Yleisradio Oy

YleXPop ja Radio Suomen Kesäkonsertti aloittavat festivaalikesän tänä vuonna Turussa

Jaa

Yle avaa kesän 2025 koulujen päättäjäisviikonloppuna Turussa. Ohjelmaa nähdään ja kuullaan kattavasti myös Ylen kanavilla.

YleXPop ja Radio Suomen Kesäkonsertti järjestetään tänä vuonna Turussa.
YleXPop ja Radio Suomen Kesäkonsertti järjestetään tänä vuonna Turussa. Yle

YleXPop ja Radio Suomen Kesäkonsertti saapuvat Turkuun 30.–31.5.2025. Mukana menossa on Suomen suosituimpia artisteja, Radio Suomen ja YleX:n tuttuja juontajia sekä paljon muuta mielenkiintoista.

“Ylen hienot konserttisisällöt täyttävät Turun Kupittaanpuiston kahtena päivänä kesän aloituksen kunniaksi. Tällä legendaarisella tapahtuma-alueella järjestettävä ilmaistapahtuma kokoaa yhteen lapset, nuoret ja aikuiset, eli koko Ylen yleisön kirjon. Kaikkialle Suomeen tapahtuma välittyy Yle Areenan, Ylen tv- ja radiokanavien sekä somealustojen kautta”, kertoo Ylen vastaava tuottaja Ville Mättö.

Radio Suomen Kesäkonserttia päästään tunnelmoimaan perjantaina 30. toukokuuta. Esiintyjinä on koko kansan suosikkeja. Ennen Kesäkonserttia perheiden pienimmillä – ja miksei isommillakin – on mahdollisuus päästä nauttimaan Pikku Kakkosesta paikan päällä.

Lauantaina 31. toukokuuta huippusuosittuYleXPop tuo puolestaan nuoremmalle yleisölle tämän hetken musiikin kovimmat nimet. 

Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. 

“On hienoa, että Ylen kesätapahtuma saapuu Turkuun ja avaa kaupungin festivaalikesän. Turku on tunnettu vireästä kulttuurielämästään ja tapahtumistaan. Olemme innoissamme siitä, että voimme yhdessä Ylen kanssa tarjota kaikille kaupunkilaisille ja vierailijoille mahdollisuuden nauttia tästä maksuttomasta ja ikärajattomasta tapahtumasta upeissa puitteissa”, kertoo Turun kaupungin pormestari Minna Arve.

Ylen kesätapahtuma avaa tuttuun tapaan kesäkauden iloisissa tunnelmissa. Tapahtuma on ilmainen, ikärajaton ja päihteetön. Lisää tietoa ohjelmistosta, aikatauluista sekä artistikattaus julkaistaan huhtikuussa.

Lue tiedote verkossa.

Yhteyshenkilöt

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye