Verkkokaupan nopea kasvu jatkuu: Varuboden-Oslan toimitusmäärät nousivat yli kolmanneksella
Osuuskauppa Varuboden-Oslalla on jälleen takanaan hyvä vuosi. Sekä myynti että tulos kasvoivat edellisvuodesta. Osuuskaupan panostukset verkkokaupan kehittämiseen näkyivät sekä myynnissä että toimitusmäärien kasvussa, ja vuonna 2024 verkkokaupan toimitusmäärät kasvoivat noin 30 prosenttia. Myös kivijalkamyymälöiden myynnin kasvu oli vahvaa.

Viime vuoden aikana Varuboden-Oslan verkkokauppaa kehitettiin entisestään, ja kaupunkikuvassa ehkä näkyvin muutos oli robokuljetusten käyttöönotto Kauniaisissa keväällä sekä Kirkkonummella ja Porvoossa loppusyksystä. Ensimmäisen vuoden aikana robotit kuljettivat yli 2 000 tilausta ja loppuvuotta kohden vauhti kiihtyi robottien tehdessä jo useita satoja kuljetuksia viikoittain.
– Asiakkaat ovat ottaneet robokuljetukset omakseen heti alusta asti, toimitusjohtaja Mathias Kivikoski kertoo. Kuljetusrobotit ovat nopeita ja näppäriä, ja herättävät myös ihastusta liikenteessä. Meillä on nyt robottikuljetukset käytössä neljässä toimipaikassa, ja tulemme laajentamaan toimintaa edelleen tämän vuoden aikana.
Verkkokaupan myynti nousee muuta myyntiä nopeammin, ja toimitusmäärissä nähtiinkin yli 30 prosentin nousu viime vuonna.
– Asiakkaat toivovat meiltä entistä monipuolisempia tapoja tehdä ostoksia. Tähän toiveeseen pyrimme vastaamaan, ja tänä vuonna olemme jo avanneet kolme ruoan verkkokaupan noutopistettä lisää, ja niitä on nyt yksitoista. Tämän lisäksi olemme juuri tällä viikolla aloittaneet yhteistyön Foodoran kanssa, joka hoitaa toimituksia kahdesta toimipaikasta.
Verkkokaupan lisäksi myös kivijalkamyymälöiden myynnin kasvu viime vuonna oli vahvaa ja ennakkoarvion mukaan Varuboden-Oslan päivittäistavarakaupan myynninkasvu ylsi markkinaa nopeampaan kasvuun.
Myös käyttötavarakaupassa verkkokauppaostosten tekeminen ja nouto on helpompaa. Jo nyt sokos.fi:n kautta tehdyt tilaukset voi noutaa ilman toimituskuluja Porvoon Sokokselta, ja prisma.fi:n kautta tehdyt tilaukset Kirkkonummen Prismasta. Verkosto laajenee koko ajan ja tulevaisuudessa Sokoksen paketteja voi noutaa Prismasta, ja Prisman paketteja Sokokselta.
Myymälöiden pikakassoja ja Prisman Kerää ja skannaa-palvelua käytetään yhä enemmän. Itsepalvelu lisää valitettavasti myös hävikkiä, mutta seurantaan on tulossa uusia, mm. tekoälypohjaisia seurantamenetelmiä. Myös muuta teknologiaa hyödynnetään hävikin vähentämisessä.
– Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä hävikin minimoimiseksi jo useamman vuoden ajan, ja työ ruokahävikin vähentämiseksi jatkuu. Iso osa työstä hävikin vähentämisessä tapahtuu jo ennen kuin tavara päätyy myymälään esimerkiksi ennustamalla tuotteiden menekkiä myyntidatan perusteella sekä suunnittelemalla myymäläkohtaisesti osuvaa valikoimaa. Vuonna 2024 olemmekin valmentaneet myymälöitä tilausjärjestelmien käyttöön ja entistä tarkempaan tilaamiseen.
Asiakasomistajien määrä jatkaa kasvuaan
Joulukuussa 2023 Varuboden-Oslan jäsenmäärä ylitti 70 000 jäsenen virstanpylvään, ja kuluneen vuoden aikana jäseniä on tullut yli 2 000 lisää.
– Asiakasomistajien määrä on jatkanut kasvuaan, ja yhä useampi asiakas hyödyntää vihreän kortin tuomat edut. Meidän ja koko S-ryhmän tavoitteena on aina tarjota asiakkaille mahdollisimman edullinen ostoskori, ja parin vuoden korkean inflaation jälkeen hinnat ovat laskeneet. Tämän lisäksi laskimme jälleen alkuvuodesta kaikki oman Xtra-merkkimme tuotteiden hintoja.
Asiakasomistajien määrän kasvu näkyy myös maksetuissa Bonuksissa, jotka viime vuonna nousivat lähes 12 miljoonaan euroon.
Varuboden-Oslassa järjestettiin keväällä edustajiston vaalit, joissa myös osallistuminen nousi merkittävästi.
– Uusi edustajisto on aloittanut työskentelynsä, ja edustajiston jäsenten kautta saamme hyvin tietoa ja palautetta koko toimialueeltamme.
Työntekijät osallistuvat työvuorosuunnitteluun
Osuuskauppa Varuboden-Oslalle työntekijöiden hyvinvointi on hyvin tärkeää. Osa hyvinvoinnin parantamista on kokeilu, jossa työntekijät itse osallistuvat työvuorosuunnitteluun.
– Otimme syksyllä kokeiluun yhteisöllisen työvuorosuunnittelun Porvoon Sokoksella, ja kokeilu on ollut todella onnistunut. Yhteisöllisessä työvuorosuunnittelussa työntekijät saavat itse poimia työvuoronsa tiettyjen raamien sisällä, josta syntyy ehdotus työvuorolistaksi, jonka esihenkilö ja työvuorosuunnittelija käy läpi ja varmistaa tasapuolisuuden sekä yhdenmukaisuuden työehtosopimuksen kanssa.
Varuboden-Osla on suosittu työnantaja, mitä kuvastaa myös tämän vuoden hakijamäärä kesätyöhaussa.
– Olemme tänä vuonna muuttaneet kesätyöntekijöiden rekrytointia niin, että avasimme haun nyt alkuvuodesta yli 18-vuotiaille hakijoille. Viime vuonna saimme reilu 500 hakemusta täysi-ikäisiltä, ja tänä vuonna määrä nousi yli 700:aan. Tällä hetkellä meillä on käynnissä alle 18-vuotiaiden kesätyöntekijöiden rekrytointi.
– Kesätyöntekijät ovat meille todella tärkeitä, ei pelkästään lomittajina vaan myös tulevaisuuden tähtinä. Meiltä löytyy monta työntekijää, jotka ovat aloittaneet meillä kesätöissä. Ja vaikka ei jatkaisikaan työuraansa kaupan alalla, asiakaspalvelutyö antaa hyvän pohjan mihin tahansa ammattiin.
Tärkeimmät tapahtumat 2024
- Maaliskuu
- Uusi Amarillo-ravintola avattiin Porvoossa
- Huhtikuu
- Osuuskaupan edustajiston vaalit
- Toukokuu
- Uudet S-market ja Hesburger Hanko avattiin
- Kesäkuu
- Ensimmäiset robokuljetukset otettiin käyttöön Sale Granissa
- Uusi ABC Carwash avattiin Porvoossa
- Syyskuu
- Sale Lapinjärven uudistus
- S-market Kevätkummun uudistus
- Uudet pikakassat ABC Kuninkaantielle
- Lokakuu
- Robokuljetukset Kirkkonummelle ja Porvooseen
- Joulukuu
- Valmistuneen työtyytyväisyystutkimustuloksen perusteella VBO on jälleen yksi Suomen Innostavimmista työpaikoista
Tunnusluvut 2024
- Verollinen myynti 545 miljoonaa euroa (2023: 534 M€)
- Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 16,2 miljoonaa euroa (2023: 15,0 M€)
- Investoinnit 17,2 miljoonaa euroa (2023: 23,7 M€)
- Maksettu Bonus 11,9 miljoonaa euroa (2023: 11,3 M€)
- Jäsenmäärä 72 296 (2023: 70 102)
- Henkilöstön lukumäärä 992 (2023: 995)
Yhteyshenkilöt
Mathias KivikoskitoimitusjohtajaVaruboden-Osla
Puh:010 765 9301mathias.kivikoski@sok.fiJaana Hagelbergviestintä- ja markkinointipäällikköVaruboden-Osla
Puh:010 765 9333jaana.hagelberg@sok.fiOsuuskauppa Varuboden-Osla
Varuboden-Osla on 70 000 asiakasomistajan omistama kaksikielinen osuuskauppa, joka toimii Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipaikassa päivittäis- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä ravitsemiskaupan alalla. Olemme osa S-ryhmää.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Varuboden-Osla inleder samarbete med Foodora – ett till sätt att göra snabba matinköp5.3.2025 16:07:14 EET | Pressmeddelande
Via Foodora kan man nu beställa matinköp med snabbleverans i Borgå och Grankulla.
Varuboden-Osla aloittaa yhteistyön Foodoran kanssa – uusi tapa tilata ruokaostokset nopeasti5.3.2025 16:07:14 EET | Tiedote
Foodoran kautta voi nyt tilata ruokaostokset pikatoimituksella Porvoossa ja Kauniaisissa.
ABC Carwash i Kyrkslätt har förnyats19.2.2025 10:32:05 EET | Pressmeddelande
Förnyelsen av ABC Carwash vid Prisma Kyrkslätt har slutförts, och biltvätten är öppen igen som vanligt. I början av månaden fick tvätthallen en ny och effektiv tvättmaskin, som är tillverkad i Finland.
Kirkkonummen ABC Carwash -autopesu on uusittu19.2.2025 10:32:05 EET | Tiedote
Kirkkonummen Prisman ABC Carwash -autopesun uusiminen on valmistunut, ja autopesu palvelee jälleen normaalisti. Pesuhalliin on asennettu alkuvuoden aikana uusi ja tehokas pesukone, joka on valmistettu Suomessa.
Varuboden-Osla erbjuder arbetserfarenhet för 500 unga – sommarjobbsansökan för minderåriga börjar17.2.2025 14:02:39 EET | Pressmeddelande
Sommaren 2025 anställer handelslaget Varuboden-Osla ungefär 500 unga för kortare sommarjobbsperioder i Nyland och på Åland. Ansökan till Lär och förtjäna-praktik och 2–4 veckors sommarjobb är öppen fram till den 16 mars.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme