Espoon Vihreille täysi lista kuntavaaleihin - tavoitteena vahvistaa asemaa kaupungin toiseksi suurimpana puolueena
Espoon Vihreät on jättänyt täyden 112 ehdokkaan listan kuntavaaleihin. Listat jätettiin maanantaina 3.3. Lisäksi Uudenmaan Vihreät on jättänyt täyden 98 ehdokkaan listan Länsi-Uudenmaan aluevaaleissa. Vihreiden aluevaalilistalla on yhteensä 58 espoolaista ehdokasta, joista kaikki ovat ehdolla myös kuntavaaleissa.

“Ehdokasasettelumme onnistui todella hyvin! Mukana on vaikuttava joukko sekä vanhoja konkareita että innokkaita ensikertalaisia. Uskon, että tästä joukosta löytyy jokaiselle hyvä ehdokas, ja että tällä listalla voitamme vaalit sekä vahvistamme asemaamme Espoon toiseksi suurimpana puolueena.” iloitsee Espoon Vihreiden puheenjohtaja Sofia Suomalainen.
Istuvista valtuutetuista 13 on jälleen ehdolla. Mukana ovat myös kaikki espoolaiset vihreät kansanedustajat Tiina Elo, Inka Hopsu ja Saara Hyrkkö. Listan nuorin ehdokas on 19-vuotias Tuomas Viikari, ja vanhin 80-vuotias, entinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Merva Mikkola.
“Meillä Espoon Vihreillä on todella hyvä yhteishenki, kaikki ehdokkaat saavat mahdollisuuden tehdä näkyvää kampanjaa ja puhaltaa yhteen hiileen yhteisen vaalivoiton eteen.” Suomalainen jatkaa.
Vihreät on johtava koulutuspuolue, ja se näkyy myös Espoon kuntavaalilistalla. Ehdolla ovat muun muassa päiväkodin johtaja Siiri Summanen, sosiaali- ja terveysalan opettaja Anna “Aikku” Laine, turvallisuuden ja riskienhallinnan lehtori Timo Savolainen ja 10 muuta eri alojen opettajaa ja lehtoria.
Myös opiskelijaedustus on listalla vahva - mukana ovat muun muassa Aalto yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) koulutuksesta vastaava hallituksen jäsen Marcel Berta ja AYY:n viime vuoden puheenjohtaja Fanni Mattsson.
Ruotsin kielen asema on Vihreille tärkeä. Ruotsinkielisiä ehdokkaita listalla ovat vastuullisuusjohtaja Jenni Hattukangas-Velling, kiertotalousyrittäjä Tuuli Solhagen sekä datatieteilijä Cosmo Jenytin.
Englanniksi kampanjaa tekevät kansainvälisten osaajien parissa työskentelevä Owain Hopeaketo, AYY:n hallituksen jäsen Marcell Berta, psykologian maisteri Harshwardhan Saini ja teknologiajohtaja Indrajit Chaudhuri. Laajalla ja monipuolisella ehdokaslistalla Vihreiden tavoitteena on laajentaa äänestäjäkuntaansa ja tavoittaa uusia ihmisiä.
“Meillä on mukana erilaisia ihmisiä laajasti eri puolilta Espoota, kuten johtajia, myyjiä, yrittäjiä, sairaanhoitajia, psykologeja, diplomi-insinöörejä ja monen muun alan ammattilaisia, joiden osaamisesta ja näkemyksestä olisi suurta hyötyä valtuustossa.” Suomalainen päättää.
Vihreät lähtevät taistelemaan ensi valtuustokaudella toimivan arjen, eli koulutuksen ja varhaiskasvatuksen, sujuvan liikkumisen ja kestävän kaupungin puolesta.
“Viimeisin valtuustokausi on ollut Vihreiden osalta työntäyteinen, mutta hyvin tuloksekas. Olemme saaneet edistettyä uusia päiväkoti- ja kouluhankkeita ja lisäresursseja opetukseen ja varhaiskasvatukseen, uuden ilmastotiekartan, jonka siivittämänä Espoosta tehdään hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, sekä lukuisten luontokohteiden suojelua ja luonnon monimuotoisuuden toimenpideohjelman.” kertoo vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikki Kauste.
“Ensi valtuustokausi tulee muovaamaan Espoon tulevaisuutta merkittävästi, sillä hyväksymme silloin uuden yleiskaavan. Meille vihreille tärkeänä tavoitteena on rakentaa toimivaa, laadukasta ja kestävää kaupunkia, jossa on toimiva joukkoliikenne. Vihreä Espoo on koti, jossa kaikilla mahdollisuus elää onnellista elämää ja jossa kuntalaisille rakasta luontoa vaalitaan.” Kauste jatkaa.
Seuraavaksi Vihreitä ehdokkaita voi tavata europarlamentaarikko Maria Ohisalon kanssa perjantaina 7.3. kello 15-17 Leppävaaran asematunnellissa ja tämän jälkeen Sellon kirjastossa kello 17.30 alkaen.
Espoon Vihreiden ehdokkaat kuntavaaleissa 2025:
Emmi Ahonen, Nupuri - Elintarviketieteiden maisteri, sosionomi AMK, yrittäjä *
Jaana Ailus, Olari - Tuotekehitysjohtaja, väitöskirjatutkija *
Khalil Alizadeh Azar, Tiistilä - Taksinkuljettaja
Marcell Berta, Vermo - Tekniikan kandidaatti
Antti Brunni, Kurttila - Toimitusjohtaja, väitöskirjatutkija *
Mikko Bäckström, Tapiola - Strategi ja perheenisä
Indrajit Chaudhuri, Olari - Master of Computer Science and Engineering, teknologiajohtaja
Gyan Dookie, Laaksolahti - Työyhteisöjen kehittämisen lehtori, muusikko *
Johannes Elmnäinen, Sepänkylä - Maatalous- ja metsätieteiden maisteri, kansanedustaja
Tiina Elo, Laajalahti - Kansanedustaja, maatalous- ja metsätieteiden maisteri
Olavi Fellman, Espoonlahti - Kuvataiteilija, filosofian maisteri
Verna Finström, Nöykkiö - Hallintopäällikkö *
Ifijenia Georgopoulos-Xipolias, Suna - Opiskelija (YAMK) *
Tony Hagerlund, Latokaski - Kehittämispäällikkö, valtiotieteiden maisteri *
Heli Halava, Suur-Kauklahti - Nuorisopäällikkö, Lähihoitaja *
Kaisa Hallikas, Kulovalkea - Konduktööri, Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan varajäsen
Jenni Hattukangas-Velling, Kivenlahti - Vastuullisuusjohtaja, tradenomi (AMK) *
Sirpa Hertell, Jupperi - Varavaltuutettu, DI *
Marjo Hinkkala, Latokaski - KTM, kiertotalouden puolestapuhuja *
Janne Hirvasvuopio, Viherlaakso - Konsultti, oikeustieteiden opiskelija
Owain Hopeaketo, Keilaniemi - Project Manager (International Experts), diplomi-insinööri
Inka Hopsu, Kaupunginkallio - Kansanedustaja, luokanopettaja
Markus Hotakainen, Brobacka - Tietokirjailija, tiedetoimittaja
Juha Hovinen, Tapiola - Arkkitehti SAFA
Hanna Hukari, Leppävaara - Sosiaalialan ammattilainen, kehittämispäällikkö *
Zahra Husseini, Tiistilä - Lähihoitajaopiskelija
Saara Hyrkkö, Tapiola - Kansanedustaja, diplomi-insinööri *
Jari Ihonen, Leppävaara - Johtava tutkija
Jenni Iivanainen, Saunalahti - Yhteisöpedagogi AMK, Sosionomi opiskelija
Cosmo Jenytin, Tapiola - Datatieteilijä ja järjestöaktiivi
Mira Kaitala, Tapiola - Opiskelija, vuokrauskoordinaattori *
Markus Kanerva, Westend - Lehtori, valtiotieteiden maisteri *
Anu Kantola, Nöykkiö - Seta ry. puheenjohtaja, tuntiopettaja *
Johanna Karimäki, Pohjois-Tapiola - Diplomi-insinööri, opettaja *
Henna Karppinen-Kummunmäki, Tapiola - Tietokirjailija, kulttuurihistorioitsija
Eemil Katavisto, Leppävaara - IT-asiantuntija
Mikki Kauste, Mankkaa - Valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen *
Elli Keisteri-Sipilä, Kauklahti - Psykiatrinen sairaanhoitaja *
Timo Kilpiäinen, Olari - Luokanopettaja
Maaria Klemola, Tapiola - Koulutuskoordinaattori, valtiotieteiden maisteri
Noora Koponen, Pohjois-Tapiola - Toiminnanjohtaja, fysioterapeutti *
Teemu Korhonen, Tapiola - Suunnistaja ja luonnonsuojelija *
Jenni Koski, Viherlaakso - Opettaja, psykoterapeutti *
Kimmo Kotro, Niipperi - Ammatillinen erityisopettaja *
Sakari Kouti, Espoonlahti - Diplomi-insinööri, senior-konsultti *
Reima Kuukka, Suvela - Toiminnanjohtaja, hallintotieteiden maisteri *
Janne Kylli, Laaksolahti - Sairaanhoitaja (AMK), asiantuntija *
Kimmo Kyrölä, Olari - Edunvalvontapäällikkö, valtiotieteen maisteri
Timo Lahti, Leppävaara - Filosofian maisteri *
Jani Lahtinen, Mankkaa - Senior Advisor, Tradenomi
Anna Laine, Tontunmäki - Terveystieteiden tohtori, sosiaali- ja terveysalan opettaja *
Mervi Lampenius, Nöykkiö - Vastaava palveluneuvoja, lautamies
Minna Lappalainen, Lippajärvi-Järvenperä - Viestintäjohtaja, kauppatieteiden maisteri *
Mika Levänen, Laaksolahti - Insinööri, Esteettömyysasiantuntija
Fiina Linnala, Lintuvaara - Valtiotieteiden maisteriopiskelija, rekrytointikoordinaattori *
Outi Liuska, Leppävaara - Sairaanhoitaja YAMK
Meri Löyttyniemi, Haukilahti - Tutkimuspäällikkö, ekonomi
Laura Malme, Soukka - Nuorisotyön opettaja, sosionomi YAMK *
Nina Mansukoski, Haukilahti - Terveydenalan ammattilainen, suunnittelija
Fanni Mattsson, Niittykumpu - Teekkari, tutkimusassistentti *
Jouni Meriluoto, Kalajärvi - Valiotieteiden tohtori
Daniela Metsäranta, Espoonlahti - Projektipäällikkö
Merva Ester Eirene Beata Mikkola, Espoonlahti - Valtiotieteiden maisteri, sosiologi
Mirjami Mikkola, Espoonlahti - Tradenomi, lähivanhempi *
Hanne Mustiala, Leppävaara - Sairaanhoitaja, sosionomi *
Petra Määttänen, Lahnus - Terveydenhoitaja, tuotantokoordinaattori *
Risto Nevanlinna, Matinkylä–Olari - Päätoimittaja *
Pinja Nieminen, Kivenlahti - Kaupunginvaltuutettu, aluetoiminnan päällikkö sote-järjestössä
Eeva Oja-Lipasti, Malminmäki - Eläkeläinen
Ville Ojanen, Pohjois-Tapiola - Psykologi, yrittäjä *
Tuuli Paananen, Leppävaara - Sairaanhoitaja, yhteiskuntatieteiden maisteriopiskelija *
Olli-Pekka Paasivirta, Matinkylä - Ekonomisti, KTM *
Henna Partanen, Mankkaa - Arkkitehti, Kaupunginhallituksen 1. vpj. *
Camilla Pasanen, Finnoo - IT-asiantuntija/Työpaikkaohjaaja *
Sonja Peschkow, Leppävaara - Biologi, kirjastopedagogi, varapääluottamusmies *
Tapio Pesola, Kilo - Johtaja, valtiotieteiden maisteri *
Tiina Pursula, Nöykkiö - DI, vastuullisuusjohtaja
Joonas Päivärinta, Vermo - Sairaanhoitaja vanhustyö (YAMK) *
Elmeri Pälikkö, Otaniemi - Opiskelija, yrittäjä
Satu Ramsland, Olari - Tietoturva-asiantuntija
Satu Raudasoja, Mankkaa - Johtaja, diplomi-insinööri
Markku Ruotsalainen, Soukka - Työsuojelupäällikkö, hortonomi (YAMK) *
Henna Ruusu, Kilo - DI, teologian kandidaatti
Eppu Saarela, Niittykumpu - Lastensuojelun asiantuntija. Vihreän miesliikkeen puheenjohtaja *
Mira Saarentaus, Nöykkiö - Raideliikenteen asiantuntija, kauppatieteiden maisteri
Aki Saariaho, Matinkylä - Aineenopettaja, väitöskirjatutkija
Harshwardhan Saini, Olari - Master of Cognitive Science *
Maria Saita, Finnoo - Hallintotieteiden kandidaatti, opiskelija *
Mika Salonoja, Laaksolahti - Diplomi-insinööri
Marjaana Sanila, Leppävaara - Sairaanhoitaja, terveydenhuollon maisteri - sjukskötare, magister i hälsovetenskaper *
Emilia Sarja, Sepänkylä - Palvelupäällikkö, KTM
Timo Savolainen, Niittykumpu - Turvallisuuden ja riskienhallinnan lehtori, väitöskirjatutkija *
Peppi Seppälä, Leppävaara - Kaupuninvaltuutettu, Aluevaltuutettu *
Susanna Sielo, Tapiola - Ekonomi, liikkeenjohdon konsultti *
Sanna-Liisa Sihto-Nissilä, Suna - Filosofian tohtori *
Oscar Smith, Latokaski - Opiskelija, varavaltuutettu *
Tuuli Solhagen, Kauklahti - Kiertotalousyrittäjä *
Mikael Sorri, Tapiola - Lukion opettaja
Siiri Summanen, Niittykumpu - Päiväkodin johtaja, sosionomi AMK *
Sofia Suomalainen, Iivisniemi - Kestävyysasiantuntija, tuottaja
Jetro Sutinen, Tapiola - Tuotantotalouden Insinööri AMK
Ilkka Särkiö, Kauklahti - Tekoälyasiantuntija, diplomi-insinööri *
Tatu Tuomaala, Suurpelto - Ylioppilas
Tuomas Viikari, Olari - Opiskelija
Sofia Virtanen, Mäkkylä - Filosofian maisteri, toimittaja
Marika Visakova, Hannus - Laatuvastaava, ympäristöalan asiantuntija
Leena Vorne, Vanhakartano - Tradenomi YAMK, seurakoordinaattori
Inka Vuorinen, Pohjois-Tapiola - Palvelu- ja tulevaisuusmuotoilija *
Maria Välilä, Niittykumpu - Opiskelija
Tapio Väänänen, Lintuvaara - Myyjä
Iris Westerlund, Karakallio - Hallintotieteiden maisteri, sisäinen tarkastaja
Auli Ülle, Kauklahti - Ympäristöasiantuntija, kaupunginvaltuutettu
* ehdolla myös aluevaaleissa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reima Kuukka
Toiminnanjohtaja
Espoon Vihreät ry
+358 50 409 3737
reima.kuukka@vihreat.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf
Vihreillä 272 aluevaaliehdokasta Uudellamaalla4.3.2025 17:59:50 EET | Tiedote
Vihreät asettivat aluevaaleissa Länsi-Uudellamaalla täyden listan ja muilla Uudenmaan alueilla enemmän ehdokkaita kuin vuonna 2022.
Länsi-Uudenmaan Vihreät: Talousarvion neuvottelutulos vastaa tiukkoihin talousvaateisiin pehmentäen kuitenkin negatiivisia vaikutuksia heikoimmassa asemassa oleviin29.11.2024 12:03:25 EET | Tiedote
Länsi-Uudenmaan talousarviosta syntyi neuvottelusopu, jossa Vihreät on mukana yhdessä Sosiaalidemokraattien, Kokoomuksen, Vasemmiston ja Kristillisdemokraattien kanssa.
Vihreät estivät rajut terveyskeskusmaksujen korotukset26.11.2024 11:26:08 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vuoden 2025 budjettineuvotteluissa vihreät onnistuivat edistämään tärkeitä tavoitteita, jotka parantavat palveluja siellä, missä tarve on suurin. Päätökset tekevät palveluista inhimillisempiä, vaikuttavampia ja paremmin asukkaiden tarpeita vastaavia. "Vaikka taloudellinen tilanne on tiukka, olemme sitoutuneet tekemään kestäviä ja rohkeita valintoja, jotka tukevat ihmisten arkea ja hyvinvointia. Vaikka hyvinvointialue ei saanut hakemaansa lisärahoitusta, saavutettu budjettisopu tarjoaa olosuhteisiin nähden vahvan perustan, jolta voimme jatkaa eteenpäin. Vaikka emme saavuttaneet kaikkea tavoittelemaamme, resurssitarpeet ja ennaltaehkäisevien toimien merkitystä nostetaan esiin jatkossakin”, toteaa aluevaltuustoryhmän pj. Laura Tulikorpi Vihreät torjuivat terveyskeskusmaksujen rajut korotukset Tavoitteenamme oli turvata sosiaali‑ ja terveyspalveluiden yhdenvertainen saavutettavuus ja varmistaa, että jokaisella hyvinvointialueemme asukkaalla on mahdollis
Espoon Vihreät: Kaupungin talousarvion on varmistettava opetuksen ja varhaiskasvatuksen laatu ja vastattava kasvavan kaupungin tarpeisiin päiväkoti- ja koulurakentamisen osalta10.11.2024 23:03:57 EET | Tiedote
Vihreät lähtevät neuvotteluihin puolustamaan laadukasta varhaiskasvatusta ja opetusta, tukemaan kulttuuria ja varmistamaan tarvittavat päiväkoti- ja kouluinvestoinnit sekä vaikuttavan luontotyön jatkumisen.
Tiedote: Uusia aluevaaliehdokkaita Uudellemaalle7.11.2024 12:59:34 EET | Tiedote
Uusia aluevaaliehdokkaita Uudellemaalle Uudenmaan Vihreiden yleiskokous on sunnuntaina 3.11. nimennyt 45 uutta ehdokasta kevään 2025 aluevaaleihin. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on nyt yhteensä 41, Itä-Uudenmaan alueella 17, Vantaa-Keravan alueella 29 ja Keski-Uudenmaan alueella 21 ehdokasta. Kaikkiaan Uudenmaan Vihreät on asettanut 108 aluevaaliehdokasta tähän mennessä. Uudenmaan Vihreiden puheenjohtaja, Santeri Leinonen kommentoi ehdokasasettelua: “Kunta- ja aluevaalit ovat suomalaisen demokratian selkärangan. Iloitsen valtavasti jokaisesta, joka on päättänyt haastaa itseään ja laittaa itsenä likoon yhteisten asioiden puolesta. Aivan varmasti joku näissäkin vaaleissa aloittava ensikertalainen on tulevaisuudessa suomalaisen valtakunnanpolitiikan huipulla. Erityisesti mahdollisuus nostaa sekä uusia että kokeneita toimijoitamme ylöspäin on minusta valtavan inspiroivaa. Kaikki vähänkään kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan tutustumaan vihreään porukkaan!” Alla nyt nimetyt ja jul
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme