Aluehallitus päätti ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden väliaikaisesta järjestämisestä
Maanantaina 3.3. kokoontunut aluehallitus hyväksyi väliaikaisen järjestelyn Fodbar Oy:n kanssa ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden tuottamiseksi.

Oma Häme kilpailutti syksyllä 2024 Hämeenlinnan ja Riihimäen seudun ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluita, jotka oli siihen asti hankittu ulkoisena ostopalveluna. Aluehallitus teki 9.12.2024 hankintapäätöksen asiasta. Laatu- ja hinta-arvioinnin perusteella palveluntuottajaksi valittiin Fodbar Oy:n ryhmittymä. Kaksi kilpailutuksessa mukana ollutta yritystä teki kuitenkin hankintapäätöksestä oikaisuvaatimukset sekä valitukset markkinaoikeuteen.
Oma Häme on nyt neuvotellut tarjouskilpailun voittaneen Fodbar Oy:n kanssa sopimuksen ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden väliaikaisesta järjestämisestä. Fodbar Oy -ryhmittymä on todennut, että se on valmis tekemään väliaikaisen sopimuksen hankinnasta tarjouspyynnössä määritellyin ehdoin. Lain mukaan hankinnan voi järjestää väliaikaisella sopimuksella, jos hankintaa ei voida sen luonteen vuoksi lykätä markkinaoikeuden käsittelyn ajaksi. Hankintayksikkö voi solmia väliaikaisen järjestelyn palvelun tuottamiseksi haluamansa toimittajan kanssa.
– Kun väliaikaista järjestelyä arvioitiin, soveltuvimmaksi vaihtoehdoksi tuli tarjouskilpailun voittanut ryhmittymä. Lisäksi tarjouspyynnössä määritellyt ehdot arvioitiin tarkoituksenmukaisimmaksi ja myös hyvin väliaikaiseen järjestelyyn soveltuviksi, sanoo Oma Hämeen Tukipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Ville Vuorijärvi.
Ateria- ja ruokapalveluiden hankinta sisältää palveluasumisen ja sairaalan ateriapalvelut, henkilöstöravintolat ja tilaustarjoilut sekä kahvilapalvelun Riihimäen sairaalassa. Hankintaan ei sisälly ikääntyneiden kotiin vietäviä aterioita. Laitoshuoltopalveluiden hankinta sisältää muun muassa siivous-, vuodehuolto-, jätehuolto- sekä apuvälineidenhuoltotehtäviä hyvinvointialueen eri yksiköissä.
Neuvotteluissa on kuitenkin todettu, ettei tarjouspyynnön työllisyysehtoa sovelleta väliaikaiseen sopimukseen, koska työllistämisehto olisi velvoittanut sopimuskumppania vasta vuonna 2027.
Fodbar Oy ryhmittymä aloittaa toiminnan Oma Hämeen yksiköissä vaiheittain 1.4.2025 alkaen.
Ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden tuottaminen ja ostopalveluiden valvonta on 1.1.2025 alkaen siirtynyt Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n toiminnaksi. Nykyiset ateria-, ruoka- ja laitoshuoltopalveluiden ostopalvelusopimukset on siirretty tukipalveluyhtiön hallinnointiin 1.1.2025 alkaen, joten myös uusi, väliaikainen sopimus siirretään tukipalveluyhtiön hallintaan.
Aluehallitus päätti samalla ohjeistaa, että Oma Hämeen Tukipalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio maksetaan saman suuruisena kuin hyvinvointialueen palkkiosäännössä vahvistettu lautakunnan puheenjohtajan vuosipalkkio.
Muita päätöksiä
Aluehallitus hyväksyi kokouksessaan hyvinvointialuejohtajan esityksen siitä, että Oma Häme ei osallistu valtionneuvoston muutostukiprojektiin. Hyvinvointialueella ei ole tarvetta tuelle, koska talouden suunta on saatu käännettyä suunnitelluilla ja onnistuneilla toimenpiteillä. Valtiovarainministeriön laskelmissa ei myöskään ollut huomioitu kaikkia talouden tasapainottamisohjelmia. Aiheesta lisää täällä: Aluehallitus päättää valtioneuvoston muutostukiprojektista – Oma Hämeellä ei tarvetta osallistua - Oma Häme
Muut asiat aluehallitus hyväksyi esityslistan mukaisesti.
Yhteyshenkilöt
Ville Vuorijärvitoimitusjohtaja, Oma Hämeen Tukipalvelut Oy
Puh:040 642 8980ville.vuorijarvi@omahame.fiJussi Savolakonserni- ja tukipalveluiden toimialajohtaja
Puh:040 330 5512jussi.savola@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Uusi hanke kehittää rikoksiin syyllistyneiden nuorten kanssa työskentelyä28.2.2025 13:48:46 EET | Tiedote
Nuorisorikoserityinen osaaminen Kanta-Hämeessä -hankkeen tavoitteena on kehittää vaikuttava tukitoimintamalli vakavia tai toistuvia rikoksia tehneille, pääasiassa alaikäisille nuorille. Hanke toteutetaan oikeusministeriön erityisavustuksella, ja se jatkuu maaliskuuhun 2026 saakka.
Perhehoitoyksikkö Kanervan verkkosivut ovat nyt osa Oma Hämeen verkkosivustoa27.2.2025 11:02:31 EET | Tiedote
Perhehoitoyksikkö Kanervan palvelut löytyvät nyt samalta omahame.fi-verkkosivustolta kuin muutkin Kanta-Hämeen hyvinvointialueen palvelut. Uudistus helpottaa palveluiden löydettävyyttä.
Aluehallitus päättää valtioneuvoston muutostukiprojektista – Oma Hämeellä ei tarvetta osallistua27.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Hyvinvointialuejohtaja esittää maanantaina 3.3. kokoontuvalle aluehallitukselle, että Kanta-Hämeen hyvinvointialue ei osallistu valtioneuvoston ehdottamaan muutostukiprojektiin. Hyvinvointialueella ei ole tarvetta tuelle, koska talouden suunta on saatu käännettyä suunnitelluilla ja onnistuneilla toimenpiteillä. Valtiovarainministeriön laskelmissa ei myöskään ollut huomioitu kaikkia talouden tasapainottamisohjelmia.
Työvuorosuunnittelun uudistus etenee Oma Hämeessä – henkilöstön ensimmäiset kokemukset Numeronista lupaavat hyvää19.2.2025 13:17:52 EET | Tiedote
Oma Hämeessä on otettu käyttöön uusi Numeron-työvuorosuunnittelujärjestelmä helmikuun alussa. Järjestelmä on osa käynnissä olevaa, isompaa työvuorosuunnittelun uudistusta ja käytäntöjen yhtenäistämistä. Samalla parannetaan työvoiman kohdentamista asiakastarpeen mukaan. Uudistuksessa siirrytään asteittain keskitettyyn työvuorosuunnitteluun, joka vähentää sekä työvuorotaulukoiden että suunnitteluun osallistuvien henkilöiden määrää. Työvuorosuunnittelua tekevät yhteistyössä lähijohtajat ja resurssihallinnan asiantuntijat. Vastuu vuoroista ja niiden toimivuudesta on aina lähijohtajalla. Ensimmäisenä uusi järjestelmä on otettu käyttöön keskitetyssä varahenkilöstössä. – Numeron on selkeä ja helposti hallittavissa. Työvuorot pomppaavat silmiin eriväristen palkkien ansiosta, mikä helpottaa suunnittelua, kertoo keskitetyn varahenkilöstön lähijohtaja Milla Tenhunen. Työntekijöiden käytössä on OmaNumeron-sovellus, jota voi halutessaan käyttää myös työpaikan ulkopuolella. Tämä helpottaa muun muass
Oma Häme yhtenäistää perhevalmennuksen – uudistunut valmennus starttaa maaliskuussa19.2.2025 11:26:20 EET | Tiedote
Oma Hämeen perhekeskuksen neuvoloissa tarjottava perhevalmennus uudistuu ja yhtenäistyy koko Kanta-Hämeen alueella. Tavoitteena on taata tasalaatuinen ja kattava valmennus kaikille lasta odottaville ja neuvolaikäisten lasten perheille. Perhevalmennus on lakisääteinen palvelu, jonka toteutustavat ovat aiemmin vaihdelleet alueittain. Uudistuksen myötä perhevalmennus koostuu kahdesta osasta: lasta odottavien vanhempien peruspaketista sekä lapsiperheille suunnatuista teemailloista. Peruspaketti sisältää kahdeksan aihealuetta, joiden tarkoituksena on tarjota tietoa ja valmistaa perheitä uuteen elämäntilanteeseen. Aiheita ovat muun muassa synnytys, vanhemmuus, vauvan hoito, turvallisen arjen tunnetaidot sekä raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen. Teemaillat puolestaan tarjoavat monipuolista tietoa eri elämäntilanteisiin. Ensimmäisiä aiheita ovat lapsen kielellisen kehityksen ja leikkitaitojen tukeminen, sensomotorisen kehityksen tukeminen sekä tahtoikä. Teemaillat ovat avoimia kaikille n
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme