Vihreät - De Gröna

Vihreiden Hyrkkö kommentoi teollisuuden Finlandia-julistusta: “Poukkoileva politiikka on pahinta myrkkyä”

Jaa

Vihreiden kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kommentoi tänään keskiviikkona julkaistua useiden eri teollisuuden alojen yritysten allekirjoittamaa Finlandia-julistusta. Erityisen painavana viestinä Hyrkkö nostaa yritysten huolen siitä, miten tärkeää ennakoitava toimintaympäristö elinkeinoelämälle on. Poliitikoilta toivotaan ennakoitavuutta.

Saara Hyrkkö
Saara Hyrkkö

– Pahinta myrkkyä yritysten investointipäätöksille on poukkoileva politiikka. Jotta yritykset uskaltavat suunnata kohti uusia, vihreitä ratkaisuja, tarvitaan varmuus siitä, että politiikassa linja pitää. Siksi hallituksen riveistä kuulunut venkoilu esimerkiksi ilmastolain suhteen on räikeässä ristiriidassa hallituksen kasvutoiveiden kanssa ja vetää mattoa yritysten jalkojen alta, kritisoi Hyrkkö.

Hyrkkö perääkin hallitukselta ja erityisesti pääministeri Orpolta julkista lupausta ja sitoumusta siitä, että ilmastolakia ei avata eikä vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta luovuta. Kaikki muu olisi haitaksi suomalaisille edelläkävijäyrityksille.

Hyrkön mukaan monet Finlandia-julistuksen ehdotukset ovat linjassa Vihreiden ehdotusten kanssa. Vihreät julkaisi tällä viikolla yli 50 ratkaisun paketin talouden vahvistamiseen Murron Kasvuriihi-raporttia täydentämään. 

Hyvien ehdotusten lisäksi Hyrkkö löytää Finlandia-julistuksesta myös kritisoitavaa. Yritystoiminnan sääntelyllä on hänen mukaansa edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa paikkansa.

– Vihreän siirtymän vauhdittaminen ei voi tarkoittaa ympäristökriteereistä tinkimistä. On kaikkien etu, että esimerkiksi lupaprosessit ovat yhtä aikaa laadukkaita, ripeitä ja luotettavia. Vihreiden johdolla käynnistettyä vihreän siirtymän hankkeiden ohituskaistaa tulee jatkaa ja samalla varmistaa ympäristölupien käsittelylle riittävät resurssit. Vastuullisesti toimivat yritykset hyötyvät siitä, että likaista peliä pelaavat jäävät lupa-asioissa kiinni, Hyrkkö tiivistää.

Hyrkkö odottaa hallitukselta puoliväliriihestä tuntuvia panostuksia koulutustason nostamiseksi sekä maahanmuuttopolitiikan kurssin kääntämiseksi. Lisäksi hän patistaa hallitusta keskittymään perintöveron parissa näpertelyn sijaan keinoihin, joilla taloutta vahvistetaan ja uudistetaan reilusti ja kestävästi. Ilman kestävää pohjaa muutkin kasvutoimet valuvat hukkaan.

– Laveiden ja tehottomien veroalennusten sijaan nyt kannattaa etsiä täsmätoimia, joilla parannetaan tuottavuutta, kohennetaan jalostusastetta ja ruokitaan uusia elinkeinoja. Menneisyyden virheiden toistamisen sijaan toivon, että pääministeri ja koko hallitus kuuntelevat edelläkävijäyrityksiä ja kurottavat rohkeasti tulevaisuuteen. Suomelta ja Euroopalta edellytetään ja odotetaan johtajuutta ilmasto- ja innovaatiopolitiikassa, kun Yhdysvallat ottaa takapakkia näissäkin asioissa, sanoo Hyrkkö.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreät täydentää Murron työryhmän ehdotuksia: yli 50 keinon paketti hallitukselle4.3.2025 11:59:07 EET | Tiedote

Vihreät täydentää talousratkaisuillaan Murron työryhmän ehdotusta ja tarjoaa hallitukselle päätettäväksi yli 50 keinon pakettia, joka vahvistaisi ja uudistaisi taloutta kestävästi. Vihreiden ratkaisut perustuvat neljään kokonaisuuteen: osaamiseen ja koulutukseen, vihreään siirtymään, työperäisen maahanmuuton vauhdittamiseen sekä uusien alojen ja innovaatioiden ruokkimiseen. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö esittelivät paketin tänään medialle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye