Paula Lehtomäelle kansainvälinen metsäalan Vuoden Nainen -palkinto

Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäelle myönnetään huomenna Lissabonissa metsäalan Vuoden Nainen 2025 -palkinto. Tunnustuksen myöntää hyödykkeiden hintaseurantaan, uutisiin ja markkina-analyyseihin keskittynyt kansainvälinen toimija Fastmarkets.
Fastmarkets perustelee Lehtomäen valintaa hänen omistautumisellaan kestävälle kehitykselle sekä pyrkimyksellään asemoida Pohjoismaat globaaliksi vihreän innovaation johtajaksi vuoteen 2030 mennessä. Lehtomäen työ Suomen Metsäteollisuus ry:ssä sekä johtajuutensa metsäalan tärkeissä kehityshankkeissa ovat tehneet hänestä merkittävän vaikuttajan alan myönteisessä muutoksessa.
Valinnan tehnyt tuomaristo korostaa lisäksi, että Lehtomäki on ollut keskeisessä roolissa metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä, edistäen tutkimusta, innovaatioita ja kestävyyttä tukevia politiikkatoimia.
- Lehtomäen vaikutus ulottuu metsäteollisuuden ulkopuolelle, sillä hän on myös vahva sosiaalisen tasa-arvon puolestapuhuja, erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäjänä maailmanlaajuisesti, valintaperusteluissa kerrotaan.
Lehtomäki on toiminut Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana vuodesta 2022 lähtien. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on toiminut mm. Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerinä, Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä ympäristöministerinä.
Lisätiedot: Viestintäjohtaja Mika Mäkinen, p. 050 555 3425, mika.makinen@forestindustries.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Mahdollisuuksien metsä -koulukampanja avaa metsäalan mahdollisuuksia kasiluokkalaisille kautta maan3.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Metsäteollisuus tarjoaa työmahdollisuuksia uusiutuvan raaka-aineen parissa ja edistää kestävämpää tulevaisuutta. Puu toimii raaka-aineena monille tuotteille, jotka voivat korvata fossiilisista lähteistä valmistettuja materiaaleja. Alan jatkuva kehitys ja innovaatiot takaavat, että osaaville tekijöille on kysyntää. Metsäalan tuotteista ja opiskelu- ja työmahdollisuuksista kertova metsäalan yhteinen Mahdollisuuksien metsä -kampanja pyörähtää käyntiin jo 12. kertaa.
Uusi opas pienvesien tunnistamiseen13.1.2025 10:27:19 EET | Tiedote
Pienvesien arvo monimuotoisuudelle on tiedetty jo pitkään, mutta niiden tunnistamiseen maastossa liittyy edelleen haasteita. Eron tekeminen noron ja puron, tai suoristetun uoman ja ojan välillä voi olla hankalaa. Tähän tarpeeseen puuta jalostava teollisuus on tuottanut oppaan, jossa tarvittavat tunnistustiedot löytyvät kootusti. Opas on osa puuta jalostavan teollisuuden monimuotoisuustiekartan toimeenpanoa.
Puukaupassa vilkas syksy20.11.2024 09:38:21 EET | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat tammi-lokakuussa puuta yksityismetsistä 32,3 miljoonaa kuutiota. Määrä on 16 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 20 prosenttia suurempi.
Neljä rakenteellista uudistusta taittamaan vähäliikenteisten teiden korjausvelkaa15.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Strategisen tieverkon eli raskaan liikenteen käyttämien vähäliikenteisten teiden proaktiivinen kunnossapitomalli tarjoaa vaihtoehdon teiden nykyisille kunnossapidon ja rahoituksen jaon toimintamalleille. Tavoitteena on saada vähäliikenteisten teiden kunnossapito kääntymään kustannustehokkaasti korjaavasta ennakoivaksi.
Metsäteollisuus jatkaa pitkäjänteistä vastuullisuustyötään – väliraportti kertoo hyvistä tuloksista28.10.2024 10:49:35 EET | Tiedote
Metsäteollisuus on jatkanut pitkäjänteistä vastuullisuustyötään ja julkaisee nyt vastuullisuussitoumusten kolmannen väliraportin. Tämä raportti esittelee toimialan keskeisiä saavutuksia sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun osa-alueilla. Esimerkiksi käytetyn puun sertifiointiaste on noussut jo lähelle 90 prosenttia ja uusiutuvan energian osuus metsäteollisuuden energiantuotannosta ylitti jo tuon rajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme