Auroran päivä 10.3. on hyvän tekemisen päivä
Diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin oli rikas kosmopoliitti ja rohkea vaikuttaja 1800-luvulla. Hän huolehti huono-osaisista ja tuki tyttöjen koulutusta. Tämän päivän Suomi tarvitsee Auroransa, ja 10.3. vietettävä Auroran päivä onkin hyvän tekemisen päivä.

Aurora Karamzin (1808–1902) oli aikansa superjulkkis: kuvankaunis kosmopoliitti ja miljonääri, josta tuli lopulta hyväntekijä ja rohkea vaikuttaja. Rikas leskirouva ei tyytynyt vain ruokkimaan vähävaraisia, vaan uudisti sosiaalityötä esimerkiksi tuomalla Suomeen saksalaisen innovaation, diakonissalaitoksen.
Diakonissalaitoksen toiminta alkoi 1869 kahdeksanpaikkaisena vähävaraisille naisille suunnattuna kulkutautisairaalana. Pahimman epidemia-aallon väistyttyä Diakonissalaitoksella ryhdyttiin antamaan sairaanhoidon opetusta. Näin alkoi sairaanhoitajakoulutus Suomessa.
”Suomi on muuttunut valtavasti Auroran ajoista, mutta tarve inhimillisyydelle ja hyvän tekemiselle ei ole kadonnut. Siksi meille Diakonissalaitoksella on tärkeää muistaa Auroran päivää hyvän tekemisen päivänä”, sanoo Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen toiminnan johtaja Maija Hyle.
Leskirouvan värikäs elämä
”Runsaat 150 vuotta sitten Suomessa elettiin nälkävuosia: suomalaisista runsaat kymmenen prosenttia kuoli nälkään tai kulkutauteihin. Lavantauti oli se, joka sai leskirouva Aurora Karamzinin liikkeelle ja ehdottamaan sairaalan perustamista Helsinkiin”, kertoo Diakonissalaitoksen intendentti Jaana af Hällström.
Sitä ennen Aurora Karamzin oli elänyt värikkään ja loisteliaan elämän. Aurora Karamzin itse ei ollut joutunut elämään kurjuudessa, vaan päinvastoin: polku oli kulkenut Venäjän hoviin saakka. Toisaalta 46-vuotiaana Aurora Karamzin oli ehtinyt tulla leskeksi jo kahdesti, eikä elämä muutoinkaan aivan helppoa ollut.
”Haavoittuvassa asemassa olevien auttaminen nojasi Aurora Karamzinin aikaan varsin paljon hyväntekeväisyyteen, ja Karamzin olikin varsin avokätinen lahjoittaja”, Jaana af Hällström sanoo.
Auroran perintö elää
Tänä päivänä Auroran jalanjäljissä kulkeminen tarkoittaa Diakonissalaitoksella esimerkiksi paperittomien, kidutettujen, omaa polkuaan etsivien nuorten ja päihteiden käyttäjien auttamista ja rinnalla kulkemista. Lisäksi se tarkoittaa sosiaalisten ongelmien ratkomista ja yhteiskunnan uudistamista yhteistyössä muiden kanssa.
”Tänäkin päivänä Diakonissalaitos tekee työtä rohkeasti ihmisarvon puolesta siellä, missä hätä ja häpeä ovat suurimmat”, sanoo Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen toiminnan johtaja Maija Hyle.
Auroran päivää vietetään 10.3. Silloin Diakonissalaitos muun muassa jakaa jo 25. kerran sisäisen Aurora-palkinnon, joka myönnetään vuosittain yhdelle tiimille tai työryhmälle, joka omalla työllään kulkee Auroran jalanjäljissä. Tunnustus annetaan arjen teoista, joiden avulla on edistetty vieraanvaraista ja monimuotoista kulttuuria sekä asiakkaiden toimijuuden vahvistamista.
- Lue lisää: hdl.fi/oleaurora
- Tutustu Diakonissalaitoksen perustajan tarinaan: Aurora Karamzin jätti pysyvän jäljen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni SarolahtiViestintäpäällikkö
Diakonissalaitoksen yleishyödyllinen toiminta (mm. nuoret, etsivä katutyö, paperittomat, kidutettujen kuntoutus, Itä-Euroopan liikkuva väestö, kansalaistoiminta)
Maija HyleYleishyödyllisen toiminnan johtaja
Puh:+358 50 434 1123maija.hyle@hdl.fiJaana af Hällströmintendentti
Puh:040 485 3545jaana.af.hallstrom@hdl.fiKuvat


Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Tervetuloa Näkymättömät-ohjelman infoon keskiviikkona 12.3. klo 10–11 (Teams)26.2.2025 12:42:16 EET | Kutsu
Pitkään aikaan luottamus yhteiskuntaan ei ole ollut niin tärkeää, kuin nyt. Siksi kutsumme teidät mukaan Näkymättömät-ohjelman infoon keskiviikkona 12.3. klo 10–11 (Teams). Nostamme esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa katveeseen ja näkymättömiin jääneiden ihmisten kokemuksia, näkökulmia yhteiskunnallemme viheliäisistä haasteista kuten yksinäisyydestä ja sosiaalisesta eristäytymisestä sekä ensihavaintoja ja -ratkaisuja arjessa tarjottavasta tuesta ja kohtaamispaikoista.
Valvottu käyttötila olisi kaivattu osaratkaisu yhä pahenevaan huumeongelmaan19.2.2025 13:41:13 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee huomenna torstaina 20.2.2025 kansalaisaloitetta huumeiden valvotuista käyttötiloista. Diakonissalaitos kannattaa valvottuja käyttötiloja, ja on esittänyt myös huumeidenkäytön rangaistusten tilalle hoidollisia ratkaisuja. Näitä ovat muun muassa valvotun käyttötilakokeilun käynnistäminen, opioidikorvaushoidon ja muun päihdehoidon saatavuuden sekä hoidon laadun parantaminen.
Tulevaisuuskeskusteluiden raportti julki: enemmän yhteisöllisyyttä, vähemmän armottomuutta14.2.2025 08:15:15 EET | Tiedote
Mitä jos tulevaisuudessa ei ihailtaisi enää taloudellista menestystä, tehokkuutta, ja norminmukaisuutta? Mitä jos tulevaisuus olisi vähemmän armoton ja enemmän yhteisöllinen, sekä rauhaa ja ympäröivää luontoa kunnioittava? Tätä tulevaisuudelta toivoivat Diakonissalaitoksen ja Rinnekotien tulevaisuustyöpajoihin loppuvuodesta 2024 osallistuneet.
Nimitysuutinen: Elina Juntunen Diakonissalaitoksen uudeksi toimitusjohtajaksi28.1.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Diakonissalaitoksen hallitus on nimittänyt Elina Juntusen (s. 1980, teologian tohtori, valtiotieteiden maisteri) säätiön toimitusjohtajaksi 1.8.2025 alkaen nykyisen toimitusjohtajan Olli Holmströmin jäädessä eläkkeelle.
Diakonissalaitoksen kosovolainen kumppanijärjestö ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi21.1.2025 13:06:11 EET | Tiedote
Kosova Rehabilitation Centre for Torture Victims -järjestö ja sen johtaja Feride Rushiti on nimetty vuoden 2025 Nobelin rauhanpalkinnon ehdokkaiksi. Perusteena on järjestön pitkäaikainen työ Kosovon sodassa seksuaalista väkivaltaa kokeneiden tukemiseksi. Kosova Rehabilitation Centre for Torture Victims tukee myös Kosovoon saapuvia pakolais- ja paluumuuttajanaisia yhteistyössä Diakonissalaitoksen kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme