Jyväskylän yliopisto

Tiina Kontinen kansainvälisen kehitystutkimuksen professoriksi

Jaa

Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on kutsunut Tiina Kontisen professorin tehtävään 1.1.2025 alkaen. Tehtävän ala on kansainvälinen kehitystutkimus, ja se sijoittuu yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselle, humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan.

Henkilö seisoo valkoista pylvästä vasten modernissa, lasiseinäisessä tilassa. Taustalla näkyy metsämaisema.
Kansainvälinen kehitystutkimus on monitieteinen tutkimusalue, joka tutkii yhteiskunnallisia ilmiöitä ennen kaikkea globaalissa etelässä. Kuva: Petteri Kivimäki. Kuva on median käytettävissä.

Kontinen on toiminut Jyväskylän yliopistossa apulaisprofessorina vuodesta 2020 alkaen. Hän johtaa tutkimusryhmää Civil society and citizenship in development (CitDe), joka on toteuttanut useita Suomen Akatemian rahoittamia tutkimushankkeita.

CitDe-tutkimusryhmä kokoaa yhteen eri tieteenaloista tulevia tutkijoita ja maisteriopiskelijoita keskustelemaan kriittisesti ja luomaan tietoa kansalaisuuteen ja kansalaisyhteiskuntaan liittyvistä kysymyksistä globaalin etelän kontekstissa sekä kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun alalla. Ryhmä tutkii kansalaisuuden ja kansalaisyhteiskunnan käsitteellistämisen dynamiikkaa, ilmenemismuotoja ja pulmia sekä analysoi kriittisesti pohjoisen ja etelän välisen kansalaisyhteiskuntatyön käytäntöjä. 

Parhaillaan Kontinen johtaa akatemiahanketta Re-articulating citizenship in times of uncertainty: Hybrid narratives of COVID-19 responses in sub-Saharan Africa (2022–2026). 

Kontinen johtaa myös kahden tiedekunnan yhteistä kansainvälistä maisteriohjelmaa The Master’s Degree Programme in Development, Education and International Cooperation (DEICO). Vuonna 2022 hänelle myönnettiin yliopiston Hyvä opettaja -palkinto.

Kansalaisyhteiskunta ja kehitysyhteistyö tutkimuksen ytimessä

Kansainvälinen kehitystutkimus on monitieteinen tutkimusalue, joka tutkii yhteiskunnallisia ilmiöitä ennen kaikkea globaalissa etelässä. Kontinen on tutkinut kansalaisjärjestöjä kehitysyhteistyötoimijoina, kansalaisyhteiskuntaa, ja kansalaisuutta pääasiassa Tansaniassa ja Ugandassa, sekä tiedon tuottamista pohjoinen-etelä yhteistyössä. Hän on johtanut useita yhteistyöhankkeita afrikkalaisten yliopistojen kanssa.  

“Epätasa-arvoiset valtasuhteet ovat kehitystutkimuksen keskeisiä tutkimuskohteita. Olen omassa työssäni pyrkinyt vaikuttamaan niihin käytännössä siten, että tutkimushankkeeni suunnitellaan ja toteutetaan sekä niiden tulokset julkaistaan yhdessä afrikkalaisten yliopistojen kanssa”, kertoo Kontinen. 

Kontinen on työskennellyt väitöskirjatutkijana, assistenttina ja tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa, ja vuodesta 2012 yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa. Vuosina 2016–2021 hän toimi akatemiatutkijana. Hän on ollut vierailevana tutkijana Manchesterin yliopistossa, Iso-Britanniassa ja Dodoman yliopistossa, Tansaniassa. 

Hän on toimii aktiivisesti European Association of Development Research and Training Institutions (EADI) -järjestössä, ja oli vuosina 2021-2023 Suomen yliopistojen kehitysyhteistyöverkoston (UniPID) johtoryhmän puheenjohtaja.   

Kontinen väitteli Helsingin yliopistossa vuonna 2007.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Ruutuajan rajoittaminen suojaa lasten ja nuorten mielenterveyttä6.3.2025 07:54:42 EET | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsaampi liikkuminen ja vähäisempi ruutuaika lapsuudessa ja nuoruudessa ovat yhteydessä parempaan mielenterveyteen nuoruusiässä. Tutkimuksen tulokset ovat merkittäviä, sillä mielenterveyden ongelmat ovat suuri yhteiskunnallinen haaste ja ne koskettavat jopa 30 % nuorista. Tulosten valossa liikunnan lisääminen ja ruutuajan rajoittaminen lapsuudesta alkaen voi auttaa ehkäisemään mielenterveyden ongelmia.

Väitös: Tietokonesimuloidut metsät apuna kasvillisuuden hyvinvointia seuraavan tekoälyn kouluttamisessa4.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Kimmo Riihiaho kehitti osana väitöstutkimuksessaan simulaattorin, jonka avulla voidaan luoda tarkkoja kasvillisuussimulaatioita esimerkiksi metsistä. Simulaatiometsistä saatua dataa voidaan hyödyntää tekoälyn kouluttamisessa. Tekoälyllä voidaan analysoida spektrikameralla otetuista ilmakuvista metsän kasvillisuuden hyvinvoinnin tilaa ja esimerkiksi mahdollisia tuholaisvahinkoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye