähetys pe 11.4.

Semifinaali pe 18.4.

Finaali pe 25.4.

Tässä ovat kaikki vuoden 2025 The Voice of Finland -laulajat:

Ada Katz, 23, Helsinki

Adele Okkonen, 19, Oulu

Aino Oikarinen, 21, Espoo

Aku Lehtonen, 38, Helsinki

Aleksi Heinonen, 20, Rauma

Alexsandra Hilario Anton, 18, Kerava

Amanda Luts, 19, Sysmä

Anastasiia Snietko, 23, Kerava

Anna Huttunen, 40, Lahti

Anna Ladar, 29, Tampere

Anni Kröger, 32, Helsinki

Arto Eskelinen, 57, Vantaa

Arttu Kauppinen, 21, Kokkola

Ben Liljefors, 36, Hyvinkää

Brett Botha, 37, Tampere

Christa Kaira, 33, Turku

Christoffer Gunnar, 29, Pietarsaari

Dani & Ellen (Daniela Owusu, 20, Helsinki ja Ellen Urban, 20, Helsinki)

Eeva Venäläinen, 24, Helsinki

Eevi Amanda (Eevi Koskinen), 20, Iisalmi

Eevi Huhtinen, 32, Helsinki

Elle Valkeapää (Máret-Elle Valkeapää), 19, Kuttanen

Emeliina Virtanen, 20, Nokia

Emilia Pakkala, 28, Jyväskylä

Emma Gustafsson, 33, Porvoo

Emma Putila, 22, Haaparanta

Emmi Laaksonen, 25, Turku

Erick Ávila, 45, Turku

Erika Rahkola, 20, Tampere

Eveliina Eloranta, 16, Kankaanpää

Hanna Kanasuo, 46, Koski TL

Heidi Kinnunen, 38, Kannus

Henna Nieminen, 30, Lapinjärvi

Henri Arola, 42, Järvenpää

Henri Salin, 31, Oulu

Ida-Meri Havukainen, 32, Joensuu

Ilari Liimatainen, 29, Jyväskylä

Ilkka Harju, 48, Äänekoski

Jaakko Janakka, 43, Tampere

Jake Perho, 29, Turku

Jami Mäkilä, 32, Jämsä

Janina Suihkola, 24, Helsinki

Janita Lunara (Janita Laakkonen), 35, Tampere

Jarkko Caven, 50, Tampere

Jarno Lindén, 32, Pirkkala

Jenni Botha, 32, Tampere

Jenny Pasanen, 27, Laukaa

Jimmy Martin, 28, Korsholm

Johanna Sandell, 39, Kauniainen

Joni Nikula, 32, Kaustinen

Josefiina Toivanen, 28, Mikkeli

Julia Janakka, 20, Helsinki

Jupe Velin (Jukka-Pekka Velin), 37, Kouvola

Kaisla Silfver, 24, Turku

Kalle Lehtonen, 86, Turku

Karoliina Berlin, 18, Porvoo

Karoliina Kalda, 16, Helsinki

Kiyan Khoraminezhad, 21, Helsinki

Lauri Gayer, 26, Turku

Lauri Miettinen, 41, Helsinki

Leevi Eemeli (Leevi Toponen), 23, Sipoo

Lunar Karma (Kaarina Ruotsalainen), 23, Hämeenlinna

Maeve Korpela, 29, Helsinki

Mandy Idema, 20, Oulu

Mari Visuri, 23, Haapajärvi

Marjut Kurttila, 21, Jyväskylä

Matias Pynnönen, 26, Helsinki

Micu Ohtonen (Michael Ohtonen), 42, Kangasala

Mika Pelkonen, 32, Ylikiiminki

Mikko Kilkkinen, 40, Helsinki

Mikko Kreivi, 32, Jyväskylä

Milja Ruohola, 19, Tampere

Milka Vilhelmiina (Milka Keihäs), 34, Kemiönsaari

Minni Seppä, 20, Oulu

Miona Madsen, 38, Lontoo

Mohammad Riazat, 33, Rovaniemi

Monica Ekola, 23, Tampere

Naomi Moller (Naomi Streiling), 21, Helsinki

Noa Pohjasmäki, 16, Veikkola

Nora Taskinen, 19, Kerava

Oliver Hurrell, 37, Jyväskylä

Oliver Lindeman, 18, Espoo

Oliver Rosenholm, 16, Lappeenranta

Olli Hartonen, 38, Espoo

Olli Tomberg, 25, Helsinki

Omar Zouiter, 35, Kurikka

Paulina Mbella, 30, Vantaa

Petu Suomalainen, 29, Tampere

Pirjo Käkelä, 58, Kuopio

Ricardo Grönfors, 17, Kankaanpää

Risto Piirainen, 49, Nokia

Robbie Heffernan, 56, Oulu

Rosa Heart (Rosa Latva), 34, Helsinki

Rosa Kumar Saarinen, 16, Helsinki

Rosita Mäntyniemi, 31, Peräseinäjoki

Saara & Riina (Saara Kokko, 33, Tampere ja Riina Kokko, 33, Tampere)

Saara Kuru, 26, Espoo

Sara Julia (Sara Koskipuro), 30, Kuusankoski

Satu Margareeta (Satu Räisänen), 24, Helsinki

Selma Suikkanen, 22, Jyväskylä

Sini Kursu, 34, Tornio

Sini Sandman, 36, Helsinki

Sumu Sointupuro, 25, Tampere

Taina Kemppainen, 64, Sastamala

Tais Delia (Tetiana Pysarenko), 33, Jyväskylä

Tatu Tossavainen, 38, Kuopio

Teemu Piskonen, 31, Mikkeli

Tiia Airaksinen, 28, Kuopio

Tiuku Suomi, 16, Forssa

Tuuli Nurmi, 30, Hyvinkää

Upendra Siriwardana, 33, Kouvola

Valma Sipilä, 25, Helsinki

Venla Suoranta, 35, Perniö

Ville Mikkola, 29, Jyväskylä

Ville Mustonen, 37, Järvenpää

Wilma Estola, 21, Jyväskylä

Wilma Kvick, 26, Varkaus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Saku Tiainen
Lataa
Saku Tiainen
Lataa
Saku Tiainen
Lataa
Saku Tiainen
Lataa
Saku Tiainen
Lataa

Linkit

Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka televisiokanaviin kuuluvat Nelonen, Jim, Liv ja Hero sekä suoratoistopalvelu Ruutu. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, Groove FM, Kantriradio sekä audiopalvelu Supla. Nelonen Median portfolioon kuuluu myös elokuvalevitys.

Lisäksi Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yhteensä yli 20 festivaalia, konserttia ja risteilyä ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye