Sir Anthony Hopkinsin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa
Näyttelijäsuuruus kertoo uskomattoman tarinansa, miten teollisuuskaupungin pienestä pojasta kasvoi näyttämöiden ja valkokankaiden supertähti. Suomenkielisen teoksen kustantaja on Tammi ja suomentaja Tero Valkonen.

”Minulla on puhelimessa valokuva, jossa olen lapsena rannalla isän kanssa. Sanon usein sille pojalle: ’Hyvin sinä pärjäsit.’ Tuntuu ihmeelliseltä, että walesilaispoika, leipurin lapsi, on päässyt tähän. Koko elämäni on suuri ihme. Tämä kirja on minun tarinani.” – Sir Anthony Hopkins
Oscar-palkittu näyttelijä sir Anthony Hopkins kuvaa Hyvin sinä pärjäsit -muistelmateoksessaan huikeaa, yli kuusikymmentä vuotta kestänyttä elokuva- ja teatteriuraansa, vaikeaa lapsuuttaan sekä tietään raittiuteen. Alkuteos We Did Ok, Kid ilmestyy Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa 4. marraskuuta 2025.
Sir Anthony Hopkins syntyi Port Talbotissa, pienessä walesilaisessa terästeollisuuskaupungissa, ja varttui siellä sodan, laman sekä kovien, tunteellisesti sulkeutuneiden ja alkoholismiin taipuvaisten miesten keskellä. Hopkins ei pärjännyt koulussa kummoisesti, joten monet pitivät häntä toivottomana tapauksena, jolla ei ollut tulevaisuutta. Mutta eräänä kohtalokkaana lauantai-iltana väheksytty walesilaispoika katsoi Hamlet-sovituksen vuodelta 1948, mikä synnytti hänessä näyttelemisen halun, jonka seurauksia kukaan ei olisi voinut ennustaa.
Hopkins kuvaa avoimesti uransa merkkipaaluja ja tarjoaa ainutlaatuisia näkökulmia tunnetuimpiin rooleihinsa, kuten Iago-tulkintaansa, jolla hän pääsi kuninkaalliseen teatteriakatemiaan Laurence Olivierin siipien suojaan, huikeaan Hannibal Lecterin rooliinsa ja unohtumattomaan tulkintaansa Kuningas Learista.
Hopkins tarkastelee rehellisesti myös henkilökohtaisen elämänsä alhoja. Riippuvuusongelma maksoi hänelle ensimmäisen avioliiton ja suhteen ainoaan lapseensa – ja melkein hengenkin. Raittiuteen hän on ollut sitoutunut melkein viidenkymmenen vuoden ajan, ja iän karttuessa hän tiedostaa myös kuolevaisuutensa ja valmistautuu kohtaamaan Suuren Salaisuuden, niin kuin hänen isänsä asiaa kutsui.
Sir Philip Anthony Hopkins CBE on Ison-Britannian tunnetuimpia ja tuotteliaimpia näyttelijöitä. Hän aloitti uransa näyttämöllä, työskenteli Laurence Olivierin alaisuudessa ja teki sittemmin koko joukon arvostettuja elokuvarooleja. Sir Hopkins on esiintynyt kuusikymmentävuotisella urallaan mm. elokuvissa Uhrilampaat, Pitkän päivän ilta, Marvelin Thor ja Isä. Sir Hopkins on saanut huikeista rooleistaan useita tunnustuksia, muiden muassa kaksi Oscaria, neljä BAFTA-palkintoa, kaksi Primetime Emmyä sekä Laurence Olivier -palkinnon. Hän asuu nykyään Stella-vaimonsa kanssa Los Angelesissa.
Arvostelukappalepyynnöt ja lisätiedot: tiedotus@tammi.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Uskomattomat 40 miljoonaa kappaletta maailmalla myynyt Ella ja kaverit -kirjasarja täyttää 30 vuotta7.2.2025 13:16:32 EET | Tiedote
Timo Parvelan Ella ja kaverit -kirjasarja juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Koululuokasta ja heidän opettajastaan kertova sarja naurattaa niin lapsia kuin aikuisiakin, ja se on ollut menestys myös ulkomailla. Maailmanlaajuisesti Ella-kirjoja on myyty uskomattomat yli 40 miljoonaa kappaletta. Sarjassa on ilmestynyt vuosien mittaan 40 kirjaa, ja helmikuussa ilmestyvä Ella ja kaverit – Tuukka tietää! on siten sarjan 41. osa. Kirja ilmestyy Ellan nimipäivänä 10.2.
Suomalainen kirja ensi kertaa ikoniseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan5.2.2025 10:23:26 EET | Tiedote
Muumikirja Villit vieraat on ensimmäisenä suomalaisena teoksena valittu vuodesta 1942 ilmestyneeseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan. Suomessa rakastettu sarja tunnetaan nimellä Tammen kultaiset kirjat. Uusi aluevaltaus tapahtuu sopivasti muumikirjojen 80-vuotisjuhlavuonna, jota parhaillaan vietetään.
Ei tehrä tästä ny numeroo – Sinikka Nopolan elämäntyötä muistellaan Arena-näyttämöllä huhtikuussa21.1.2025 10:00:00 EET | Tiedote
"Elämä fokusoi sivuun, niin minäkin" Sinikka Nopola
Elämäkertateos paljastaa uusia puolia hiihtäjälegenda Mika Myllylän traagisesta tarinasta18.12.2024 10:10:58 EET | Tiedote
Syksyllä 2025 ilmestyvä Langennut legenda on ensimmäinen elämäkertakirja Mika Myllylästä yli 20 vuoteen. Teoksen kirjoittaa tietokirjailija Marko Lempinen.
Jouko Turkasta julkaistaan ensimmäinen elämäkertateos12.12.2024 10:13:31 EET | Tiedote
Pahansisuinen – Jouko Turkan elämä avaa uusia puolia kiistellystä teatteriohjaajasta ja kirjailijasta. Elämäkerran kirjoittaa palkittu tietokirjailija Kai Häggman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme