Kela/FPA

Sotilasavustuksen menot ja saajamäärä kasvoivat hieman vuonna 2024 – tutustu uudistuneeseen sotilasavustustilastoon

Jaa

Sotilasavustuksen menot olivat vuonna 2024 yhteensä 21 miljoonaa euroa, mikä oli 3,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Tieto selviää Kelan sotilasavustustilastosta 2024.

Sotilasavustuksen menot kasvoivat hieman vuonna 2024. Kuvio näyttää Kelan maksamat sotilasavustukset avustuslajin mukaan 2014-2024 (vuoden 2024 rahassa).

Vuonna 2024 sotilasavustusta sai 10 424 henkilöä. Edellisvuoteen verrattuna saajien määrä lisääntyi 4,9 %. Sotilasavustuksen saajamäärä on kasvanut viime vuosina tasaisesti. Saajista 8 968 suoritti varusmiespalvelusta, 786 vapaaehtoista asepalvelusta ja 525 siviilipalvelusta. Omaisia oli 207 henkilöä.

Valtaosa (68 %) sotilasavustuksen saajista oli 20–24-vuotiaita tuen viimeisen maksukuukauden lopussa. Alle 20-vuotiaita oli 26 prosenttia, 25–29-vuotiaita oli 6 prosenttia ja 30-vuotiaita tai vanhempia 0,1 prosenttia kaikista saajista.

Sotilasavustuksen menot olivat vuonna 2024 yhteensä 21 miljoonaa euroa, mikä oli 3,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuonna 2024 Kela maksoi opintolainen korkoja sotilasavustuksena 317 600 euroa, mikä oli 77 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Kela voi korvata varusmies- tai siviilipalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavan henkilön opintolainan korot sotilasavustuksena, jos korot erääntyvät maksettaviksi palvelusaikana tai palveluksen päättymiskuukauden aikana. 

Muiden avustuslajien menot eivät muuttuneet merkittävästi vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna.

Vuonna 2024 keskimääräinen sotilasavustus kuukaudessa oli 356 euroa saajaa kohti, mikä oli 2 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. 

Kelan tilastojulkaisut uudistuvat

Kelan sotilasavustustilasto 2024 on ensimmäinen verkkosivumuotoinen Kelan tilastojulkaisu. Vuonna 2025 tarjoamme kaikki Kelan sarjoissa julkaistavat 10 aiheenmukaista vuositilastoa ensisijaisesti verkkosivuina.

Uudistetut vuositilastot ovat helppokäyttöisiä. Niiden käytettävyyttä ja saavutettavuutta on parannettu huomattavasti aiempiin pdf-julkaisuihin verrattuna. Uusista versioista lukija voi myös tallentaa oman käyttöönsä kuviot sekä kuvioiden ja taulukoiden datat.

Aiemmasta poiketen vuositilastot julkaistaan kokonaan myös ruotsiksi. Aiemmin taulukot on julkaistu lähes kaikissa vuositilastoissa vain suomeksi. Poikkeuksena on ollut Tilasto Suomen työttömyysturvasta, joka julkaistaan edelleen kolmella kielellä.

Suunnitelmissa on lisäksi tuottaa myöhemmin tänä vuonna automatiikkaa hyödyntäen pdf-versiot verkkosivuversioiden rinnalle. Automatiikka myös auttaa nopeuttamaan julkaisujen päivitystä tulevina vuosina.

Lisätietoa

Kelan sotilasavustustilasto 2024

Sotilasavustustilastot kuvioina

tilastot@kela.fi

Yhteyshenkilöt

Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.

Puh:020 634 7745viestinta@kela.fi

Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye