Suomen Keskusta r.p.

Keskusta käy vaaleihin yli 6000 ehdokkaan voimalla

Jaa

Keskustan ehdokkaana kuntien valtuustojen päättäjiksi pyrkii yli 6024 ehdokasta ja aluevaltuustoihin 1425 ehdokasta. Ehdokastieto on kello 15.45. Kuntavaaliehdokkaiden lukumäärä tarkentuu myöhemmin.

Puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan keskustalla on kuntavaaleissa yli 6000 ehdokasta.
Puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan keskustalla on kuntavaaleissa yli 6000 ehdokasta.

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho kertoo puolueen kampanjoivan seuraavat viikot kaikkialla Suomessa.

-Monipuolinen ja laaja ehdokaskirjo vahvistaa Keskustan mahdollisuuksia kärkisijoihin molemmissa vaaleissa. Tulevina viikkoina Keskustan johto kiertää ehdokkaiden tukena kaikkialla Suomessa sadoissa tilaisuuksissa.

-Käymme vaaleihin tarjoamalla suomalaisille näköalan paremmasta tulevaisuudesta kotikunnan, oman alueen ja koko Suomen hyväksi.

Keskustan ehdokkaina on runsaasti naisia ja nuoria sekä eri ammattiryhmiä edustavia suomalaisia. Viime viikkoina ja kuukausina Keskustaan on myös siirtynyt kymmeniä päättäjiä muista puolueista. Muista uusista siirtymistä tiedotetaan piakkoin.

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho kiittää lämpimästi kaikkia ehdokkaita panoksestaan ja kehuu ehdokastyötä tehneitä keskustalaisia sinnikkäästä ponnistuksesta.

Vaalien näkymän Siika-aho summaa luottavaisena.

-Tällä ehdokasjoukolla voimme lähteä luottavaisin mielin kevään vaaleihin.

  • Lisätiedot: puoluesihteeri Antti Siika-aho, 050 575 4118 ja vaalikoordinaattori Juha Iso-aho, 050 374 5416

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Keskustan Lohi: Totuutta leikkauksista ei saa lykätä vaalien yli20.2.2025 09:21:40 EET | Tiedote

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi vaatii pääministeri Orpoa ja valtiovarainministeri Purraa kertomaan rehellisesti, miten hallitus aikoo vaalien jälkeen heikentää suomalaisten terveys- ja vanhuspalveluita. Yle kertoi keskiviikko-iltana, että hallituksen suunnitelma karsia esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palveluita on laitettu hyllylle vaaleihin asti, ja että vastuuministeri Juusoa ei ole tavoitettu selittämään asiaa. Päätösten valmistelun pistäminen jäihin vaalien ajaksi kertoo poliittisesta paniikista vaalien alla. Pääministeri ja valtiovarainministeri kuitenkin erehtyvät pahasti, jos he luulevat olevan viisasta salata suunnitelma lisäleikkauksista esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palveluihin. Ensin vastuuministeri Juuso komennettiin jo lähes vuosi sitten valmistelemaan suuret lisäleikkaukset sosiaalihuoltoon ja erikoissairaanhoitoon, ja nyt vaalien lähestyessä liinat vedettiin väliaikaisesti kiinni. Kyllä jokainen näkee, mikä on pelin henki, Lohi sanoo. Lohi ihmettelee,

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye