Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijät-Hämeessä 473 ehdokasta aluevaaleissa

Jaa

Aluevaalien ehdokasasettelu päättyi tänään. Nyt jätettyjen hakemusten pohjalta kevään aluevaaleissa on Päijät-Hämeessä yhteensä 473 ehdokasta.

Ehdokaslistoja jätettiin yhteensä 13 kappaletta. Listansa toimitti 11 puoluetta ja kaksi valitsijayhdistystä, joissa on kummassakin yksi ehdokas.

Ehdokasmäärä pieneni hieman edelliskerrasta, sillä ensimmäisissä aluevaaleissa vuonna 2002 ehdokkaita oli kaikkiaan 516.

Lopulliset ehdokaslistat julki kuun puolivälissä

Aluevaalilautakunta käsittelee ehdokashakemuksia maanantaina 10. maaliskuuta. Ehdokaslistojen yhdistelmä vahvistetaan torstaina 13. maaliskuuta, jolloin myös ehdokkaiden äänestysnumerot julkistetaan.

Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään 2.–8.4. Varsinainen äänestyspäivä on 13. huhtikuuta.

Päijät-Hämeen äänestyspaikat kunnittain ja tietoa alue- ja kuntavaaleista saat osoitteessa paijatha.fi/vaalit2025.

Lisätietoja:
keskusvaalilautakunnan sihteeri Tero Lönnström, 044 440 3173
hallintopäällikkö Osmo Pieski, 044 440 3599

Liitteet

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. 

Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

hyvinvointialueen logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye