Hallitusammattilainen ja yrittäjä Christina Dahlblom nimitettiin Kauppakorkeakoulu Hankenin vararehtoriksi
KTT, työelämäprofessori, yrittäjä ja hallitusammattilainen Christina Dahlblom on nimitetty Kauppakorkeakoulu Hankenin apulaisvararehtoriksi vastuualueenaan täydennyskoulutus ja yritysyhteistyö 1.3.2025 alkaen.

– Tuntuu merkitykselliseltä olla mukana edistämässä Hankenin kehitystä. Reilun neljän vuoden aikana työelämäprofessorina Hankenissa olen työskennellyt eri strategisten hankkeiden parissa, mm. miten kehitämme relevanssiamme elinkeinoelämälle, sekä uuden englanninkielisen kandidaattiohjelman luominen, Dahlblom sanoo.
Vuonna 2024 hän kehitti myös uutta Navigator-kurssikokonaisuutta ja työskenteli Hankenin elinikäisen oppimisen strategian parissa. Dahlblom haluaisi, että Hanken jakaisi entistäkin paremmin kaiken sen huippututkimuksen ja -osaamisen, joka Hankenin työntekijöillä on hallussaan.
– Uskon, että voimme edelleen syventää suhteitamme yritysmaailmaan, alumneihin ja yrityskumppaneihin. Tuntuu hienolta, että Hanken on valinnut apulaisvararehtoriksi henkilön, jolla on vahvat juuret liike-elämässä, ja minusta on mielenkiintoista oppia lisää siitä, miten akateeminen maailma toimii, Dahlblom sanoo.
Dahlblomin mukaan suhteet elinkeinoelämään ovat Hankenin vahvuus ja keskeinen menestystekijä. Perustamisestaan vuonna 2005 lähtien Hanken & SSE Executive Education on kasvanut nopeasti ja kannattavasti, ja myös menestynyt hyvin kaikissa markkinaolosuhteissa. Uudessa tehtävässään Dahlblomista tulee myös Hanken & SSE Executive Educationin hallituksen jäsen.
– Christinan tausta sopii hyvin apulaisvararehtorin virkaan. Yritysten ja akateemisen maailman välinen yhteys on hyvin keskeinen kauppakorkeakoulussa, ja Suomessa saisi olla enemmänkin henkilöitä, joiden uralla nämä kaksi maailmaa yhdistyvät, sanoo Hankenin rehtori Ingmar Björkman.
Dahlblom väitteli tohtoriksi asiakasuskollisuudesta Hankenista vuonna 2004 . Uransa aikana hän on työskennellyt mm. TNS Gallupin yksikönjohtajana, Hanken & SSE Executive Educationin toimitusjohtajana sekä Miltton Sparksin perustajana ja toimitusjohtajana. Hän on Evli Oyj:n, Viking Line Oyj:n sekä Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ry:n hallituksen jäsen.
Yhteyshenkilöt
Marlene GünsbergViestinnän erityisasiantuntija
Puh:040 3521212marlene.gunsberg@hanken.fiTietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii
Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli
sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta.
Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset
suhteet yritysmaailmaan ja yli 14 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Kan en stark företagskultur bidra till en säkrare arbetsplats?20.2.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Ny forskning visar att arbetsplatssäkerhet, skatteplanering och kreditvillkor hänger samman med ett företags grundläggande värderingar.
Voiko vahva yrityskulttuuri auttaa tekemään työpaikasta turvallisemman?20.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että työpaikan turvallisuus, verosuunnittelu ja kauppaluottopolitiikka liittyvät yrityksen ydinarvoihin ja uskomuksiin.
Can a strong corporate culture contribute to a safer workplace?20.2.2025 08:00:00 EET | Press release
New research highlights that workplace safety, tax planning, and trade credit policies are linked to a firm’s core values and beliefs.
Christoph Vitzthum fortsätter som styrelseordförande för Hanken4.2.2025 16:24:45 EET | Pressmeddelande
Christoph Vitzthum har omvalts till ordförande för Svenska handelshögskolans (Hanken) nya styrelse. Vitzthum valdes vid styrelsens konstituerande möte 4.2.2025. Till styrelsens viceordförande valdes Patrick Lapveteläinen.
Christoph Vitzthum jatkaa Kauppakorkeakoulu Hankenin hallituksen puheenjohtajana4.2.2025 16:24:45 EET | Tiedote
Christoph Vitzthum on valittu uudelleen Kauppakorkeakoulu Hankenin uuden hallituksen puheenjohtajaksi. Vitzthum valittiin hallituksen sääntömääräisessä kokouksessa 4.2.2025. Varapuheenjohtajaksi valittiin Patrick Lapveteläinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme